perjantai 14. marraskuuta 2014

Makuuhuoneen nurkkaus










Se olisi sitten perjantai ja viikonlopun alku! 
Millä fiiliksillä olette aloittelemassa viikonlopun viettoa? 

Täällä fiilikset ovat korkealla, sillä: 
a) viimeinen työvuoro edessä ennen viikonlopun vapaita 
b) LOMA alkaa ensi maanantaina
c) eilen ja tänään aamulla leijaili lunta, joka pikkuisen jäikin maahan 
d) ehdin hetken rentoutua kynttilöiden valossa ennen töiden alkua

Hei ja mukaan on tullut uusia lukijoitakin! 
Lämpimästi tervetuloa! 

Tässä aamupäivällä hiukan innosituin kuvaamaan makuuhuoneemme nurkkausta toistamiseen.
Nyt vain huomattavasti paremman valaistuksen (luonnon) turvin. 
Tuo muutama vuosi sitten Pentikistä löytämäni rautainen tuoli on pysynyt paikoillaan, 
samoin joskus Ellokselta löytämäni sisustustikkaat. 
Ainoastaan lintuhäkin sisältö vaihtui vähän jouluisempaan, 
keksinpä laittaa pattereilla toimivat koristevalot valkoisten höyhenien alle. 
Sieltä ne antavat mukavaa tunnelmaansa ja tuovat koristeet paremmin esiin.
Pehmosydämet ovat pysyneet jo pidempään tikkaan koristeina.
AmandaB:n verkkokaupassa törmäsin suloisiin enkelinsiipiin,
jotka kiinnitin toistaiseksi sydämien kaveriksi. 

Noihin pehmosydämiin sekä enkelinsiipiin on tullut suihkuteltua 
PartyLiten liinavaate- ja huonesuihketta. 
Antaa mukavan raikkaan tuoksun vaikkapa ennen nukkumaan menoa. 

Iloitaan alkavasta viikonlopusta ja pikkuisen kylmemmästä säästä! 

~ Emppu ~


4 kommenttia:

  1. Oi, miten kaunis nurkkaus! <3 Niin suloinen! Meilläkin roikkuu kaapinovessa samanlaiset siivet, mutta pellavan väriset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! <3
      Voi pellavan väriset enkelinsiivet olisivat myös aivan ihana! :) Piti heti klikata nuo ostoskoriin, kun AmandaB:n verkkokaupassa niihin törmäsin. ;)
      Noihin sisutsutikkaisiin on kiva ripustaa erilaisia koristeita/somisteita esille. ;) Vaikkakin tikkaat taitavat olla nykyään niin OUT, niin hui hai sille, meillä niistä pidetään edelleen. ;)

      Poista
  2. Voi kuinka somaa ♡ tuo tuoksujuttu kuulostaa mukavalta..herkät nuo perhosvalot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Marikas`s! <3
      Nuo valot ovat olleet meillä jo pidempään, mutta edelleen toimivat ovat. :) Minusta ne vain ovat niin suloiset. ;)

      Poista

Kiitos vierailustasi!