maanantai 3. kesäkuuta 2013

Neilikat kannussa

Hei ihanat Lukijani! 
Mitä Teille kuuluu? 
Oletteko jo rientäneet kesälaitumille? 

Täällä vietetään ansaittuja vapaita, kesäloma on vielä ihan liian kaukana! 
Kesäkin alkoi sitten ihan virallisesti kunnon helteiden saattamana! 
Toivotaan, että lämpimiä kesäpäiviä jäisi vielä heinäkuun lopulle, 
jolloin minäkin pääsisin aloittamaan lomaani.


Parisen viikkoa sitten tutustuin ensimmäistä kertaa neilikoihin. 
Toivoin mieheltä kimppua kyseisistä kukista, 
joita olin nähnyt alkukeväästä anopilla. 
Ja voin sanoa, että ihastuin neilikoihin samantien! 
Varmaa on, että jatkossa tässä huushollissa nähdään 
ainaisten ruusujen lisäksi myös herkän romanttisia neilikoita! 


Ovat muuten kestäviä kukkia! 
Jo parin viikon ajan kukat ovat pysyneet yhtä kauniina alusta lähtien.



Mies lähti perjantaina yhdessä tyttömme kanssa 
mummolaan Pohjanmaalle ja kotiutuvat vasta tänään iltapäivällä. 
Vaikka olen ollut koko viikonlopun töissä, 
olen silti saanut viettää hetkiä omasta rauhasta nauttien. 
Mitä harvinaista herkkua tämä onkaan! 
Kotona on hiiren hiljaista ja saa olla ihan vain itsekseen. 
Kukaan ei ole vaatimassa mitään eikä kiukuttelemassa mistään. 
Saa istua rauhassa ja nauttia parvekkeella iltalintujen lauluista. 
 
Mutta kyllä sitä on vain jo ikäväkin! 
Töissä ollessa kiinnittää huomiota tyttömme ikäisiin lapsiin 
ja yllättyy, miten samankaltaisia eleitä ja kysymyksiä lapsilla onkaan. 
 
Se on totta, että välillä tekee hyvää ottaa vähän etäisyyttä. 
Niin meille vanhemmillekin toisistamme ja lapsistamme.  
Silloin ne tärkeät ja rakkaat asiat korostuvat 
ja elämä saa jälleen oikeat mittasuhteet. 
Ja arkikin rullaa taas vähän helpommin.


Otetaan välillä sitä omaa aikaa myös itsellemme!


8 kommenttia:

  1. Niin herkät kuvat! Ja oma aika ON kullanarvoista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Eila! <3
      Kyllä se oma aika on vähän niinkuin rahaa pankkiin laittaisi. ;)
      Lapsiperheessä varsinkin oma aika on yleensä ihan minimissä. ;)

      Poista
  2. Ihania vapaita! Nautihan niistä ja auringosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Anna toivotuksista! <3
      Auringosta on tullut nautittua vähän liikaakin..! ;)
      Harmi kun nuo vapaat menevät aina yhdessä hujauksessa! :S

      Poista
  3. neilikat ovat minun lempikukkiani:) Aika usein niitä meiltä löytyykin. Se on myös kestävä ja kolmekin viikkoa olen saanut neilikat pysymään kauniina maljakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan kallistua samaan kuin Sinä; lempikukkia noista on tainnut tulla minullekin. ;)
      Kukinnot alkoivat jo hieman kellastau, joten ajattelin kokeilla kuivattaa niitä... Saa nähdä, tuleeko siitä loppujen lopuksi mitään vai saako kuivat neilikat heittää roskiin. ;)

      Poista
  4. Niin ihanis kuvia taas,silmä ja mieli niin lepää kun saa näitä hotkia! Isoimman osan olenkin inspiraatiostani saanut vaaleisiin kortteihini näistä sinun vaaleista ihanista,lumoavista kuvista! Suuret kiitokset siis sinulle :) <3 Ja kiitos myös kommentistasi-saat aina hymyn huulille ja mielen iloiseksi :) Kaikkea kaunista ja hyvää sinulle viikonloppuun :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lauski aivan ihanasta kommentista! <3
      Oletko tosiaan saanut inspiraatioita blogini kuvista? :D Olen ihan otettu, tämä on juuri sitä mitä olen toivonutkin! ;)
      Ja kiitoksia ihan todella kehuistasi! <3
      Olen ihan sanaton noin kauniista sanoistasi! <3

      Auringonsäteitä päivääsi! :)

      Poista

Kiitos vierailustasi!