Ihana päivä!

Tällä hetkellä täällä kotonamme on hiiren hiljaista... 

Ensimmäisen vapaapäivän aamuna vastapäisen kerrostalon ikkunoista 

heijastuu eteiseemme kauniit auringonsäteet 

ja ikkunasta katsoessa maisema on saanut ylleen kevyen lumisen peitteen. 

Kynttilät palavat ja liekit lepattavat äänettömästi.

Huoneissa kulkiessani tunnen taas sen saman lämpimän tunteen, 

joka tulee katsellessani tekemiäni asetelmia, 

miehen upeita tauluja seinillä, 

rakkaaksi tulleita esineitä. 

Esineitä, jotka on hankittu tänne tarkkaan harkiten. 

Koti on paikka, jossa viihdyn hyvin, 

enkä ole koskaan tuntenut hiljaisuutta ahdistavana. 

Kodin tekee kodiksi rakastamani ihmiset, 

joiden kallisarvoiset äänet tuovat tänne elämää. 

Vaikka kotiimme hankkimani esineet ovat minulle tärkeitä, 

kaikkein tärkeimpiä ovat kuitenkin mieheni ja tyttäreni.

Lapsen myötä hiljaisuutta on oppinut arvostamaan ihan erilailla. 

Se, että kuulee omat ajatuksensa, ja että saa juoda 

kupillisen kahvia omaan verkkaiseen tahtiinsa, 

saa lukea lehteä keskeytyksettä 

tai vain olla. 

Mutta hiljaisuus riittää pieninä, satunnaisina annoksina. 

Pian sitä jo huomaa odottavansa miestään kotiin kuulumisia vaihtaakseen 

ja tyttöä hänen eloisia juttuja kuunnellakseen. 

Elämän monia, suuren suuria, merkityksellisiä asioita.

 

~ Emppu ~