torstai 11. joulukuuta 2014

Koristeltuja joulupipareita




Voi apua, ette arvaa millaiseen koukkuun olen jäänyt!! 
Nimittäin pipareiden koristeluun! 

Tänään leivoimme tytön kanssa joulupipareita, tosin ihan vaan valmistaikinasta. 
Olisi minulla ollut myös mummuni ihana piparitaikina-ohje, 
mutta nyt ollaan menty helpoimman kautta. 

Eilen ostin kaupasta Dr. Oetkerin pinkkiä sokerikuorrutetta sekä erilaisia koristeita. 
Nyt täytyy tunnustaa, tästä hommasta taisi äiti innostua paljon enemmän kuin tytär! 
Ihan huippua eikä millään olisi malttanut lopettaa! 
Uskokaa tai älkää, tämä oli minulle ensimmäinen kerta, kun pipareita koristelin..! 
Ei ole tullut kokeiltua lapsenakaan. 

Illalla kävimme päiväkodin joulujuhlassa, joka ei ollut perinteinen, 
vaan päiväkodin lastenhoitajat ja -opettajat olivat laittaneet huoneisiin 
erilaisia toiminnallisia rasteja. 
Yhdessä huoneessa lapsille luettiin joulusatuja, toisessa huoneessa oli seikkailurata, 
kolmannessa askarreltiin ja neljännessä koristeltiin pipareita. 
Lopuksi saimme nauttia glögistä/mehusta itse koristelemillamme pipareilla. 

Huomenna olisi ohjelmassa työpaikan pikkujoulut. 
Flunssa yrittää uhkaavasti päästä valloilleen, 
koko päivän kurkussa on ollut kaktus poikineen. 
Toivotaan että pöpöt pyörtävät! 

Mukavaa viikonlopun alkua teille sinne! 

~ Emppu ~

4 kommenttia:

  1. Suloisia tuotoksia<3 Piparien koristelu on minustakin kivaa puuhaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos SisustEllen! <3
      Se on kyllä niin koukuttavaa puuhaa, ettei edes huomaa miten nopeasti aika kuluu! :)

      Poista
  2. Kauniita niistä ainakin sait <3
    Sateista perjantaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika`s! <3
      Kovin kömpelöiltä tuntuivat alkuun, mutta ainakin hauskaa oli! ;)

      Poista

Kiitos vierailustasi!