tiistai 5. helmikuuta 2013

Vanha pöytä, uusi ilme

Tämä alunperin eteispöydän virkaa 
toimittava pöytä ei ole itse asiassa 
ollut vielä kertaakaan eteisessämme. 

Alusta saakka se on ollut 
makuuhuoneessamme sivupöytänä 
ja vaikka se ei kovin iso olekaan, 
mahtuu ylä- ja alatasoille mukavasti 
omasta mielestäni kaikkea ihanaa.

Somisteet ovat ehtineet vaihtua jo monta kertaa, 
hyvä että nyt edes muistin ottaa kuvia muistoksi. 
Tällä kertaa inspiroivina 
ovat olleet vintage sekä 
ruusuinen romantiikka.


Rottinkiseen kerrostarjottimeen 
olen koonnut askartelemiani pikkutauluja 
sekä suloisia koristenauhoja.


Kuivuneet ruusunnuput helmineen 
ja höyhenineen kuluneessa puulaatikossa. 
Ovat aina vain yhtä kauniita!


Olen aina pitänyt pellavasta, 
sen itsepäisestä, elävästä kankaasta. 
Minusta se on yksinkertaisuudessaan 
aivan ihana, ja jota voi käyttää monella eri tavalla. 
Lapuan Kankureiden pellavapyyhe 
on tällä kertaa koriliinana. 
Rottinkinen sydänkulho on kovin mieluinen 
ja vieläpä joulun jälkeinen ale-löytö!


Saa nähdä, milloin taas muutoksen tuulet 
puhaltavat makuuhuoneessamme 
ja pöytäkin saa taas uudet 
somisteet ylleen! 

P.S Oletteko muuten huomanneet, 
että Iloa & Unelmaa-blogi on nyt 
myös Facebookissa? 
Tykänneet pääsevät katselemaan 
lisäkuvia mm. kotimme sisustuksesta 
ja askarteluistani. 
Onpa siellä tulossa kohta puoliin 
myös ARVONTA tykänneiden kesken! 
Kannattaa siis klikata ja tykätä! 
<3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!