maanantai 12. tammikuuta 2015

Viikonlopun synttärijuhlaa






Huhhuh, nyt on tytön ja minun yhteiset synttärijuhlat takanapäin! 
Kuvat olohuoneen ruokapäydän somisteista ovat lauantai-illalta, 
siksi kuvat ovat sen verran hämärät. 
Synttärikakusta ehdimme sentään ottaa kuvan eilen ennen syömistä! 

Perjantaina lähdimme illalla miehen kanssa serkkuni luo Lempäälään 
ja siellä kilistelimme onnitteluja puolin ja toisin (serkkuni syntymäpäivä on viisi päivää ennen omaani). 
Miehetkin ehtivät vielä saunoa kunnes kello oli jo sen verran paljon, 
että oli lähdettävä kohti Tampereen keskustaa. 
Suuntasimme Ilves-baariin, jossa oli loppujen lopuksi yllättävän vähän väkeä. 
Meillä se ei tahtia haitannut, sillä seura oli mitä parasta! 

Lauantaina olikin olo hieman hutera ja synttärileipomuksia aloiteltiin vasta illalla
siskoni saavuttua miehensä kanssa meille perille. 
Sunnuntaina sitten juhlittiinkin ja meidän 5-vee neiti vaikutti olevan kovin tyytyväinen synttäreihinsä. 

Mihin tämä aika oikein menee?! 
Miten meidän pieni tyttö on jo 5-vuotias?? 
Apua, eskarikin alkaa sitten jo 1,5 vuoden päästä! 
Hui! 

Kaiken kaikkiaan niin ihana viikonloppu takanapäin! 
Toivotaan yhtä ihanaa alkanutta viikkoa teillekin sinne ruudun toiselle puolen! 

~ Emppu ~

6 kommenttia:

  1. Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut Sinulle, Emppu ♥

    VastaaPoista
  2. Voi, en ollu ennen huomannu, että sulla on ollu synttärit,
    hurjan paljon onnea ja haleja Emppu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Sari! <3
      Minun ja tytön synttäreitä vietetään aina samalla kertaa, meidän merkkipäivien välissä ei ole kuin vain päivä. ;)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Mysterious M! <3
      Nuo ovat PartyLiten vähän vanhempaa mallistoa. :) Pitkää ovat olleet käytössä! :)

      Poista

Kiitos vierailustasi!