Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ystävät. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Ystävät, elämän suola


Hei pitkästä aikaa! 

Tulipa hieman pidempi tauko, ihan tahtomatta. 
Arki vain niin vie mukanaan, ja vaikka sitä miten haluaisi ehtiä blogata, 
ei siihen aina riitä aikaa saatikka jaksamista. 

Otin muutamia kuvia tästä kauniista ystävän tuomasta kimpusta. 
Siinä oli mukana myös gerbera, joka oli ehtinyt ensimmäisenä kuihtua. 
Ystäväperheemme vieraili meillä ystävänpäivänä, 
jolloin kahvittelimme miehen syntymäpäiviä. 
Nyt onkin 3/4 perheemme syntymäpäivistä juhlittu, 
seuraavan kerran vietetään pojan 1-vuotissyntymäpäiviä joulukuun alussa. 

Pöytä on tässä katettu eräälle toiselle ihanalle ystävälle, 
jonka kanssa olemme myös läheisiä työkavereita. 
Meitä yhdistää myös pienokaiset, 
sillä ystävän vauvat ovat miltei saman ikäiset kuin poikamme. 
Miten mahtavaa ja voimaannuttavaa onkaan saada vertaistukea nähdessämme, 
ja aika kuluukin joka kerta huomaamatta kuin siivillä. 
Ei mikään ihmekään, sillä seura on mitä parasta! 
Näiden kyläilyjen jälkeen jaksaa vauva-arkea taas vähän paremmin. 

Ystävät ovat aina olleet minulle erittäin tärkeitä ja rakkaita. 
Olen niin iloinen ja onnellinen jokaisesta ystävästäni, 
joka on matkan varrella tullut jäädäkseen. 
Ja kuten sanontakin kuuluu, ystävät ovat elämän suola. 
Ilman teitä elämä olisi kovin, kovin tyhjää. 
Kiitos kun olette olemassa! 
<3

P.S Näitä kuvia otin enemmänkin, 
läppäri vaan päätti juuri sillä hetkellä buutata itsensä, 
kun olin liittämässä kuvia muistikortilta läppärille. 
Hmm, muutama ärräpäähän siinä pääsi!

Edellä mainitusta huolimatta, mukavaa keskiviikkoa teille ihanat! 
<3

~ Emppu ~

maanantai 10. joulukuuta 2012

Jouluinen hetki Ystävien

Enää kaksi viikkoa jouluaattoon, uskomatonta! 
Koska näin joulun alla on mukava muistaa Ystäviä, 
oikeassa elämässä kohtaamiaan ihmisiä 
sekä täältä blogimaailmasta löytämiään Ystäviä, 
niin sen kunniaksi ajattelin heittää haasteen!

 
SÄÄNNÖT:
Jouluinen hetki Ystävien-haaste on täysin leikkimielinen, 
vapaaehtoinen sekä voittoa tavoittelematon. 
Tarkoitus on levittää iloista mieltä täällä blogimaailmassa 
sekä muistaa, että jokaisella kirjoittamallasi sanalla 
on merkitystä blogin kirjoittajalle. 
Nautitaan näistä joulua kohti 
vievistä päivistä yhdessä blogiystävien kanssa! 

1. Valokuvaa "Jouluinen hetki Ystävien" ja 
avaa kuvien sisältöä myös sanallisesti. 
Tällainen hetki voi olla vaikkapa
retki talvimaisemassa, 
tai piparkakkujen paistaminen, 
kahvi- tai glögihetki. 
Mitä vain voisi blogiystävän kanssa tehdä. 
Valokuvien määrällä ei ole rajaa. 
2. Kerro myös, keneltä haasteen sait  
(bloggaajan sekä blogin nimi)
sekä haasta haluamasi määrä 
muita bloggaajia levittämään hyvää mieltä. 
Vinkkaa haasteesta haastamissasi blogeissa. 
3. Haaste-postaukseen voit luvallani 
kopioida "Säännöt"-osion yläpuolella olevan kuvan.


Ihanille blogiystäville 
haluan tarjota mukillisen höyryävää glögiä...


... juuri leivottujen joulutorttujen kera...


...rusinoiden ja manteleiden maustaessa talvista juomaa....


...samalla hämyisen tunnelmallisista valoista nauttien...




Haaste on heitetty:
- IIDA EMILIALLE Pieni Pilvenhattara
- SISUSTELLENILLE SisustEllen
- AINOSOFIALLE Ainosofian Sisustusblogi 
- ALEXANDRALLE Home in the STORM 
- RUUSUSUUN ÄIDILLE Ruususuu & Huvikumpu 
- HEIDI l:lle ripaus tunnelmaa 
- MAIKULLE Villa Maikku 
- TIINALLE mustikkamäki 
-MARIALLE MARIA JA POJAT