torstai 26. tammikuuta 2017

Tammikuu yhtä juhlaa


☆ Vuosi loppuu ja uusi vuosi alkaa synttärijuhlien merkeissä ☆


Meidän eskarilaisen sekä omat synttärit ovat nyt viimein vietetty.
Juhlaviikonlopun jälkeen tuli melkein ihan pysähdys,
tuntui että bloginkaan suhteen ei ollut oikein mitään sanottavaa.
Ajatukset keskittyivät nyt vajaan parin viikon päästä alkavaan uuteen arkeen.
Palaan takaisin vuorotyöhöni ja perheemme pienimmällä alkaa päivähoito sen myötä.
Eskarissa oleva tyttömme on odottanut jo kuin kuuta nousevaa
ensi viikolla eskarin jälkeen alkavaa iltapäiväkerhoa.
Äitiä kyllä kieltämättä jännittää, miten vuoden ikäinen poikamme reagoi
jäädessään yksin päiväkotiin...
Uudet tuulet, uudet haasteet...

Haastetta oli myös tytön syntymäpäiviä varten leipomassa täytekakussa.
Toiveena kun oli Frozen-kakku.
Onneksi saimme anopin työkaverilta lainaan upean Elsan,
josta tyttömme oli kovasti mielissään.
Kakun koristeluun käytin kaapista löytyneitä piparkakkukoristeita,
sen suurempaan ei taidot vielä(kään) riitä.
Täytekakun täytteenä käytin Fazerin suklaakakun täytettä,
joka oli ihan nappivalinta.
Lapset tykkäsivät kovasti, aikuisista puhumattakaan.
Ohjeen suklaakakun täytteeseen löydät täältä.


Sain mieheltä syntymäpäivänäni keväisen kauniin kimpun tulppaaneja.
Pitkään kestivätkin ja tulppaanien nuput olivat valtavat!



Käly tuntee sisustusmakuni jo hyvin pitkälti,
sillä sain häneltä joululahjaksi mm. tämän ihanan astiapyyhkeen.
Harmaan sävy tekstiileissä on alkanut viehättämään enemmän kuin
vuosia suosikkina ollut beige.
Kevääksi tekisi mieli etsiä uudet verhot olohuoneeseen,
keittiöön, makuuhuoneesta puhumattakaan...
Makuuhuoneen lisäksi lasten huone kaipaa kipeästi uutta mattoa.
Haaveissa kun olisi itse virkattu matto kuteista,
mutta millä ajalla, kysynpä vaan...
 Kevät alkaa täälläkin nostattamaan vähitellen sisustusintoa. 
Saa nähdä, tuleeko suunnitelmat jossain vaiheessa toteutettua. 

Mukavaa torstain jatkoa!

~ Emppu ~

4 kommenttia:

  1. Aivan hieno kakku, upeesti tehty. Mäkin tykkäisin virkata mattoa, mutten tohdi kun se ottaa kipeetä nivelille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3
      Kakusta tuli ihan onnistunut, vaikkakin olisi ollut hyvä jos olisin leiponut vähän isomman täytekakun pohjan. ;)
      Se on kurjaa, jos kivut estävät käsitöiden tekemisen! Toivottavasti pystyt jotain muuta käsitöitä tehdä virkkaamisen sijaan! :)

      Poista
  2. Siis Vähänkö hieno tuo kakku!!varmasti oli teidän tyttö onnellinen:)
    Kevät aiheuttaa mustalintu aina hirmuisen sisustus inspiksen,pitäis saada vaikka mitä uutta!!
    Tsemppiä uuden arjen aloitteluun, hyvin ne pienet sopeutuu päiväkoti elämään!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti Ulla! <3
      Kummityttö auttoi vielä vähän kakun koristelussa. ;)
      On tuolla auringonvalolla mahtava voima! Toki näiden ensimmäisten kevätauringon valaisemien päivien myötä huomaa myös sen, miten likaiset ikkunat taas ovatkaan ja miten sitä pölyä voikin kertyä niin paljon..! ;) :D
      Kiitos tsempeistä, pidetään peukkuja että kaikki menisi hyvin!

      Poista

Kiitos vierailustasi!