keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Joulun tunnelmia Part I

Joulun vietosta Pohjanmaalla tuli otettua niin paljon kuvia, että postauksia kuvineen on pakko jakaa osiin.

Jouluaattona ajoimme työvuoroni jälkeen mieheni siskon perheen luokse joulua ja sitä odotetuinta, joulupukkia, vastaanottamaan. Onneksi tien päällä oli hiljaista, sillä ehdimme juuri parahiksi perille! Vartin ehdimme paikanpäällä olla, ennenkuin joulupukki kolisteli ovesta sisään.

Meidän tyttö jännitti kovasti isoa, valkopartaista ja möreä äänistä pukkia. Uskalsi tyttö kuitenkin pari lahjaa häneltä hakea. Myös tytön serkut odottivat joulupukkia jännityksellä, vaikka kokemusta pukin näkemisestä onkin jo useampi vuosi.Lahjojen jako sujuikin vikkelästi serkusten avustuksella ja vauhtiin päästessään availi tyttömme mielellään myös muiden lahjoja. 

Mieheni sisko oli koristellut ja laittanut kotinsa jälleen kerran tosi kauniiksi. Marjakuusen oksia oli aseteltu vaasiin ja oksia koristivat violetin sävyiset, pienet pallot sekä helminauha. Harmi kun asetelmasta jäi ottamatta kuva kokonaisuudessaan! Takan reunalla oli jouluinen kranssi puolukan varvuista ja useissa Kivi-tuikuissa tuikkivat kynttilät. Mieheni siskon anoppi oli tehnyt paperinaruista kukkia, jotka oli yhdistetty valosarjaan. Paperikukat antoivat oman  herkän, kauniin ilmeensä pelkistetyille jouluvaloille. 


Joulukahvit nautimme ihasteltuamme hetken lahjoja. Tarjolla oli niin paljon erilaisia leivonnaisia, ettei kaikkea millään jaksanut maistaakaan. Miehen sisko kun on kova leipomaan! 

Lopulta aattoiltakin vaihtui jouluyöksi ja saimme yliväsyneen, kikattavan tyttömme unten maille ja me aikuiset pääsimme tutkimaan omia lahjojamme kinkkuvoileivillä herkutellen.

2 kommenttia:

  1. Kyllä oli ihanaa viettä Joulua yhdessä <3
    Sulla on niin uskomattoman kauniita nämä valokuvat, niihin en väsy koskaan :)

    VastaaPoista
  2. pajuliini: Oli kyllä tosi mukavaa kun pääsimme teidän luokse Pohjanmaalle joulun viettoon! <3 Ja ehdittiin nähdä joulupukkikin. ;) Matkaa tehdessä sai vähän jännittää, että myöhästytäänkö H-hetkestä. ;)

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi!