Näytetään tekstit, joissa on tunniste koristekivet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koristekivet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. tammikuuta 2013

Sydäntalven jääkukka

Tulihan ne sydäntalven paukkupakkaset sittenkin! 
Meillä oli tänä aamuna -26 astetta pakkasta, 
hirmuisen kylmää mutta 
samalla uskomattoman kaunista! 
Aurinko on paistanut koko päivän, 
eikä uskoisi ulos katsoessa että siellä 
on todellakin niin kirpeä pakkanen. 

Sydäntalven innoittamana 
puuhasin eilen sen verran, 
että poistin alla olevasta kulhosta 
jouluisen, kuivettuneen kukka-asetelman 
ja säästöön jättämistäni koristekivistä 
sekä -ruususta kokeilin 
sommitella jotain kaunista...

Vallan suloisesta ja ah, niin ihanasta 
löytyneestä tekolumesta 
sen sitten keksin! 

Sydäntalven jääkukka-asetelman!


Ruusun terälehdiksi kokeilin 
laittaa osaa kristallikoristeista, 
jotka ovat peruja joulukuusen koristeista.


Alla olevasta kuvasta tuli mielestäni kauniin herkkä, 
ja ajattelinkin että tästä voisi suunnitella 
hieman isomman kokoisen kortinkin.


Jos olette liikenteessä 
Pohjanmaalla Kurikassa päin, 
käväiskääpä ihmeessä 
Sisustuskauppa Ruufuksessa! 
Veikkaanpa ettette pety!


keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Ikkunalaudan kaunistajat

Täytyyhän sitä aina yrittää harjoittaa 
olemattomia viherpeukalon taitojaan, 
joten niinpä meilläkin ikkunalaudalla 
on tällä hetkellä pari kukkaistutusta. 

Tosin, tänä kesänä sain pidettyä 
kesäkukat hengissä, 
joka olikin ensimmäinen kerta! 
Ehkäpä myös nämä huonekasvit 
selviytyvät ainakin joulun yli, 
ken tietää!
Prismassa törmäsin tähän Tulilatvaan, 
jota somistaa kauniisti 
alla oleva sammal. 
Ainakin Muratin tunnistin, 
mutta nuo piikikkään näköiset 
pallot ovat jääneet tuntemattomiksi.
Kun lisänä oli kaunis, patinoitunut 
koristeruukku, päätyi tämä kotiimme. 
Sinisävyinen koristeruusu sekä 
-kivet antavat vähän omaa tunnelmaansa 
huomista Itsenäisyyspäivää ajatellen.   


Toinen Tulilatva Sypressi kaverinaan
on mieheni minulle ostama,
antamieni ohjeitten mukaan (luonnollisesti).
Toivoin jouluista kukkaistutusta
ja onnistuneesti mies löysikin minulle mieleiseni!


Minusta myös erilaiset kivet ovat kauniita,
niinpä niitä löytyy nyt myös ikkunalaudalta.
Lasipurkkiin laitoin valkoiset isot ja pienet,
hieman pinnoiltaan kimmeltävät koristekivet.
Jouluisen koristenauhan solmin
purkin kanteen.
Vähäeleistä ja yksinkertaista,
mutta monesti toimivinta!


Ulkona paukkuu pakkanen
ja talviaurinko luo kauniita säteitään.
Itsenäisyyspäivänä ajattelin perinteisesti
leipoa tyttömme kanssa jälleen joulutorttuja
sekä nauttia juhlaruokaa kera punaviinin.
Illalla ihastellaan sitten Linnanjuhlien
säihkyvää pukuloistoa.

Rauhallista Itsenäisyyspäivän aattoa
Teille, Lukijani!
<3

~ Emppu ~

maanantai 1. lokakuuta 2012

Pitsiä ja vähän muutakin

Edellisestä postauksesta onkin jo aikaa!
Nämäkin kuvat piti käsitellä ja 
laittaa tänne esille jo viime viikolla, 
mutta niin vain kaikki aika meni muissa asioissa.

Kodin Ykkösen Yllätyspäiviltä löysin 
niin mahtavia sisustusjuttuja! 
Tällaista pitsiastiaston kerrostarjotinta 
lähdin alunperin hakemaan, 
mutta kotiin tullessa mukana oli muutakin... 
Jalallinen kakkuvati sekä isompi tarjoilulautanen 
ovat myös olleet hakusessa jo pidemmän aikaa 
ja kun alennuksesta sai, niin pitihän se hyödyntää. 
Pitsiastiasto sopii minusta kivasti yhteen 
GreenGaten Dora- kupposten sekä lautasten kanssa.




Yllätyspäiviltä ostin myös pieniä ja isoja 
koristekiviä, alennuksessa nekin.


Tämä sisustustyyny ei ollut alennuksessa, 
ja kertaalleen sen ohitinkin em. vuoksi 
mutta niin vain kulkeuduin uudelleen tyynyosastolle...


Lasipurnukka oli todella reilussa alennuksessa 
ja sopivan kokoinen juuri koristekivien säilytykselle.


Ei voisi olla tyytyväisempi 
kun kerrankin tekee hyviä löytöjä 
ja kukkarokin kiittää!

~ Emppu ~