Sivut

lauantai 7. tammikuuta 2017

Roosaa ja harmaata olohuoneessa


☆ Hyvää alkanutta Uutta Vuotta 2017 myös tänne blogin puolelle! ☆

Tammikuu, minun sekä tyttömme synttärikuukausi pyörähti käyntiin pakkasten vauhdittamana.
Loppiaisena tartuin viimeinkin kameraan pitkän tauon jälkeen,
edes joulun ja Uuden Vuoden aikaan Pohjanmaalla reissatessamme ei kuvia tullut otettua ollenkaan.
Meillä joulukoristeet ovat edelleen esillä ja kuusi purkamatta.
Lahkeeseen takertuva taaperomme kun estää tehokkaasti suuremmat touhuamiset täällä kotona.



Ennen joulua tutkin Jyskin verkkokauppaa
ja huomasin alennuksessa suloisen roosan sävyiset sisustustyynyt.
Materiaaliltaan olivat pehmeää tekoturkista
ja sävynsä puolesta sopivat kivasti yhteen aiemmin hankkimani
harmaiden tyynyjen kanssa.
Myös torkkupeitolle oli tarvetta, edellinen kun oli nuhjaantunut pesemisestä
ja kovasta käytöstä.
Onnekseni tyynyjen kanssa samaa sarjaa oleva peitto oli myös alennuksessa,
jonka pitkän harkinnan jälkeen päätin myös tilata.
 Ja hei enpä ole aiemmin tullut ajatelleeksikaan,
että nykyään Jyskissä myydään myös varteenotettavaa sisustustavaraa!

Mitäs pidätte?
Roosan myötä tuli olohuoneeseen häivähdys kevään tuntua!


Edellispäivänä sain hartaasti odottamani paketin.
Lähimmäiseni olivat joulun aikaan kyselleet, mitä toivoisin syntymäpäivälahjaksi.
Kälyn sekä anopin joululahjoiksi saamiaan kukkaroita ihasteltuani muistin,
että oma kukkaroni on lojunut hajonneena laatikon pohjalla jo useamman vuoden.
Käytössäni on ollut Marimekon klipsikukkaro,
josta on turhauttavaa kaivella kolikoita sekä bonuskortteja ilman että
läväyttää koko kukkaron sisällön myyjän eteen kassalla.
Joten tarpeeseen tuleva lahjatoive tuli esitettyä
ja omaa silmää miellyttävän kukkaron etsiminen eBaysta alkoi.




Lopulta löysin vanhan roosan sävyisen Guessin kukkaron,
joka tuntui heti omaa tyyliäni lähinnä olevalta.
Aika kivasti sopii yhteen myös H & M:n laukun kanssa.
On tuo kukkaro kyllä vallan ihana!
Kiitos vielä läheisille kauniista lahjasta!


Viikon päästä vietämmekin tyttömme syntymäpäiväjuhlia,
joten huominen päivä kuluu rattoisasti siivoamisen merkeissä.
Jonkinlainen Frozen aiheinen kakku täytyisi tehdä juhlia varten
ja kieltämättä jännittää jo etukäteen, millainen kakusta lopulta tulee...
Täytekakkujen koristeleminen on aina tuntunut todella haastavalta!
Jos kakusta ei tule täysin katastrofia,
niin yritän ehtiä ottamaan siitä kuvaa muistoksi tänne blogiinkin.

Rentoa lauantai-iltaa teillekin!

laukku - H & M
Guess kukkaro - eBay
sisustustyynyt / peitto - Jysk

~ Emppu ~

7 kommenttia:

  1. Ihana tuo laukku, itselläni tuosta hiukan isompi versio ja siinä ei oo noita ihania tupsukoristeita!!!
    Mukavaa alkanutta uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata Maria! <3
      En tiennytkään, että tuosta laukusta on ollut saatavilla myös isompi koko! ;) Tämä tupsullinen, joka minulla on, on kätevän kokoinen, sillä sisälle mahtuu tarvittaessa myös pojan hoitolaukun verran tavaraa, vaippoja ym. ;) Ja on kyllä tyylikkäämpikin kuin vanha hoitolaukku! :D
      Kiitos toivotuksista! <3

      Poista
  2. Kauniit tyynyt olet hankkinut ja tuo laukku ja lompakko on ihanat :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Jaana! <3
      Nuo harmaat ja roosan sävyiset sisustustyynyt ovat edelleen mieluisia, vaikka välillä emmin niiden yhteensopivuutta vanhan sohvan kanssa... Harmaata olen kaivannut sisustukseen jo pitkään! :) Laukku ja kukkaro ovat kauneimmat asusteet, jotka olen löytänyt tähän mennessä. <3

      Poista
  3. Kaunis tyynyt ja peitto on varmasti lämmin ja pehmoinen. Sinun laukkusi sekä kukkaro ovat kauniit. Ihastelinkin heti tuota laukkua, mä tykkään tupsuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! <3
      Tuo torkkupeitto on suloisen lämmin! Siihen on ihana kääriytyä iltaisin, kun on saanut lapset nukkumaan. ;)
      Tuota laukkua on monet ihastelleet ja kivan lisän siihen tekeekin juuri nuo tupsut. :) Myös aavistus roosaan taittava kullan väri tupsuissa sopii laukun väriin kivasti. Kultaa minulla ei olekaan aiemmin ollut asusteissa, olen aiemmin sitä herkästi vierastanut. ;)

      Poista
  4. Oi että nuo Roosan väriset tyynyt sopii niin hienosti harmaan kanssa!!tuli kyllä ihanan keväinen fiilis.
    Oot kyllä löytänyt super kauniit asusteet,tuo väri on niin herkku♡♡
    Onnea kovasti!niin ja tsemppiä kakun koristeluun!!

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi!