torstai 1. syyskuuta 2016

Syyskuu


Kaunis kiitos ilahduttavista kommenteistanne edelliseen postaukseeni!
<3
Todella kiva kuulla, millaisista postausaiheista tykkäätte lukea 
ja minkä tyylisiä blogeja seuraatte. 
Täytyypä alkaa suunnittelemaan erilaisia aiheita, 
joista postata aina välillä.



Niin vain kääntyi kalenterissa uusi lehti. 
Syyskuu on täällä ja ulkona näyttää päivä päivältä syksyisemmältä. 
Eilen sai elokuu kauniin huippunsa, 
sillä täällä Tampereella oli parhaimmillaan 20 astetta lämmintä. 
Siinä olikin yllättävää pähkäilemistä, mitä ihmettä sitä taas laittaa lapsille ylle. 
Tässä jo ehti tottua selkeästi viileämpiin ilmoihin.

Illalla muiden blogeissa vieraillessa jäin pohtimaan, mitä elokuusta jäi mieleen. 
Paras kohokohta oli tietenkin se, että pääsimme viikoksi 
Pohjammaalle viettämään pientä lomaa jalkaansa potevan tytön kera, 
unohtamatta sitä päivää, kun kipsi viimein poistettiin. 
Eskari alkoi ja sen myötä perheen arki muovautui taas uuteen rytmiinsä. 
Mutta loppukesän tunnelmia ajatellen, 
no, elokuu yllätti monilla sadepäivillä ja todella viileillä ilmoilla. 
Ehkä sen vuoksi koin pienen pettymyksen, 
sillä toivoin, että olisimme saaneet viettää kesää vielä vähän 
niidenkin kesäpäivien edestä, jotka kuluivat kipsin kanssa eläessä. 
Ulkoilu oli nimittäin vähintäänkin haasteellista pyörätuolin sekä vauvan rattaiden kanssa. 

Mitä te toivotte syyskuulta?

Toivon, että tämä kuukausi olisi kuulaan kaunis, 
ja saisimme nauttia monista syksyn aurinkoisista päivistä. 
Suunnitelmissa on myös jatkaa lenkkeilyä ja päästä pitkän tauon jälkeen kuntosalille. 
Toivon myös, että perhe pysyisi mahdollisimman terveenä, 
sillä tämä syyskuun ensimmäinen päivä alkoi pojan elämänsä ensimmäisellä flunssalla. 
Syyskuu on myös elämässäni tietyllä tapaa taitekohta, 
sillä tänään on äitiysloman viimeinen päivä ja huomisesta eteenpäin olen hoitovapaalla. 
Mieli on sanomattakin selvää kovin haikeana, sillä aika kulkee liian nopeasti eteenpäin...

Ihanaa syyskuuta jokaiselle!  
Tehdään näistä syyspäivistä mieleenpainuvia!

~ Emppu ~

2 kommenttia:

  1. Elokuu meni kun odotti että kesä vielä palaisi.
    Syyskuu alkanut, ihanaa kun saa polttaa kynttilöitä, onneksi illat ovat jo pimeimpiä, että valo näkyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, juuri noin minäkin odotin, että kyllä ne kesäiset päivät vielä elokuussa palaavat kun aikaisempinakin vuosina elokuu on ollut jopa paras kuukausi kesästä... Vaan eipä niin käynyt, ainakin itselle jäi päällimmäiseksi muistikuva lukuisista sadepäivistä.
      Tällä viikolla havahduin siihen, että iltaisin on jo oikeasti pimeää lasten mennessä nukkumaan! Voisi tuonne parvekkeellekin sytyttää viikonloppuna iltaisin pari kynttilää, näkyvät kauniisti suoraan tähän olohuoneeseen ison ikkunan kautta. :)
      Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiitos vierailustasi!