Luonnon taidetta potilaiden (ja muidenkin) iloksi

Täällä on edelleenkin ihasteltu olohuoneen ikkunasta näkyviä jäälyhtyjä samalla, kun pienen kuumeisen potilaan kanssa on istuttu sohvalla vieri vieressä ja yritetty helpottaa tytön oloa. Toinen jaksaa katsoa samaa lastenohjelmaa yhä uudestaan ja uudestaan, kun taas äidin katse hakeutuu ikkunasta näkyvään auringonpaisteiseen talvimaisemaan. Nyt olisi ollut aivan mahtavat ulkoilusäät mutta me olemme viettäneet aikamme tiiviisti sisätiloissa. Tytön lisäksi olen hoivaillut selkäänsä potevaa miestä. Meillä on siis kirjaimellisesti sairastupa pystyssä! 

Monesti me aikuiset saisimme ottaa oppia noista pienistä lapsista, jotka kipeinä ollessaankin jaksavat olla reippaita ja iloisia pienistä asioista. Viime yönä tyttö jaksoi sängyssään hymyillä, vaikka hengittäminen oli kovn hankalaa ja iho kuumeesta hohkaava. "Äiti silittää" sanoi tyttö niinä kertoina, kun oltiin oltu jonkin aikaa ylhäällä ja saatu hengitys taas kulkemaan vähän vaivattomammin. Silittäminen, suuri asia tytölle, jonka vuoksi se oli suuri asia myös äidille. Mitä kaikkea sitä äitinä voisikaan tehdä, jotta vain saisi lapselleen paremman olon! Kurjaa katsella vierestä kun oman pikkuisen on vaikea olla. 

Äidinrakkaus, rakkautena niin väkevä ja antoisa, mutta myös toisinaan kovin raastava. Monesti olen havahtunut miettimään, mitä sitä ennen lapsen saamista tekikään? Nyt sen on huomannut, että elämä on saanut puuttuvan palasensa, sitä on jotenkin äitiyden myötä eheämpi. Niin suuri asia, josta ei koskaan suostu antamaan hitustakaan pois!