Näytetään tekstit, joissa on tunniste suodatinpussi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suodatinpussi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Talven kukkia





Näitä kuvia tulppaaneista on vilahdellut paljon sekä Instagramissa että blogeissa. 
Eikä mikään ihmekään, sillä nyt näitä talven kauneimpia kukkia on saatavilla. 
Tosin viime viikolla läheisessä Citymarketissa käydessä myytiin ei oota.  
Suunnittelin nimittäin, että olisin laittanut pari kimppua tulppaaneja kotia 
kaunistamaan tytön syntymäpäiväjuhlien kunniaksi.
No, ilo oli suuri saadessani viime sunnuntaina näitä tulppaaneja syntymäpäivälahjaksi. 
Eikä enää harmittanut, kun mies kotiutui Cittarista ilman tulppaaneja. 
Selvennykseksi mainittakoon, että sain viikolla syntymäpäivänäni 
mieheltäni kauniin kimpun ruusuja.

Pakkanen on jälleen kiristynyt uudelleen täällä Tampereella. 
Viikonlopuksi on luvattu viimeinkin lauhempaa 
ja ystäväperheen kanssa onkin ollut suunnitelmissa ulkoilla. 
Isommat lapset pääsisivät luistelemaan ja minä pojan kanssa vaunuttelemaan. 

Kauniin aurinkoisia pakkaspäiviä teillekin sinne! 

~ Emppu ~