maanantai 6. helmikuuta 2017

Kummituspuu ja muita ihanuuksia


★ Hyvää alkanutta viikkoa! ★ 

Täällä Tampereella maanantai on lähtenyt käyntiin vähitellen 
kiristyvän pakkasen siivittämänä ja upeasti paistavan auringon voimin! 
Miten uskomattoman upea talvipäivä!

Nyt kun saisi tätä valon tuomaa energiaa varastoitua talteen 
huomenna alkavaa töihin paluuta varten. 
Itse asiassa eilen oli viimeinen päivä hoitovapaata, 
tänään vietän ensimmäistä palkallista vapaatani.
Aika on mennyt liian nopeasti ja mieli on haikeana. 
Muutama kyynel valui poskelle aamulla, 
kun vein pojan päiväkotiin harjoittelemaan pariksi tunniksi 
ilman äidin tukea ja turvaa... 
Onneksi pari tuntia oli pojalla sujunut alun itkun jälkeen yllättävänkin mukavasti! 
Viime viikon kahden tutustumispäivän aikana kyllä huomasi 
pojan rohkeuden kasvavan uutta paikkaa kohtaan.



Mutta vaikka ajatukset ovat luonnollisesti suuntautuneina 
päiväkodin sekä töiden aloitukseen, 
niin yritän kovasti saada postauksen verran juttua jostain muustakin. 

Tammikuu oli ja meni varsin juhlavissa tunnelmissa. 
Ystävät muistivat syntymäpäivääni ihanilla lahjoilla 
ja itse muistin itseäni ostamalla läheisestä kukkakaupasta 
jo kauan haaveilemani kummituspuun, Corokian.
Minusta kaunis puu, joka jakaa kyllä mielipiteitä. 
Katsotaan, miten pitkään lehdet pysyvät puussa..! 

Pallovalojen valosarja hajosi jo pari vuotta sitten 
ja siitä lähtien uusien valojen hankinta on ollut vasta ajatustasolla. 
Irrotin pallot valosarjasta ja laitoin vaatehuoneeseen talteen. 
Joulua pois siivotessa muistin pallot uudelleen 
ja päätin kokeilla vaihtaa ne joulupallojen tilalle PartyLiten lyhtyyn. 
Sekaan ujutin pattereilla toimivat tunnelmavalot.
Ja voi miten kiva lyhdystä tulikaan! 
Pallot mahtuivat lyhdyn sisälle ongelmitta ja näyttävät myös 
ilman tunnelmavaloja tosi kauniilta.




Rakas serkkuni tuntee sisustusmakuni jo todella hyvin, 
ja syntymäpäivälahjaksi sainkin mm. tämän ihanuuden. 
Kauniin romanttinen, puinen laatikko. 
  Nyt tärkeät laput, avaimet ym. löytyvät kätevästi sen sisältä. 
Kiitos vielä Leena

Keittiön senkki näyttää tällä hetkellä tältä. 
Pitkään esillä olikin samat tavarat ja nyt huomaa, 
miten paljon tavaroiden paikkojen vaihtaminen piristää sisustusta. 
Keittiöön on tullut myös jotain muuta pientä, uutta muutosta. 
Siitä on tulossa oma postauksensa, 
kunhan tässä saadaan ensin arki pyörimään. 

Halauksin
~ Emppu ~

12 kommenttia:

  1. Voi hurjasti tsemppiä hoidon alkuun ja sulle työ maailmaan paluuseen<3
    Sopii tosi hienosti nuo pallovalot tuohon lyhtyyn ja tuo kummituspuu on suorastaan upea!!
    Mukavia pakkaspäiviä teille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos sinulle Ulla tsempeistä! <3
      Täällä on ensimmäisen työ- ja hoitopäivän jälkeen olleet väsyneinä sekä minä että poika. ;) Selkeästi reagoi hoidon aloitukseen, eilisilta meni pojalla kiukutellessa ja itkeskellessä, sama meno jatkui tänään aamulla. Raasu, toivottavasti pian tottuu uuteen arkeen! <3
      Oli kyllä kiva kun sain nuo irrallaan olevat pallot käyttöön ja esille tuossa lyhdyssä. :)
      Minustakin Kummituspuu on upea, vaikka meidän tyttö ihmetteleekin ihastelemistani. ;) :D
      Aurinkoisia pakkaspäiviä teillekin! :)

      Poista
  2. Haleja töiden alkamiseen ja pikkuisen päiväkodin aloitukseen♥
    Nuo ovat aina niin isoja ja tunteikkaita asioita, kyllä kaikki menee hyvin.

    Kauniita kuvia kauniista kodistasi.
    Mukavaa viikkoa sinulle Emppu♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, ihana Sari tsempeistä! <3
      Kyllä energiaa on vienyt tämä uusi arki ja omat kuvionsa on myös pojan ensimmäisillä flunssilla, joita saanut juurikin päiväkodista...
      Onpas mukava kuulla, että tykkäät kuvistani! <3
      Hyvää helmikuun loppua sinulle sinne! <3

      Poista
  3. Kummituspuu on hauskan näköinen, hienon näköisessä purkissa.
    Kivat noi pallot lyhdyssä. Kyllä lapset äkkiä oppivat uuteen hoitopaikkaan, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kummituspuu ei enää ole ihan niin hyvinvoivan näköinen, kuin kukkakaupasta juuri kotiutettuna... ;) Tuo vaasi on minustakin tosi kaunis. :)
      Niinpä, onneksi lapset yleensä sopeutuvat suht nopeasti. :)

      Poista
  4. Tsemppiä molemmille! Minäkin ostin hetki sitten kummitus puu ja olen tässä sitä katsellut että tykkäätkö vai en.
    Pakkasterkkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummituspuusta tulee mieleen japanilainen puutarha. ;) Toivottavasti saan pidettyä sen elossa! :)
      Kiitos terkuista! :) Aurinkoisis pakkaspäiviä myös sinulle sinne! :)

      Poista
  5. Voi kuinka hyvin ymmärrän sinun ja Veetinkin tunteita, mikä haikeus. Toisaalta, elämä menee eteenpäin ja monia hyviäkin puolia asioissa. Reipas pikkumies pian haluaisi ehkä olla pitempääkin hoidossa, kun siellä on kavereita. Kaikki menee hyvin. Onnea taas uusiin kuvioihin. Halauksen kera. Kaumiita taas sun sisustukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos pajuliini! <3
      Eiköhän tämä arki tästä sitten jossain kohtaa vähän tasoitu, toivottavasti...!
      Kiitos tsempeistä! :)

      Poista
  6. Kummituspuu on oikein hieno kauniissa ruukussaan!
    Toivottavasti töihinpaluu ja hoidonaloitus ovat sujuneet hyvin ja nyt saatte nauttia rauhallisesta viikonlopusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Milla! <3
      Edelleen tässä opetellaan uutta arkea, puolin ja toisin. ;)
      Onneksi nyt on aurinkoisia päiviä riittänyt ja energiaa saanut vähän ladattua sitä myöten. :)
      Kiitos toivotuksista! :)

      Poista

Kiitos vierailustasi!