tiistai 8. marraskuuta 2016

Vanhanajan maitokaakaota



Eilen uusi viikko pyörähti käyntiin kunnon pakkaslukemilla
ja tuulikin lisäsi kunnolla pakkasen purevuutta.
Tuntui että viima meni luihin ja ytimiin jo tytön eskarista hakureissun aikana.



Tyttö toivoi lämmintä kaakaota ja niin kyllä minäkin.
Nopean googlettamisen jälkeen valmistui pari mukillista

VANHANAJAN MAITOKAAKAOTA

1 ANNOS

2,5 dl täysmaitoa
1 rkl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
1 rkl kaakaojauhetta

Sekoita sokerit ja kaakaojauhe lusikalla huolellisesti kupissa. 
Kuumenna maito kattilassa tai kulhossa mikrossa (täysiteho 30 s). 
Vatkaa joukkoon kaakao-sokeriseos ja kuumenna vielä hetki. 

Päälle laitoin vähän kermajäätelöä,
tummaa suklaata olisin myös lisännyt jos sellaista olisin meiltä löytänyt.
 

Ihanan talvinen sää on jatkunut edelleen,
tosin tänään viima oli niin pureva että ulkoiltiin lasten kanssa vain hetken verran,
ennenkuin oli pakko kiirehtiä sisälle lämmittelemään.
Aurinkokin pilkahteli pilvien lomasta aamupäiväillä.


Näistä ensilumen ja pakkasen sävyttämistä päivistä
on tullut nautittua joulumusiikkia kuunnellen.
Päivällä leivoimme tytön kanssa ensimmäistä kertaa tänä talvena joulutorttuja,
voi miten ne maistuivatkaan niin hyviltä pitkän tauon jälkeen.
 Joululehtiäkin on tullut jo selattua ja joululahjoja mietittyä...

Talvinen sää vaikuttaisi jatkuvan vielä monta päivää,
kunpa lumi jäisi maahan eikä enää sulaisi!

Pirteää viikon jatkoa täältä!
<3

~ Emppu ~

4 kommenttia:

  1. Kyllä maistuisikin vanhanajan maitokaakao!
    Nam!
    Mukavaa illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista Sari! <3
      Kyllä tämä oli herkullista, ja tällä viikolla on useampaan otteeseen tehnyt lämmintä kaakaota mieli, sillä täällä päin on ollut vaihteleva viima ja pakkanen. ;)

      Poista
  2. Kaunis kynttilätuikkukippo. Ihan rupes tekee mieli kaakaota, kävin lenkillä tosin ei ollut niin kylmä mitä oli eilen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tuija! <3
      Nuo kynttiläsomisteet ovat PartyLiten, jo muutaman vuoden vanhoja. :)
      Täällä on myös ollut ajoittain todella kylmä ja kova tuuli, nyt viikonlopuksi pakkanen kiristyi selkeästi. Mutta ihanaa kun on lunta ja pakkasta! <3

      Poista

Kiitos vierailustasi!