tiistai 26. huhtikuuta 2016

Fiiliksestä toiseen




Tänään kun aukaisi sälekaihtimet, ei millään meinannut uskoa näkemäänsä. 
Lunta maassa ja lisää lunta / rätää taivaalta. 
Oikeasti. 

Kevät tuo mukanaan myös takatalven ja niinhän se sanontakin kuuluu; 
"uusi lumi vanhan surma". 
Mutta silti, ei tuota lunta nyt enää kaivannut. 
Ei nyt, kun päästiin nauttimaan jo niin monista aurinkoisista ja lämpimistäkin päivistä. 

Ja ette usko, mikä tunne tuosta ikkunasta avautuvasta näkymästä tuli. 
J o u l u i n e n tunne. 
Aika jännä juttu sinänsä, kun keittiön ikikalenterissakin on päiväys 26. huhtikuuta. 
Mutta niin vain luminen maisema toi tullessaan 
myös minulla sen jouluun kuuluvan, lämpöisen tunteen. 

Tämä kuvissa oleva jäätelö on syöty jo aika päiviä sitten, 
mutta pysähdyin katselemaan näitä kuvia pidemmäksi aikaa. 
Suloista pastellia, vähitellen sulavaa jäätelöä kipossa, 
perhosia servetissä. 
Joko tunnet sen? 
Pienen häivähdyksen kesää, muistoja päivistä, 
jolloin nautittiin ihanan vilvoittavaa jäätelöä ulkona, auringon paisteessa. 
Oltiin vaan. 

Jos jäätelöä olisi vielä jäljellä, niin takuuvarmasti kaivaisin paketin pakastimesta esille..! 

Toivotaan, että pääsemme nauttimaan pian lämpimistä kevätpäivistä uudelleen!
Ja olkaahan varovaisia liikenteessä!
<3

~ Emppu ~

4 kommenttia:

  1. Oli kyllä uskomatonta kun sai herätä ihan valkoiseen maisemaan. En olisi kaivannut lunta enää ollenkaan, onneksi se suli nopeasti pois!! Mulla on vaan ja ainoastaan kevät ja kesä fiilis päällä, muita en suostu edes ajattelemaan:)
    Ihania nuo kuvat<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! <3 :)
      Koko eilinen päivä oli kyllä ihan uskomaton tuon lumen suhteen. :/ Koko viime yön satoi vettä ja tänään ei lumesta ole enää onneksi tietoakaan! ;)
      Toivotaan kovasti, että lämpötila alkaisi jälleen kivuta korkeammalle!
      Olin ajatellut, että olisin siivonnut parvekken vapuksi, mutta täytyy nyt katsoa, innostaako jos on vain pari astetta lämpöä. ;)

      Poista
  2. Täällä on satanut myös lunta ja räntää, ei kiva ei!
    Mutta kyllä se kesä sieltä vielä tulee:)
    Kauniita kuvia olet ottanut Emppu.

    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle, Sari! <3 :)
      Pakko se on vaan uskoa, että kevät alkaisi voittamaan. :) Juuri kävin kurkkimassa noita sääennusteita tänne Tampereelle, epävakaista edelleen mutta jo huomenna olisi päivällä lämpöä reilu 10 astetta!
      Peukut kovasti sille, että ennusteet pitäisivät paikkansa! ;)
      Kiitos toivotuksista! <3

      Poista

Kiitos vierailustasi!