maanantai 5. syyskuuta 2016

Syystuulta vastaan


Nyt taitaa olla ensimmäinen kerta, kun postaan jostain ihan muusta..! 
Nimittäin syksyn takki- ja kenkähankinnoista.




Jo parin vuoden ajan olen haaveillut uudesta nahkatakista, 
sillä vanha oli jo niin kulahtanut ettei se päällä viitsinyt enää kulkea ihmisten ilmoilla. 
Haaveissa oli täysin eri tyylinen takki kuin edellinen oli, 
jotain mikä toimisi sekä romanttisemman, rennomman että rokimman asun kanssa. 

Kesän ajan selasin Elloksen takkeja läpi ja siellä tämä oli kunnon alennuksessa, 
mutta jostain kumman syystä en saanut aikaiseksi tilata tätä silloin. 
Lopulta kun viimein päädyin Elloksen sivuille uudelleen, oli kokoni loppuunmyyty. 
Mitä tästä opimme, kannattaa tilata siis heti kun jotain kivaa löytyy kunnon alennuksella!



Onneksi Elloksella tuli uudet alennusprosentit voimaan 
ja kun sain myytyä vielä pari tytön vanhaa ulkoiluhaalaria, 
klikkasin nahkatakin ostoskoriin hyvällä omallatunnolla.
.... Mikä siinä onkin, että itselle ei oikein niin viitsi uusia vaatteita hankkia, 
lapset menevät kaikessa edellä ja silloinkin, kun jollekin vaatteelle olisi todella tarvetta, 
joutuu hankintaa perustelemaan itselleen monelta eri kantilta..?

Pari päivää sitten kiersin Prisman kenkäosastoa läpi ja löysin itselleni vielä uudet tennarit.
Edellisissä näkyikin jo ihan tarpeeksi ajan patinaa. 
Olkalaukku taas on yksi suosikeistani, parin vuoden vanha löytöni.

olenkin tallentanut ideoita ja inspiraatioita pukeutumiseen liittyen. 

Jotta totuus ei unohtuisi, niin lasten iltatoimet kutsuvat... 

Hyvää alkanutta viikkoa!
<3

~ Emppu ~

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana takki! <3 Kirpsakkaa tiistaita, vitsi että oli aamulla kylmä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Katja! <3
      Tuo on kyllä minustakin tosi kivan näköinen, ja tyyliltään ihan erilainen mitä muut takkini ovat tähän saakka olleet. ;) Tuo kun on biker-nahkatakki, niin sen kanssa on helpompi yhdistää vähän rennompaakin asua. :)
      Eilen oli yllättävän kylmä aamulla ja tänään taas toisinpäin, tulee aika lämmin päivä. :)
      Mukavaa päivää sinulle! :)

      Poista
  2. Hyvä kun sait ostettua ton takin, se on kivan näköinen. Samoin toi laukku sopii hyvin takin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija! <3
      Kiva kuulla, että myös tykkäät takista! :)
      Olisi jäänyt harmittamaan ihan hirveästi, jos en olisi nahkatakkia nyt tilannut (varsinkin kun sain yhdistettyä siihen ihan kivan alennuksen Elloksella).
      Ja tuo laukku, se on yksi suosikeistani, sillä se nielee sisäänsä yllättävän paljon tavaraa. ;) Yksinkertainen mutta tuo koristeinen solki tekee siihen oman kivan lisänsä. :)

      Poista
  3. Ihna takki. kengät ja laukku, kaikki natsaa hyvin toistensa kanssa!
    Mukavaa syysviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos inulle Sari kommentistasi! <3
      Kovasti pähkäilin Prisman käytävillä noita kenkiä, että mahtavatko oikein sopia tyyliltään minulle, mutta onneksi päätin ostaa ne. ;) Vielä kun olisi varmuutta ja taitoa yhdistellä erilaisia paitoja, housuja ja muita asusteita yhteen..! Se on kyllä osa-alue, joka tuntuu niin vieraalta... ;) :D

      Poista
  4. oi että miten ihania oot ostanut!!!
    Mulla on ihan sama juttu, lastenvaatteita tulee osteltua ihan tuosta vaan. Ittelle tulee ostettua tosi harvoin, vielä harvemmin mitään kallista ja sitten sekin pitää olla perusteltu.
    Ehkä vielä jonain päivänä sitä ostelee ittellekkin yhtä helposti kun lapsille!

    Aurinkoista torstaita teidän suunnalle:)

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos Ulla! <3
    Taitaa olla sama vika useimmilla äideillä. ;) Vaikka miten olisi jostain vaatteesta /kengistä huutava pula, niin aina ne lasten vaatehankinnat menevät edelle. Sitten sitä tuskastelee vaatekomeron edessä, kun tarvitsisi fiksut vaatteet ylle eikä kaapista löydy kuin samoja vanhoja, moneen kertaan käytettyjä vaatteita. ;)
    Kyllähän me äiditkin tarvitsemme välillä uudistusta. ;)

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi!