perjantai 26. lokakuuta 2012

Ensilumi!

Voi miten kaunis näky ikkunasta avautuikaan, 
kun viimeinkin pääsin aamupäivällä ylös sängystä! 
Viime yönä oli satanut ensilumi myös täällä Tampereella 
ja nyt kauan kaivattu aurinkokin paistelee pilviseltä taivaalta. 
Harmittaa ihan tosissaan, nyt kun olisi niin mahtavaa mennä ulos 
raikasta ilmaa haistelemaan ja pyörittelemään vähän lumipalloja! 
Vaan edelleen flunssa määrää olemista ja tekemistä 
sen verran, ettei ulos ole menemistä. 
Joten on tyydyttävä ihailemaan lumisia 
puita ikkunoista kurkkien. 

Auringonpaiste kun on koko syksyn ajan ollut melkeinpä 
harvinaista ihanuutta, niin täytyihän nuo auringonsäteet 
vangita myös valokuvin. 
Kuvat ovat tällä kertaa mieheni ottamia.

Keittiön senkki oli saanut ylleen talvisen somisteen. 
Ikkunanpoka-peiliin olin kiinnittänyt syksyllä tekemäni kranssin, 
johon mummuni nypläämä pitsinauha sopi täydellisesti. 
Jalallisissa lasipurkeissa on valkoisella spray-maalilla 
maalattuja käpyjä, koristeena valkopunaiset rusetit.


Joulun kyyhkyset-kynttiläsomisteista toinen lintu 
sopi värityksensä puolesta mukavasti tähän sommitelmaan, 
joten se oli päässyt esille vanhalle hopeoidulle tarjottimelle.


Pienet sydämiset koristeet ovat roikkuneet 
vitriinin kaappien kahvoissa jo reilun vuoden. 


Toivon, että tämä flunssa alkaisi pian 
antamaan kunnolla periksi! 
Joka toinen päivä on parempi olo, 
joka toisena taas ei... 

Pysytelkää Te muut terveinä 
ja nauttikaa aivan upeasta alkutalven ensilumesta!
<3

~ Emppu ~

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kröhm ja niisk...

... on tämä viikonloppu pitänyt sisällään. 
Syysflunssa rantautui meillekin, 
toistaiseksi vain minä olen yrittänyt häätää 
kurkkukipua, yskää ja aivan tolkutonta väsymystä 
hunajalla terästetyllä teellä. 
Toivottavasti en tartuta muita perheenjäseniä. 

No, onneksi sentään jotain hyvääkin. 
Flunssa tuli kunnolla päälle Pohjanmaalle lähdettyämme, 
onneksi, sillä täällä on ollut tytöllemme ammattajia 
sekä viihdyttäjiä/leikittäjiä. 

Välillä on jaksanut olla pitempään ylhäällä, 
jolloin tuli valokuvattua muutamia ihania kohteita. 
Välillä taas on tarvinnut käydä pitkäkseen lepäämään 
ja keräämään voimia.

Tämän suloisen sinkkikipon anoppi sai syntymäpäivä-
lahjaksi ystävältään. Aivan ihana!


Keskiviikkona Pohjanmaalle päästyämme 
käväisimme Jalasjärven Juustoportissa kahvilla 
ja tottakai poikkesin myös Pentikin tehtaanmyymälässä. 
Kerrankin olin oikeaan aikaan liikkeellä, 
sillä myymälässä oli ystävämyynti-kampanja meneillään 
ja tarjouksia mukavasti. 
Lisää löytöjä laitan tänne esille sitten, kun pääsen 
kotona kokeilemaan miten istuvat sisustukseemme. 

Tämä kynttiläalunen oli normihintainen, 
mutta sen päätin kotiuttaa, 
sillä tähän tulen laittamaan myöhemmin 
myös adventtikynttilät esille.


Kynttiläalunen sai sammalta koristeeksi, 
mutta jo iltaan mennessä tuo sammal oli alkanut 
muuttumaan ikävän ruskeaksi, 
vaikka sammal oli kunnolla kosteaa. 
Onko vinkkejä miten sammaleen saisi 
pysymään pidempään kauniimpana?


Toivottavasti pöpöt jättäisivät 
minut rauhaan ja ensi viikko alkaisi 
mukavammissa merkeissä!

~ Emppu ~

tiistai 16. lokakuuta 2012

Ripaus ranskalaista romantiikkaa

Näitä pieniä tunnelman luojia on pitänyt esitellä 
jo oikeastaan reilu vuosi sitten, 
mutta jotenkin se aina unohtui... 
No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Asumme tosiaan vuokra-asunnossa, 
jossa ei voi rempata pintoja oman mielen mukaan. 
Pikkuvessassa meillä on ne tyypillisen tylsät 
valkoiset laattaseinät ja lattia on laatoitettu 
laventelinsinisen värisillä laatoilla. 
Katto on myös laventelinsinisen väristä paneelia.

Oma visuaalinen silmä kärsi pitkään 
kolkon vessan yleisilmeestä, 
ja vähitellen seinille alkoi ilmestyä pieniä tavaroita.
Löytöjä kirppikseltä, verkkokaupoista, 
syntymä- ja hääpäivälahjoiksi saatua.
Pyyhkeet saivat väistyä toiseen naulakkoon, 
kun sisustusvimmoissani keksin asetella 
löytöjäni käsipyyhkeiden tilalle..


Naulakkoon voi kätevästi laittaa myös 
erilaisia koreja tai pussukoita roikkumaan. 
Syntymäpäivälahjaksi saamani metallisen, 
alunperin saippupalalle tarkoitetun korin 
laitoin koukkuun ja sisälle asettelin kirpparilta 
löytämäni sydämen romattisine pitseineen ja helmineen.


Aivan ihana pieni, metallinen kyltti 
ranskalaisine teksteineen oli pakko 
laittaa riippumaan vessan seinälle. 
Siima on muuten todella kätevä käyttää, 
kun haluaa esim. taulun tai muun roikkumaan 
seinälle, mutta ylimääräisiä koukkuja ei 
viitsi naputella seinille. 
Tämäkin kyltti riippuu siiman varassa 
samasta koukusta, kuin jossa on myös 
yllä oleva metallinen kori. 


Harmi kun ranskankielen opiskelu 
jäi lukiossa aikoinaan kesken! 
Ranska on ollut aina ja on edelleen 
mielestäni kielistä kaunein.


Lisää sydämiä kirppikseltä...


...kuten samoin myös tämä romanttinen pussukka. 
Sieltä löytyvät hajuvedet sekä raikas 
valkoisen teen tuoksuinen huonetuoksu.


Mikä siinä onkaan, 
kun patinoituneet pinnat viehättävät 
ja ovat mielestäni paljon kauniimpia, 
kuin täysin viimeistellyt ja kiiltävät pinnat...!
<3


Juuttipussukka on seurannut matkassani 
edellisestä kodista tähän nykyiseen 
ja säilöö kätevästi ne samat purnukat, 
jotka vanhassa kodissammekin auttoivat 
selvittämään ne itsepintaiset takut hiuksissa. 
Päivitettyinä purnukoina luonnollisesti.


Rakkaan Ystävän antama 
häälahja meille koristaa nyt ovessa.


Näitä keraamisia purkkeja katselin 
vaikka miten pitkään erään verkkokaupan sivuilla, 
katselin ja huokailin miten ne sopisivat juuri meille. 
Onni lykästi ja lopulta nämä 
purkit kotiutuivat meille, 
reilusti alennettuun hintaan vielä. 

Toinen säilöö sisälleen tytön hammastahnatuubit, 
makuja kun pitää olla tietenkin monia...


...ja toinen nestesaippuaa.


Äkkiseltään ajattelin, että eipä tuolla vessassa mitään 
kovin kummoista sisustamista ole nähty, 
mutta nyt valokuvia katsellessa täytyi todeta itsekin, 
että kyllä sinnekin on eksynyt tavaroita 
jotka on harkiten hankittu.
Itsekin viihtyy paremmin vessan peilin 
edessä epätoivoisesti tukkaa kuivatessa, 
kun tunnelmaan on saatu 
ripaus ranskalaista romantiikkaa. 
Vaikka peilistä katsova kuvastin ei välttämättä 
miellytäkään visuaalista silmääni, 
niin ainakin sitä voi katsella sitten samalla ympärilleen. 

~ Emppu  ~

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Pastellien suloa

Aika se vain sujahtaa ohitse miltei huomaamatta! 
Huomenna on jo lokakuun puoliväli, 
miten nämä syyspäivät soljuvatkin eteenpäin 
näin nopeasti! 

Viikolla sain askarreltua pitkästä aikaa 
ja kyllä se tekikin hyvää! 
Kaksi romanttista pikkutaulua sain valmiiksi..


... ensimmäinen taulu on toiselta puolelta tällainen..:


... ja toiselle puolelle liimasin riisipaperin alle 
tulostettua, käsialalla kirjoitettua tekstiä:


Toinen taulu on vähän eri kukin kuvioitu:


Ja myös sen toiselle puolelle liimasin 
hieman erityylistä, käsialalla kirjoitettua tekstiä:


Ja pakkohan se oli jälleen tuunata myös tulitikkurasioita, 
milläs muullakaan kuin kauniilla käsialalla kirjoitetulla tekstillä. 
Viikonloppuna meillä vieraillut siskoni sai 
toisen näistä rasioista omakseen, 
kovasti tuntui tykkäävän!
<3


Millään en malttaisi odottaa sitä hetkeä, 
jolloin pääsen taas penkomaan 
askartelupussieni sisältöä!

~ Emppu ~


perjantai 5. lokakuuta 2012

Koti on siellä missä sydän on

Voi minkälaisen vastaanoton sain 
palatessani tässä muutama päivä sitten 
kaksipäiväisestä koulutuksesta!
<3 

Tyttö kuiskasi korvaani, että
"minun oli ikävä sua, äiti" 
ja mieheltäni sain nämä 
suloiset ruusut!


Kyllä oli ihana tunne palata kotiin, 
vaikka olin vain vaivaisen yhden yön poissa! 
Ja teki kieltämättä kyllä erittäin hyvää 
päästä välillä hetkeksi täysin uuteen ympäristöön!


Kotiin palatessa sai taas huomata, 
miten hyvältä tuntuukaan olla 
omien rakkaidensa parissa.



Rentouttavaa viikonloppua 
Teille, Lukijani!

~ Emppu ~

maanantai 1. lokakuuta 2012

Pitsiä ja vähän muutakin

Edellisestä postauksesta onkin jo aikaa!
Nämäkin kuvat piti käsitellä ja 
laittaa tänne esille jo viime viikolla, 
mutta niin vain kaikki aika meni muissa asioissa.

Kodin Ykkösen Yllätyspäiviltä löysin 
niin mahtavia sisustusjuttuja! 
Tällaista pitsiastiaston kerrostarjotinta 
lähdin alunperin hakemaan, 
mutta kotiin tullessa mukana oli muutakin... 
Jalallinen kakkuvati sekä isompi tarjoilulautanen 
ovat myös olleet hakusessa jo pidemmän aikaa 
ja kun alennuksesta sai, niin pitihän se hyödyntää. 
Pitsiastiasto sopii minusta kivasti yhteen 
GreenGaten Dora- kupposten sekä lautasten kanssa.




Yllätyspäiviltä ostin myös pieniä ja isoja 
koristekiviä, alennuksessa nekin.


Tämä sisustustyyny ei ollut alennuksessa, 
ja kertaalleen sen ohitinkin em. vuoksi 
mutta niin vain kulkeuduin uudelleen tyynyosastolle...


Lasipurnukka oli todella reilussa alennuksessa 
ja sopivan kokoinen juuri koristekivien säilytykselle.


Ei voisi olla tyytyväisempi 
kun kerrankin tekee hyviä löytöjä 
ja kukkarokin kiittää!

~ Emppu ~