Neljä yötä jouluun on!
Lahjat paketoimatta, joulukuusi (teko sellainen)
hakematta vintiltä ja koristelematta,
viikkosiivot tekemättä.
Vapaapäivät ovat menneet leväten,
sen verran tehokkaasti kaksi työvuoroa
imivät minusta kaiken energian.
Paljon mieluummin nautin
tyttöni seurasta tämän kömpiessä kainalooni
ja pyytäessään lukemaan kirjan toisensa perään.
Tuo aika on paljon arvokkaampaa,
kuin imurin kanssa huhtominen.
Siivoan sen mitä ehdin ja jaksan,
eipä tämä maailma siihen kaadu!
Nämä suloiset posliinisydämet
löysivät tien omaan sydämeeni pari viikkoa sitten.
Niin uskomattoman hellyttäviä enkeleineen!
Tästä tulee jostain syystä ihan
oma tyttö mieleeni.
<3
Ei joulu tule suursiivoa tekemällä
eikä monen monituisilla leivonnaisilla.
Se hiipii sisään silloin,
kun päättää olla läsnä tässä hetkessä,
antaen omaa huomiotaan ja rakkauttaan läheisilleen.
Sillä sehän se on joulun perimmäinen tarkoitus;
antaa ja vastaanottaa rakkautta.
Huomenna tulee kuluneeksi 20 vuotta
vaarini pois nukkumisesta.
Siksi aionkin sytyttää hälle kynttilän,
sillä vaikka hän on ollut jo kauan poissa,
on hän silti aina läsnä ajatuksissa ja sydämessä.
<3
