Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympyrä virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ympyrä virkkaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 28. syyskuuta 2015

Virkatut tabletit







Syyskuun vikat päivät ovat vierähtäneet käyntiin! 
Edellisestä postauksesta onkin jo vierähtänyt aikaa, 
kiitos teille jotka otitte Liebster award-tunnustuksen vastaan!
<3

Mitä teille kuuluu?

Täällä on blogihiljaisuuden aikana jatkettu kesällä aloitettua tablettien virkkaamista.
Nyt on saatu neljäs valmiiksi ja tabletit onkin jo laitettu ruokapöydälle esille.
Tavoitteena on ehtiä virkata vielä kaksi tablettia ennen vauvan syntymää.
Ympyrä virkkauksen ohjeen mukaan tein ja
tablettien reunan koristelin tiiviimmällä piparkakkureunalla,
jotta sain sen näyttämään vähän pitsimäisemmältä.
Omasta mielestä näyttävät kivoilta, vaikka koko tablettien välillä hieman vaihtelee.

Hämärien päivien iloksi on poltettu kynttilöitä enemmän ja vähemmän.
Suloista tunnelmaa näinkin pienillä jutuilla aikaan.

Mukavaa alkanutta viikkoa täällä piipahtaville!
<3

~ Emppu ~

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kattausliinat virkaten






Ette usko mikä innostuksen puuska täällä on iskenyt pitkän tauon jälkeen! 
Viime viikolla löysin tämän aivan ihanan Prinsessajuttu-blogin, 
joka on täynnä kaikkea ihanaa käsityöhön liittyvää! 
Kannattaa käydä kurkkimassa, 
sillä siellä on myös kiva arvonta meneillään 19.7 asti. 

Tuolta sitten löysin näitä virkattuja kattausliinoja 
ja pakkohan niitä oli kokeilla itsekin tehdä. 
Kun tämä ensimmäinen kattausliina oli valmistunut, ei paluuta enää ollut! 
Nyt on suunnitelmissa virkata yhteensä kuusi liinaa beigestä ja vaaleanpunaisesta langasta. 
Pari vaaleanpunaista onkin jo tullut tehtyä, 
tosin toisesta tuli tytön pehmolelulle simppeli kesähattu. 

Lankana on Novitan Kotiväki Huvila ja virkkuukoukkuna nro 2,5.
Liinat olen virkannut ympyrä virkkauksena (pylväinä) 
ja viimeistely piparkakkureunalla.

Viimeistään syksyllä voisi kokeilla virkata tähden muotoisia kattausliinoja! 

Iloista mieltä alkaneelle viikollenne!
<3

~ Emppu ~