Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöytäliina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pöytäliina. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Uusi pöytä- ja kaitaliina








No niin, nyt sitten viimeinkin selvisi, miksi bloggeriin lataamani kuvat ovat 
viime syksystä lähtien näyttäneet liian tummilta kuvien muokkaamisista huolimatta. 
Google+ oli näköjään kysymättä asettanut kuviini automaattisen kuvien parannuksen. 
Nyt kyseinen asetus on poistettu ja ah, nämä lataamani kuvat näyttävät viimeinkin siltä, 
miltä niiden on tarkoituskin näyttää! 
Aikaisempia kuvia en jaksa ruveta poistamaan ja lataamaan uudelleen, 
joten mennään näillä. 

H & M:ltä tilaamani paketti saapui reilu viikko sitten 
ja uusi pöytä- sekä kaitaliina pääsivät esille olohuoneen ruokapöydälle. 
Voi että miten tykkään näistä! 
Pöytäliinan tekstikuviointi on juuri sitä mitä olenkin etsinyt 
ja kuvastaa niin hyvin omaa tyyliäni.  

Alkuun jouduin hetken miettimään ennen tilauksen lähettämistä, 
onko kaitaliina liian pitsinen ja romanttinen omaan makuuni, 
mutta pöytäliinan päälle levitettyäni tiesin tehneeni oikean ostopäätöksen. 
Kaitaliina antaa kivan lisän varsinaiselle pöytäliinalle, 
sillä tekstikuviot kuultavat kauniisti kaitaliinan läpi. 
Ja mikä parasta, eivät tulleet maksamaan paljoa! 

Hmm, taidanpa lähteä keittämään päiväkahvit ja 
nauttia piristävää juomaa uuden pöytäliinan ääressä.. 

Aurinkoista tiistaita täällä kävijöille! 

~ Emppu ~