maanantai 23. heinäkuuta 2012

Peilin paikka

Pienempi, ikkunapokallinen peili sai paikakseen
tilan kirjoituspöydän yläpuolelta.
Älkää antako vanhan ja oikeasti ihan hirveän
lampun häiritä.
Uutta lukulamppua olen etsinyt jo jonkin aikaa
ja todettakoon, että vaikea on löytää mieleistä.


Mummolan kukkia on tullut kuvattua jonkin verran.
Harmi kun säät ovat olleet tänä kesänä 
niin surkeita,
aurinkoiset päivät ovat tuntuneet 
olevan harvassa.
Viime kesän helteitä en todellakaan kaipaa,
mutta sellainen hieman reilu +20 astetta,
auringon paistetta ja välillä poutaa,
se olisi minulle oikein passeli.



Kesäloma on nyt auttamattomasti ohi.
Huominen ja ylihuominen vielä vapaata,
sitten koittaa arki.
Toistaiseksi tulen tekemään osittaista työaikaa.
Rahapussia se ei tosin kasvata,
päinvastoin,
mutta siitä saan jotain sellaista,
jonka arvoa ei voi rahassa mitata.
Nimittäin
Aikaa
perheelleni sekä itselleni.

Kesän aikana on mieleen hiipinyt eräs ajatus,
halu tehdä jotain uutta,
jotain sellaista,
mistä todella pidän...
Omilla ehdoilla, oman jaksamisen mukaan.
Työpaikkaa en ole vaihtamassa,
mutta ehkä jotain pientä uutta sen rinnalle.
Saa nähdä, tuleeko mielessä itäneestä ideasta
todellisuudessa sittenkään sen kummempaa,
mutta jos tulee,
saatte siitä tietää sitten aikanaan lisää.
Arvoituksellista,
eikö totta..?  

~ Emppu ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!