keskiviikko 15. helmikuuta 2012

14.2

... oli päivä, joka omistettiin rakkaille ja kallisarvoisille Ystäville, mutta joka oli myös mieheni syntymäpäivä. Meillä on siis muistettu ajatuksin sekä viestein Ystäviä ja pienin herkuin juhlittu miehen synttäreitä. Tosin sen verran, kuin mitä flunssaltani olen pystynyt. Tyttö alkaa pikku hiljaa olemaan parempaan päin, ajoittain puuskittainen yskä vaivaa vielä kovasti. Eiköhän se tästä vähitellen arki palaudu taas tuttuun uomiinsa.


Meillä on eilen myös harjoiteltu kampaajana toimimista, tyttö kun vaati ensin saparoita ja niiden lisäksi piti hiuksiin saada monta pinniä. Koko kampauksen kruunasi vielä hiuspanta. Sain taas eilen todeta, että on aika haastavaa ehtiä loihtia jos jonkinlaista kampausta, kun tyttö ei meinannut millään malttaa pysyä aloillaan. Vielä ei olla käytetty tyttöä kunnon parturissa hiustenleikkuussa, toistaiseksi ollaan tyydytty aikaan saamiini hiusten lyhennyksiin. Lopputulos ei järin huippu siisti ole, mutta yllätyksekseni ei kovin pahakaan!


Tälle viikonlopulle on tiedossa suloisen kummityttömme 2-vuotissynttärit, jos vain olemme siinä kunnossa että pystymme lähteä juhlimaan pientä päivänsankaria. Seuraavalle viikonlopulle olin suunnitellut omia 30-vuotissynttärijuhlia ystävien kesken, mutta suunnitelmat muuttuivat sen verran että juhlia vietetään joku toinen kerta. Jos sen sijaan pääsisimme miehen kanssa viettämään harvinaista yhteistä aikaa, varaisimme yhdeksi yöksi huoneen hotellista tms. Suunnitelmia olisi, mutta saa nähdä toteutuvatko... Edellisestä yhteisestä ajanvietosta on aikaa aivan liikaa ja se kyllä heijastuu meihin välillä rankastikin, viime aikoina on moneen otteeseen tullut hetkiä jolloin olisi pitänyt päästä omaan rauhaan puhumaan asioita halki ja että olisimme saaneet olla läsnä ihan vain toisillemme. Elämä pienen lapsen kanssa vie veronsa ja usein aikaa sekä voimia jää niin vähän muiden tärkeiden ihmissuhteiden vaalimiseen.

1 kommentti:

  1. Voi miten ihanaa täällä "kuulla" teidän elämästä ja nähdä niiiiiin ihania kuvia :) Voi että sä oot taitava valokuvaaja ja sulla on hyvin kehittynyt "silmää" - lietkö saanut vaikutteita rakkaaltasi ? Ihanaa, kun teillä on yhteinen molempia kiinnostava harrastus. Ja mikä suloinen tytöntyllerö kurkistikaan sivuiltasi, olipa hiukset taas saaneet lisää pituutta ja vähänkö äiti on laittanut hienoja kampauksia. Halauksia teille

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi!