☆
Mietin pitkään, millaisen mukavan aloituksen tähän postaukseen keksisin,
mutta en oikein löytäyt oikeita sanoja keittiön ikkunasta ulos katsellessa.
Täällä Tampereella on totinen viuhuva tuuli ja sen verran harmaata,
että on vaikea uskoa päivän valoisan ajan jo jonkin verran pidentyneen.
Tällaisina päivinä sen tuntee luissa ja ytimissä,
millainen voima auringonvalolla onkaan!
Synttärijuhlien valmistelut ovat edelleen pahasti vaiheessa,
sillä vuosikkaalla pojallamme on vahva äitiin takertumisen vaihe menossa.
Tätä on kestänyt jo useampi viikko ja viime päivinä on tuntunut siltä,
että sylin kaipuu ja itkuisuus on vain lisääntynyt.
Miten kauniilta ajatukselta kuulostaa ne neuvolan ohjeet ja vinkit,
että pitäisi sylissä mahdollisimman paljon, hellisi ja antaisi aikaansa.
Mutta samaan aikaan harteilla tuntuu tekemättömien kotiöiden ja
juhlien valmisteluiden taakka.
Turhautuneisuus on tunteena kovin kuluttava.
Samoin ristiriitainen olo, slloin kun olen pojan kanssa,
on mielessä ne sata hommaa jotka olisi pakko tehdä.
Ja sama juttu toisin päin.
Miksi sitten kulutan aikaani täällä, postausta kirjoittamassa?
Eikö vajaa tunti olisi erittäin hyvä aika siivota ja järjestellä,
ennenkuin riennän hakemaan tyttöä eskarista?
Näin olen lukemattomia kertoja ajatellut
ja silti tuntenut sisälläni, että nyt tarvitsen tätä,
juuri tällä hetkellä,
omaa aikaa.
Pikkulapsiarki varsinkin eroahdistusta potevan taaperon kanssa on raskasta,
sillä monesti on raastavaa kuunnella pojan huutoa ja kaipuuta syliin
juuri silloin, kun aamupuuro on vain keitettävä.
Tai kun yrität itse saada jotenkin syödyksi poika toisessa kainalossa.
On meillä pojan kanssa myös paljon, paljon iloisia ja onnellisia hetkiä!
Nyt oli vain saatava purkaa kuluneiden viikkojen turhautuneisuutta ulos.
Ja kiitos kun toivottavasti jaksoitte kuunnella, sillä olo helpottui huomattavasti!
❤
Yllä olevissa kuvissa on taltioitu sininen hetki muutama päivä sitten,
jolloin aika tuntui pysähtyvän juuri silloin ja viipyilevän huoneissamme
ennenkuin tumma hämärä peitti sinisyyden alleen.
Ja tuosta hetkestä nautin kovasti.
❤
Arjen kiireiden ja touhujen keskellä muistetaan kuunnella myös itseämme
ja sitä, mitä juuri sillä hetkellä tarvitsisimme eniten!
❤
❤
~ Emppu ~
Voi tuo on vielä hyvässä muistissa. Niin ihanan ärsyttävä takertuminen. Et pääse edes metrin päähän ilman lohdutonta huutoa, saatikka toiseen huoneeseen, sehän on jo maailman loppu!!
VastaaPoistaHurjasti jaksamisia ja haleja<3 Kyllä ne juhlat valmistuu vähemmälläkin tekemisellä!
Voi kaunis kiitos Ulla tsemppikommentistasi! <3
PoistaArkiaskareiden tekeminen ei ole yksinkertaista, ja ei ole ensimmäinen kerta kun pyykit odottavat ripustajaansa sen verran pidempään, että ne on pakko pyörittää koneessa uudelleen. ;)
Juhlat valmistuivat ja vieraat pääsivät kahvipöydän ääreen. ;) Nyt on parisen viikkoa ollut ns. takki ihan tyhjä, siksi kommentit ovat odottaneet vastausta ja uutta postausta ei ole ilmestynyt..
Muistan myös ajan, kun jo heti käännyttyäni tytär alkoi itkeä lohduttomasti ja itsellekin tuli ikävä olo, kun jossain piti käydä ja jättää lapsi toiselle vähäksi aikaa.
VastaaPoistaToivotaan, että tuo vaihe menee pian ohi, minun lapsukaiset ovat kohta kumpikin jo täysi-ikäisiä ja monesti kaipaan ja ikävöin aikaa, jolloin he olivat pieniä, se aika menee ohi hurjaa vauhtia.
Voimia sinulle Emppu arkeen pienten kanssa ja halaus täältä ruuduntakaa <3
Voi Sari, kiitos aivan ihanasta kommentistasi! <3
PoistaVaativaa aikaahan tämä on, mutta veikkaanpa että sitten kun lapset ovat isoja, niin kaipaan samalla tavoin näitä aikoja. ;) Kun vaan osaisi jotenkin nauttia näistä pikkulapsiajoista väsyneenäkin... Lapset kasvavat niin nopeasti ja onneksi sen myötä arkikin pikku hiljaa helpottuu. Haasteet vaan muuttuvat erilaisiksi, esikoisen murrosikää odotellessa..! ;) :D
Kiitos tsempeistä, kommenttisi sai hyvälle mielelle! <3