Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvanmuokkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvanmuokkaus. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. marraskuuta 2015

Eteisen hämyisää tunnelmaa






Eteisessä on jo useana päivänä palaneet nämä tunnelmavalot vanhan pyykkilaudan kaverina. 
 Itsekin yllätyin, että jo yhden jälkeen alkaa sisätiloissa hämärtää sen verran, 
että valokuvaamiseen saa keskittyä jo ihan tosissaan. 
Keittiön sälekaihtimetkin nostin ylös, 
jotta sain kaiken mahdollisen luonnonvalon hyödynnettyä eteisessä.

Välillä on vaihtelun vuoksi kiva kokeilla muokata valokuvia vähän reilummalla kädellä. 
Kuten nämä kuvat. 
Yleensä muokkaan kuvia ensin RAW-tiedostona, 
ja sen jälkeen korjaan vielä kuvan kurveja Photoshopissa. 
Näihin kuviin lisäsin vielä Photoshopin filtteriä tällaista satumaista tunnelmaa tuomaan. 

Instagramissa onkin jo muutaman päivän olleet nämä söpöt mökkipiparit esillä. 
Siellä mainitsinkin, että jäljelle jääneet mökit asettelin lasikuvun alle 
ja tein niistä pienen mökkikylän. 
Tähden muotoiset koristeet olen tehnyt suolataikinasta, ohjeen löydät täältä.
Näitä mökkipipareita täytyy leipoa vielä lisää, 
sillä ne ovat kieltämättä suloiset kupin reunalle asetettaessa. 

Instagramissa on jo 200 seuraajan raja ylittynyt, josta olen 
todella iloinen ja mielissäni! 
<3

Tervetuloa myös Instan puolelle seuraamaan kuviani ja juttujani! 
<3

Rentoa torstaita teillekin sinne! 
<3

~ Emppu ~

maanantai 9. syyskuuta 2013

Sommitellen

Tervehdys Lukijoilleni! 
Mitä Teille kuuluu? 

Täällä on innostuttu tekemään kaikenlaisia kokeiluja 
Photoshopilla, kuvankäsittelyohjelmalla. 
Nimittäin reilu viikko sitten tuli kuvattua anopin syntymäpäivillä 
todella kauniita kukka-asetelmia, 
joita vieraat olivat tuoneet sankarille lahjaksi. 

Yksi suosikeistani oli alla oleva asetelma, 
joka oli kivan simppeli ja kevyt, 
mutta silti moniulotteinen.
Tapa, jolla asetelma oli koottu, 
kiinnitti heti alusta lähtien huomioni. 
Harmi vain, kun itse tunnen olevani kömpelö 
kokoamaan kauniita kukkia kimpuksi. 
Joillakin vain on se taito hyppysissään!


Netin ihmeellisestä maailmasta löytyy 
mitä erilaisimpia kuvia, 
joita on kätevä käyttää kuvankäsittelyissä hyväksi. 
Aina täytyy muistaa varmistaa, 
että kuvat ovat vapaasti ladattavissa ja julkisesti käytettäväksi tarkoitettuja! 
Sama koskee mm. myös erilaisia fontteja. 

Yllä olevan kuvan kukka-asetelmasta
asetin näihin vanhahtavan tyylisiin kehyksiin:


Tässä on liitetty kaksi kuvaa päällekkäin.
Alkuperäinen kuva on pohjalla ja päällä vanha kirje.
Lopuksi kuvaan kirjoitin Voltairen runon rakkaudesta. 


Kuvankäsittelyohjelmana Photoshop ei ole
helpoimmasta päästä,
sillä ohjelma on todella laaja ja vaatii enemmän osaamista.
Toisaalta, Photoshopilla saa itse
muokattua kuvia paljon vapaammin kuin esim. Picasalla,
jota käytin joskus aiemmin.

Onneksi minulla on mies erittäin taitavana opettajana,
sillä ei ole ensimmäinen kerta kun jokin opittu taito unohtuu...
Miehen ansiota on myös se,
että uskalsin reilu pari vuotta sitten opetella kuvaamaan.
Ilman niin kärsivällistä ja ammattitaitoista opetusta
olisi koko harrastus jäänyt täysin kokeilematta! 
Joten tämän blogin sisältämistä kuvista
kiitos kuuluu myös rakkaalle miehelleni!
<3


maanantai 12. elokuuta 2013

Puulaatikko lehtihyllynä

Muumimaailma- reissusta kotiuduttu eilen illalla myöhään 
ja tämä päivä palauduttu viikonlopun riennoista. 
Koko perhe ihan väsynyt, 
mutta hauskaa oli 
sekä lapsilla että aikuisilla! 

Parvekkeella touhutessani muistin viimeinkin ottaa kuvia 
heinäkuussa keksimästäni ideasta, 
jonka huomasin myös joissain blogeissa. 

Nyt on lehdille ja kirjoille sopiva hylly sekä lisäksi kätevä laskutaso 
puulaatikon päälle juuri sopivan tarjottimen ansiosta. 
Tarjotin on alunperin appivanhempien varastosta löytynyt, 
joka maalaamisen jälkeen onkin toiminut tehtävässään useamman kerran.



Kuluneelle valkoisella tarjottimelle löytyi hieman 
ikivihreitä somisteita sekä lasinen kulho makeisia varten.


PartyLiten tuoksukynttilät ovat taanneet tunnelman 
tänä aika ajoin kaatamalla satavana päivänä. 
Ilmakin on jo paljon viileämpi, 
joten parvekkeella on saanut kääriytyä viltin alle.


Viimeistä kesälomaviikkoa viedään... 
Onneksi on tälle viikolle sopivasti ohjelmaa, 
ettei suru loman loppumisesta hiivi puseron alle. 
Huomenna lähdemme uudelleen Pohjanmaalle tytön isovanhemmille 
ja viikonloppuna pääsen huippuhauskassa seurassa 
PartyLiten Konferenssiin Jyväskylään. 
Innolla ja suurella mielenkiinnolla odotan jo kyseistä reissua, 
sillä siellä pääsemme näkemään PartyLiten syksyn ja joulun 
uuden kuvaston sekä uusia, upeita tuotteita! 

Iloista alkavaa viikkoa sekä 
tunnelmallisia loppukesän hetkiä Teille, Lukijani! 
<3




tiistai 14. toukokuuta 2013