keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Ssshh...tonttu puuhissaan!





Hei se olisi sitten tasan viikko jouluaattoon..! 
Seitsemän yötä ja pääsemme hiljentymään joulun viettoon Pohjanmaalla anoppilassa. 
Onko teillä jo kova stressi päällä viime hetken siivousten ym. joulutouhujen suhteen? 
 
Meillä tosiaan tehtiin ihan vaan viikkosiivoukset, 
sillä tulevan viikonlopun ja pari päivää ennen aattoa olen tiiviisti töissä.  
Lisäksi kun tässä on 2/3 perheestä sairastellut, 
on pakolliset kotihommat jätetty suosilla vähemmälle.
Huomenna lähdemme Pohjanmaalle vähän murheellisimmissa merkeissä, 
sillä perjantaina on hautajaiset miehen kotipitäjässä. 
Onneksi sain kuin ihmeen kaupalla vaihdettua lauantain työvuoron iltavuoroksi, 
niin meidän ei tarvitse lähteä heti hautajaisten jälkeen ajamaan takaisin Tampereelle.

Tänään meillä tonttu käytti sopivan hetken tehokkaasti hyödykseen, 
ja paketoi vikkelästi muutaman lahjan, jotka illalla vaihdettiin ystävän kesken. 
Joululahjoja on vaihdeltu jo Itsenäisyyspäivästä lähtien, 
sillä emme näe kaikkia läheisiä jouluaattona. 
Näin paketointi kiireetkin hieman tasottuvat, eikä kaikki kasaannu yhdelle illalle. 
Yleensä tykkään paketoida, sillä on kiva panostaa annettavaan lahjaan. 
Tosin paketointitaidot ovat niin ja näin, mieluisimpia ovatkin suorakaiteen muotoiset, simppelit lahjat. 

Lämpimästi tervetuloa uudet lukijat mukaan seuraamaan blogiani! 
<3

Hui, 160 lukijan raja häämöttää, joten rajan rikkouduttua taitaisi olla arvonnan paikka! 

Rentouttavaa keskiviikko-iltaa teille! 
Me taidamme katsoa jotain Netflixistä illan ratoksi! 

~ Emppu ~

14 kommenttia:

  1. Ompa kauniita paketteja!
    Voimia hautajaisiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! <3
      Olen jo useampana vuonna tykännyt enemmän hillityistä lahjapapereista, kuin perinteisen värikkään kuviollisista pukki yms. ;)
      Kiitos, hautajaispäivä oli kaikille raskas, kaikkein lähimmäisille tietenkin vielä erityisen voimia vievä. Nyt on ainakin poismenneellä kivut poissa ja paljon, paljon paremmassa paikassa! <3

      Poista
  2. Kauniita paketteja! Täällä ei ole vielä tonttu päässyt paketoimaan. No kyllä vielä ehtii. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marianne! <3
      Tiedätkö, minun piti eilen paketoida saatuani tytön nukkumaan, mutta olin kerta kaikkiaan niin poikki, etten jaksanut edes ajatella moista. ;) Viimeisten lahjojen paketointi on huomenna ennen iltavuoroon menoa edessä. ;)

      Poista
  3. Ihania paketteja! Minäkin urakoin kaikki paketit tänään...hiukan piilottelin juttuja...esim. miehelle ostamani kirja pääsi isompaan pahvilaatikkoon, ettei arvaisi heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marita! <3
      Hih, tuota samaa olen itsekin useampaan kertaan ajatellut, jos lahjana on esim. rahaa kirjekuoressa. ;) :D

      Poista
  4. Suloiset paketit. ♥ En oo vielä paketoinut lahjoja, niin paitsi Joulupuu-keräykseen viemäni paketit. Ei ole vielä stressi iskenyt, siivoilen ja kokkaan viikonloppuna. :) Voimia hautajaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mervi! <3
      Minulla joulutohinat ovat jääneet jo ihan minimiin, sillä töitä (iltavuoroja) on juuri ennen aattoa sen verran, että mitään suurempaa ei enää ehtisi tekemään ja eilen aamuvuoron jälkeen olin niin väsynyt, että mieluummin katsoin tytön kanssa Kadonnutta joulupukkia Yle Areenalta. ;)
      Hautajaispäivä oli surullinen, mutta oli niin ihana nähdä miehen sukulaisia, joita on viimeksi nähnyt vajaa 10 v. sitten.. :)

      Poista
  5. Tosi kauniita paketteja olet tehnyt. Itsellä sama juttu, että kovat ja suorakaiteen malliset paketit on niitä mieluisimpia paketoida. Onneksi jouluna ollaan paljon hämyisessä valossa, joten pienet villakoirat ei näy. Pelkässä viikkosiivouksella mennään meilläkin. Voimia sinulle huomiseen ja tulevaan työviikonloppuun, Emppu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Krisse toivotuksistasi! <3
      Pyöreät tai sellaiset paketit, joissa tuntuu kulmia olevan vähän väliä, ovat kyllä haasteellisia ja harmaita hiuksia aiheuttavia. ;) :D Niitä paketteja ei saa paketoitua näteiksi ei niin millään. Joskus olen miettinyt, että jos olisi sopivan kokoinen pahvilaatikko, johon lahjan laittaa, niin paketointikin vähän helpottuisi. ;)
      Kiitos toivotuksista! <3 Enää tämä ja huominen iltavuoro, sitten minunkin jouluni saa alkaa! :)

      Poista
  6. Ihania kuvia ja niin kauniita paketteja. Tunnelmallista joulunaikaa sinulle. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia! <3
      Suloista joulua myös sinulle sinne! :)

      Poista

Kiitos vierailustasi!