maanantai 23. maaliskuuta 2015

7 questions, 7 answers



Sain 7 kysymystä, 7 vastausta-haasteen H:lta Lumimäellä-blogista.
Kiitos kivasta haasteesta, jonka mielelläni otin vastaan!
<3

Ideana on vastata haastajan 7 kysymykseen ja keksiä yhtä monta kysymystä
itse haastamilleen bloggaajille.

Eli tästä se lähtee!

Vastaukseni:

1. Mistä kolmesta huonekalusta/sisustusaarteesta et ikinä luopuisi?
Kirpparilta löytämäni vanha pyykkilauta on minusta edelleen yhtä ihana
ja löytöhetkestä lähtien se on ollut esillä keittiön pienessä nurkkauksessa.
Pyykkilauta löytyi muuten Lempäälästä Klaffi ja piironki-kirpputorilta, 
joka on todellakin käymisen arvoinen paikka!




Lisäksi en luopuisi mistään hinnasta reilu pari vuotta sitten
hankkimastamme 6-8 hengen ruokapöydästä,
jolle oli juuri sopiva paikka olohuoneessamme.
Pöytä on minusta todella kaunis
ja sen saa muutettua tarvittaessa myös vain 4 hengen pöydäksi.


Kolmas sisustusaarre, josta en mielelläni luopuisi,
on eteisessä seisova, serkulta lainassa oleva wanha Singer-ompelukonepöytä.
Singer on edelleen alkuperäisessä sävyssään ja joskus olen miettinyt sen maalaamista valkoiseksi.
Tosin sellaisenaan, elämää kokeneena ja hieman rosoisena se on vallan sympaattinen.

2. Miten järjestät ajan bloggaamiselle?
Onko sinulla jokin tietty hetki siihen esim. päivästä/viikosta?
Tyypillisimmillään bloggaan illalla tytön mentyä nukkumaan tai arkena ennen iltavuoroon lähtöä
tytön ollessa päiväkodissa. Joinain yksittäisinä päivinä, kun tytöllä on hoitopäivä
ja minulla periaatteessa vapaapäivä (sisältäen pakollisia menoja), bloggaan jos vain suinkin ehdin.
Teen vuorotyötä, nykyään pelkkää aamu- ja iltavuoroa,
jonka vuoksi postaustahtini on kovin epäsäännöllinen.
Välillä postauksia saattaa tulla parina, muutamana päivänä peräkkäin,
välillä kuluu taas pidempi aika seuraavaan postaukseen.
Olisi helpompaa, jos pystyisi postaamaan säännöllisesti.
Tällöin ei tulisi niitä päiviä, jolloin ei tiedä, mistä edes alkaisi kirjoittamaan...
Valokuvia otan mahdollisuuksien mukaan aina, kun keksin/huomaan jonkun kivan yksityiskohdan.
Kuvaamisen pyrin ajoittamaan valoisimpaan aikaan päivästä,
tosin aina tämä ei onnistu ja kuvista huomaa päivän olevan jo illassa.

3. Kuinka paljon puolisosi on mukana sisustamisasioissa?
Tähän täytyy sanoa, että paljon.
Päätökset pienemmistä sisustushankinnoista teen itse, mutta jo hieman
suuremmista asioista päätetään yhdessä.
Tietotekniikkaan liittyvistä asioista mies päättää kyllä valtaosin itse,
tosin sen verran sanoin taulu-TV:stä että mitään järjettömän suurta ei meille hankita.
Miehen kädenjälki meidän kotimme sisustuksessa näkyy tauluissa.
Meillä on olo- sekä makuuhuoneessa muutama iso taulu,
jotka on miehen ottamista valokuvista teetetty ja pohjustettu tauluiksi.
Miehen valokuvatessa ammatikseen saan ymmärrystä osakseni,
kun touhuan jonkun kivan asetelman ympärillä kuvia ottaakseni.
Tähän voisi myös todeta, että meille valokuvaaminen on yhteinen rakas harrastus.

4. Mikä on seuraava sisustushankintasi?
Ensinnäkin, olohuoneen kirjahylly olisi pakko uudistaa,
mutta lisäksi tarvitsisimme makuuhuoneeseemme oman vaatekaapin.
Katsotaan kumpi hankitaan ensin...
Pienempiä sisustushankintoja on mielessä monia:
- keittiön ruokapöydän tuolinpehmusteiden päälle ole yrittänyt löytää sopivat uudet pehmusteet,
- tytön huoneeseen  täytyisi hankkia uudet verhot
- sama juttu meidän vanhempien makuuhuoneessamme
yms.
Hankintoja tehdään pikku hiljaa aina sen mukaan, miten kukkaron nyörit antavat myöten.

5. Jos yhdellä taikasauvan heilautuksella voisit/haluaisit muokata kotianne,
mitä vaihtaisit/muuttaisit/parantaisit?
No niin, koko paletti ihan uusiksi!
No ei nyt sentään!
Äkkiseltään tuli mieleen, että kotimme huonekalut voisivat olla mieluummin
väritykseltään joko valkoiset tai osittain valkoiset/puiset.
Riviera Maisonin tyyli yhdistää puuta valkoisen sekä rottingin kanssa on aina miellyttänyt.
Tuota samankaltaista tyyliä olisi voinut ajatella,
jos tyylini olisi ollut selvemmin mielessä tähän kotiin muutettaessa.
En tarkoita, että olisin sisustanut kotimme RM:lla,
vaan olisin heidän tyyliään hyödyntänyt hieman itselleni edullisemmin.
Toisaalta, nuo tummat huonekalut ovat olleet tytön tusseille ja kolhuille armollisempia...
Ehkä sitten kun lapset kasvavat, ryhdyn maalaamaan huonekaluja pikku hiljaa valkoisiksi. 

6. Mitkä ovat kolme (3) kotimaista suosikkiblogiasi?
Hih, tähän on NIIN vaikea vastata, sillä suosikkeja on paljon!
Valinta on vaikea, mutta nämä blogit valitsin:

Oma Koti Onnenpesä
Tässä blogissa on suloisen romanttisia kuvia sekä ihana tunnelma kokonaisuudessaan.

Minttulan elämää
Täällä kun käy, tuntuu että aika pysähtyy eikä minnekään ole enää kiire.
Blogi on täynnä kauniita kuvia kauniista kodista.

Valkoista Harmoniaa
Heliltä olen saanut monen monituista ideaa omaan sisustukseeni!
Lasten huoneet ovat suloisia ja kodissa on kivasti yhdistetty
paikoin hieman romanttisia, pelkistettyjä, mukavan rosoisia ja kodikkaita juttuja.

Luen todellakin hirveän monia, tyyliltään erilaisia blogeja.
Olen myös huomannut, että usein bloggeri pudottaa jonkun seuraamani blogin lukulistaltani pois.
Seuraanko sitten ihan liian monta blogia, tiedä häntä.
Näistä omista suosikkiblogeista saisi kehiteltyä useamman postauksen,
täytyypä laittaa mieleen hautumaan...!

7. Millaisia tulevaisuuden haaveita sinulla on kotisi/sisustuksen varalle?
Haaveilen ikiomasta rivitalo- tai paritaloasunnosta.
Sellaisesta, jota saisi itse rempata pienimuotoisesti mielensä mukaan.
Asumme kerrostalossa vuokra-asunnossa, joten sisustaminen on kovin rajallista...
Olisi ihanaa saada tapetoida tai maalata seiniä!
Lisäksi haaveilen pienestä takapihasta,
pienestä palasta maata, johon saisi istuttaa keväisin kukkia ja yrttejä.
Onneksi meillä on sentään lasitettu parveke, jonne alkukesästä ostan muutaman kukan.

Toivottavasti jaksoitte lukea sepustukseni..!

Haastan seuraavat blogit mukaan haasteeseen:

Ruususuu ja Huvikumpu

Minttulan elämää

GREYWHITEHEART

Tässä teille keksimäni seitsemän kysymystä:
1. Miten kuvailisit sisustustyyliäsi?
2. Mikä on paras paikka / onnistunein sisustuskohde kodissasi?
3. Mistä saat ideoita sisustukseesi?
4. Blogit vs. sisustuslehdet?
5. Paras sisustusvinkki/askarteluvinkki/tuunausvinkki tms.
jonka haluat jakaa lukijoillesi?
6. Mistä olet tehnyt parhaimmat löydöt (kirppari, putiikki jne.)?
Olisi mukava nähdä kuva löydöstäsi!
7. Hirvein sisustusmokasi (joka nyt jo saa nauramaan)

Hieman toisiaan liippaavia kysymyksiä,
mutta näitä voi muokata omaan makuun sopivaksi.

Mukavaa alkanutta viikkoa teille!
Kyllä se kevät (ja auringonpaiste) vielä sieltä tulee!
<3

~ Emppu ~

12 kommenttia:

  1. Hyvin jaksoin lukea loppuun mielenkiintoiset vastauksesi :)
    Sisustustyylissäsi on paljon samaa vaaleaa, mitä meilläkin on.

    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipas mukava kuulla että jaksoit lukea pitkän sepustukseni! ;)
      Sisustusmaku on tässä vuosien varrella muuttunut, välillä sitä katselee kotiaan vähän kriittisemmin silmin. ;)
      Kiva kun Hanne jätit kommenttia! <3

      Poista
  2. Voi Emppu, ♥ Kiitos haasteesta! Vastailen kysymyksiisi lähimmiten, :)
    Ja kuule, täällä ihan liikutuksen kyyneleet nousi silmäkulmaan, kun olit maininnut minun blogini yhtenä suosikkibloginasi... todella iloinen yllätys!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Minttu! <3 Kiitos aivan ihanasta kommentistasi! <3
      Arvaa miten hyvä mieli itselleni tuli kommenttisi luettuani! <3 Olen aina pitänyt blogistasi, minusta se on aivan ihana! :)
      Ei paineita haasteeseen vastaamisessa! ;)

      Poista
  3. Kiva just lukea vastauksia.. :) Ja niiiin ihanan näköistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amanda! <3
      Kiva kun jaksoit lukea, kirjoitukseni hieman venähti pidemmäksi kuin mitä olin alunperin ajatellut. ;)

      Poista
  4. Todella ihana haaste, jonka itsekin tein tuossa jokunen aika sitten! :) Et arvaakaan kuinka otettu olin, kun luin olevasi sun suosikkilistalla! <3 Ihanaa kuulla että tykkäät blogistani ja olet saanut sieltä ideoita! Tästä saa lisää motivaatiota postausten tekoon, iso kiitos siis sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heli ihanasta kommentistasi! <3
      Sinun blogistasi olen saanut alun alkaenkin tosi paljon ideoita, kiitos sinulle niistä! <3 :) Hei ja onnea uuteen blogiperheeseen siirtymisestä! :) Postauksiasi luen aina suurella mielenkiinnolla. :)
      Tämä haaste oli tosi kiva toteuttaa! :) Näitä on mukava saada! :)

      Poista
    2. Kiitos itsellesi Emppu! <3 Nyt onkin jännittävä vaihde taas edessä, kun blogi muuttaa. Toivottavasti lukijatkin perässä :)

      Poista
    3. Minä ainakin seurasin perässä! ;) Kaikkea hyvää sinulle uusiin haasteisiin! :)

      Poista
  5. Voi miten kiva oli vastauksiasi lukea. Näissä aina oppii jotain uutta toisesta! Iloa viikonloppuun <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos H! <3
      Nämä haasteet antaa mahdollisuuden kertoa itsestään vähän enemmän, siksi itsekin olen tykännyt lukea muiden vastauksia. :)
      Kiitos toivotuksistasi! <3

      Poista

Kiitos vierailustasi!