keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kevään odotusta

Voi kuinka kauniisti aurinko aamulla paistoikaan! Paljastaen tietysti likaiset ikkunat ja villakoirat nurkissa, mutta josko ainakin villakoirat saisivat ylihuomenna häädön sillä tarkoitus olisi tehdä viikkosiivoja ennen isovanhempien meille tuloa.

Eilinen laskiaistiistai kului tehokkaasti töiden parissa, joten laskiaista vietettiin tänään vähän myöhässä pullakahvien merkeissä.


Päätimme miehen kanssa viettää kerrankin yhteistä aikaa tänä viikonloppuna ja samalla juhlistaa kahdestaan syntymäpäiviämme. Varasin Tampereen Sokos Hotel Tammerista huoneen yhdeksi yöksi, tämä taitaa olla vasta toinen kerta tytön syntymän jälkeen kun olemme kokonaisen yön poissa kotona! Kaikenlaista mukavaa ollaan suunniteltu; kävisimme varmaan leffassa ja syömässä mutta ennenkaikkea oltaisiin vaan kahdestaan. Hotellihuoneeseen ajattelin hankkivani vähän pientä, hyvää naposteltavaa, vaikkapa suolakeksejä parin maustetun tuorejuuston kera, viinirypäleitä ja ehkä jotain muuta raikasta hedelmää. Punaviiniä unohtamatta! 

Molemmat isovanhemmat ovat tytölle ammana, joten ei pelkoa etteivätkö täällä kotona pärjäisi.

 Kuva kohteesta: Sokos Hotel Tammer, Tampere
http://fi.hotels.com/hotel/details.html?reviewOrder=date_newest_first&hotelId=181604
 Hotelli on mukavan lähellä Plevnaa, kävelymatkan päässä.

Vielä on huominen työpäivä jaksettava, vaikka jo eilinenkin työpäivä meni loppuillan migreeni seuralaisena... Loma olisi nyt jo tarpeen, mutta lomailua saa odottaa vielä kesään saakka... 
Onneksi nyt jo päivät ovat paljon valoisampia ja koko ajan kuljetaan kevättä kohden!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!