Enkeleitä, onko heitä?

Neljä yötä jouluun on! 

Lahjat paketoimatta, joulukuusi (teko sellainen) 

hakematta vintiltä ja koristelematta, 

viikkosiivot tekemättä. 

Vapaapäivät ovat menneet leväten, 

sen verran tehokkaasti kaksi työvuoroa 

imivät minusta kaiken energian. 

Paljon mieluummin nautin 

tyttöni seurasta tämän kömpiessä kainalooni 

ja pyytäessään lukemaan kirjan toisensa perään. 

Tuo aika on paljon arvokkaampaa, 

kuin imurin kanssa huhtominen. 

Siivoan sen mitä ehdin ja jaksan, 

eipä tämä maailma siihen kaadu!

Nämä suloiset posliinisydämet 

löysivät tien omaan sydämeeni pari viikkoa sitten. 

Niin uskomattoman hellyttäviä enkeleineen!

Tästä tulee jostain syystä ihan 

oma tyttö mieleeni.

<3

Ei joulu tule suursiivoa tekemällä 

eikä monen monituisilla leivonnaisilla. 

Se hiipii sisään silloin, 

kun päättää olla läsnä tässä hetkessä, 

antaen omaa huomiotaan ja rakkauttaan läheisilleen. 

Sillä sehän se on joulun perimmäinen tarkoitus; 

antaa ja vastaanottaa rakkautta. 

Huomenna tulee kuluneeksi 20 vuotta 

vaarini pois nukkumisesta. 

Siksi aionkin sytyttää hälle kynttilän, 

sillä vaikka hän on ollut jo kauan poissa, 

on hän silti aina läsnä ajatuksissa ja sydämessä. 

<3