perjantai 19. heinäkuuta 2013

Ruusuja Rakkaalta

Täällä odotellaan jo kesäloman alkamista hartaasti! 
Vielä huominen aamuvuoro ja sitten se koittaa, 
kauan odotettu neljä viikkoa ilman aamuvarhaisia heräämisiä. 
Tässä lapsiperheessä meidän kolmivuotias tyttömme 
kyllä pitää huolen siitä, että herää yleensä 7 ja 8 välillä. 
Luxusta, jos saa nukkua puoli yhdeksään kuten tänä aamuna! 
 
Voi miten olenkaan odottanut sitä, että noiden neljän viikon aikana 
saa vain olla rennosti ja tehdä melkein mitä haluaa. 
Meillä osuu miehen kanssa lomat reilu kaksi viikkoa päällekkäin, 
sitten saadaan olla pidempään ihan vaan perheen kesken.  
 
Sunnuntai onkin meillä juhlapäivä, sillä vietämme yhdessä 
mieheni kanssa 6-vuotishääpäiväämme! 
Onnitteluruusut sain nyt jo tänään, 
jotta ehdin niistä nauttia mahdollisimman pitkään. 
Ensi viikolla kun saatan matkata tytön kanssa
Pohjanmaalle appivanhempien luokse muutamaksi päiväksi. 



Juhlapäivänä menemme yhdessä koko perhe syömään 
hyvin jonnekin lapsiystävälliseen ravintolaan 
ja voi olla, että käymme tutustumassa paremmin 
aivan ihastuttavaan puistoon, Arboretumiin. 
Siellä olevassa kahvilassa on myös 
erilaisia näyttelyitä nähtävillä.


Oikein mukavaa ja rentoa viikonloppua Teille, Lukijani! 
Toivotaan, että saisimme taas pian 
nauttia aurinkoisista kesäpäivistä!


12 kommenttia:

  1. Upean värisiä ruusuja,todella kauniita! Hirmuisesti onnea hääpäivänänne ja oikein rentouttavaa ja ansaittua kesälomaa :) !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lauski onnitteluista! <3
      Tätä lomaa tuli odotettua hartaasti! ;)

      Poista
  2. Onpa kauniisti kuvattu nuo ihanat ruususi<3
    Ihanaa lomaa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3
      Toivotaan, että lomasta saisi kaiken ilon irti! ;)

      Poista
  3. Ihanaa lomaa! <3 Minäkin pääsin vihdoin lomailemaan loppuviikosta ja miten ihana tunne onkaan kun ei tarvitse aikoihin miettiä töihin menoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! <3
      Oikein ihanaa lomaa myös Sinulle! :)

      Poista
  4. Mitä kauniit ruusut siellä onkaan <3 Onnea teille! Ja oikein mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nonnukka!
      Vihdoinkin lomalaisena, voi ihanuutta! :)

      Poista
  5. Somat kuvat kuten aina <3 Onnea kovasti hääpäivän johdosta ja mukavaa alkavaa lomaa! Täällä loma alkaakin olla jo loppusuoralla :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Iida Emilia että pidit kuvista! <3
      Kiitos onnitteluista! <3
      Tsemppiä Sinulle loman alkuun! <3

      Poista
  6. Ihanat ruusut:)Onnea ja hyvää lomaa, täällä toinen lomalainen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitäs me lomalaiset! ;)
      Kiitos ja rentoa loman jatkoa myös Sinulle! :)

      Poista

Kiitos vierailustasi!