Täällä ollaan jo melkein täysin lomatunnelmissa, vaikka vielä olisi
huominen ja perjantai töitä.
Sitten koittaa viikonloppuvapaat, joiden jälkeen alkaa virallisesti KESÄLOMA!
Edelleen flunssa pitää sitkeästi pintansa, ääni painuneena, yskien ja niistäen.
Pääasia etten ole toistaiseksi tartuttanut meidän neitiimme,
hänellä kun pienikin nuha tuntuu aiheuttavan kurkunpääntulehduksen.
Party Liten kynttilälyhty on saanut jo jonkin aikaa sitten uuden somisteen:
Mieheltä saadut ruusut ovat myös aikoja sitten kuivuneet,
mutta en ole heittänyt pois sillä ovat hauraudessaan kovin kauniita.
Viimeksi unohdin laittaa kuvia ensimmäisestä askartelemastani vihkosesta.
Kierteiden vuoksi jälki ei ole niin siistiä,
seuraavassa vihossa ei kierteitä ole ollenkaan joten olettaisin ulkonäöstä
tulevan myös siistimpää.
Vihon takakanteen liimasin postikorttia muistuttavan kuvan.
Tänään pääsin vihdoinkin käymään Porcellana-askarteluliikkeessä
ja ilokseni siellä oli kaikki -20%.
Paljon uusia askartelutarvikkeita löysin lomapuuhasteluja ajatellen
sekä lisäksi löysin tämän aivan ihanan, pienen peltirasian.
Viikonloppuna pääsemme viettämään serkkuni esikoisen 3- vuotissyntymäpäivää.
Edellisen kerran näimme heidän perheensä kuopuksen ristiäisissä,
joten tulevaa kyläilyä odotellaan innolla.
Mikä onkaan mukavampaa kuin aloittaa alkava kesäloma iloisilla juhlilla!
~ Emppu ~