tiistai 28. elokuuta 2012

Lempiasioita

Mitkä ovat Sinun lempiasioitasi;
lempikirjasi, lempivaatteesi yms..?
Minun lempituolini on Ikean rottinkituoli,
johon on mukava käpertyä katselemaan ikuunasta
tai uppoutua mieluiseen kirjaan.


Lempihuivini on anopin virkkaama,
käytössä nyppääntynyt
mutta aina uskollisesti se lämmittää kantajaansa.
Tänään kaivoin huivin ensimmäistä
kertaa kesän jälkeen kaapin perältä.
Selvä syksyn merkki.


Tämä kirja on luettu nuorempana ollessani moneen otteeseen läpi.
Vanha, kulmista kulunut kirja on äitini peruja,
löytö mummulasta äidin entisen huoneen kirjahyllystä.


Muutama päivä sitten askartelin nuottikyltin,
joka on ollut jo kynttilälyhdyn somisteena
sekä kirjanmerkkinä.
Vallan monikäyttöinen!



Pienenä koristeena eräältä rakkaalta Ystävältäni
saatu kartonkinen sydän,
joka aina muistuttaa merten tuolla puolen
olevasta Ystävästä.
Kovasti on ikävä Sinua!!


PartyLiten Luovuus- somiste tuikkivalle
sai uuden askartelemani somisteen.
Pohjalla pientä koristehiekkaa,
vintage- aiheinen kuva
sekä
aikoinaan saamamme kihlalusikka.



~ Emppu ~

maanantai 27. elokuuta 2012

Sadeillan tunnelmaa

Tänään olemme nähneet serkkuni kanssa pitkästä aikaa
ja pääsin jälleen sylittelemään heidän perheensä
kuopusta,
nuuhkimaan suloista vauvan tuoksua,
katselemaan niin kovin iloista hymyä
sekä
kuuntelemaan hellyttävää kujerrusta.

Samalla mieleen tulvi kaukaisia muistoja
oman tyttömme vauva-ajoista,
välähdyksiä maailman hellyttävimmästä
hymystä sekä ilon kirkkaista silmistä,
jotka taatusti sulattivat sydämeni.

Tällaisina hetkinä haikeus hiipii hiljalleen,
sillä niitä kultaakin kalliimpia hetkiä
ei enää takaisin saa.
Sitä vain toivoo,
että aika ei koskaan
haalistaisi
näitä sydämeni sopukoissa
vaalimiani muistoja.

<3

Nyt elokuun lopun
tummana iltana
kuuntelen sateen ropinaa
kynttilöiden valossa...


...sateen ääntä,
joka voimistuu kohisten...


...luvaten syystuulien kohta saapuvan.


Alla viltin lämpöisen,
hyvä olla on kera muistojen.

~ Emppu ~

lauantai 25. elokuuta 2012

Muutamia kuvia konsultin työkaluista...

...joita on muuten aivan IHANA käyttää!
<3

Tuoksunäytteet opastavat asiakkaita tilaamaan
tuoksukynttilöitä,
jokainen kun kokee eri tuoksut
yksilöllisesti.

Paketissa oli tuoksuvia tuikkivia sekä votiiveja,
lisäksi em. tuli myös tuoksuttomina.
Tuoksulamppua varten sain vahaa,
joka sulaessaan alkaa tuoksumaan.
 
 
Fresh Home- tuoksulamppu ensimmäistä kertaa koekäytössä.
Lamppu toimii siis verkkovirralla,
takana on on/off- kytkin.
Lamppu antaa samalla kauniin, himmeän
tunnelmavalaistuksen.
Lampussa voi vahojen lisäksi käyttää myös tuoksuöljyjä.

Kielletty hedelmä- somistetta tuoksuöljylle
voi käyttää myös esim. vaasina
pienelle kukkakimpulle.
Mukana tuli koristeruokoja,
joita voi asetella vaasiin
ja öljyn imeytyessä antavat tuoksuaan huoneeseen.

2- sydäminen GloLite- kynttiläpurkki
tuoksuu suloisesti mansikkaraparperille
ja värikin on soma!
Lasinen kynttiläpurkki on uudelleenkäytettävä.

Vaikka tässä on kolme erilaista kynttiläsomistetta,
niin silti näistäkin yhdistelemällä tuli
mielestäni kaunis kokonaisuus.
Kuvassa oleva korkein Symmetria- somiste
on jo miltei kokonaan poistunut
Party Liten kokoelmasta.

Tämä Reflections Hopea- hurricane
oli kyllä kovin haastava kuvattava!
Lasin metallinen pinta heijasti sen verran,
että oli vaikea löytää sellainen kuvakulma
josta ei itse kuvaaja näkyisi.
Kuten nimikin kertoo,
hurricanin pinta heijastaa kynttilän kuvajaisen
moninkertaisena.
Tuntuu, kuin olisi pienen pieni takkatuli
ihasteltavana!


Party Liten kuvastoon on päässyt nyt esille
myös neljä erisävyistä huulikiiltoa.
Ainakin omiin huuliin kokeillessani
väri oli minulle sopivan haalea
(ei todellakaan noin voimakas kuin kuvassa)
ja voi miten ihanalta huulikiilto vielä tuoksuikin!


Nyt on taidettu käydä aloituspakkaus
melko perusteellisesti läpi.
Mukana tuli myös pino kuvastoja,
sekä muuta materiaalia.

Itse olin iloinen ja tyytyväinen kyseiseen aloituspakkaukseen,
tästä on hyvä lähteä liikkeelle!

Muuten, työnalla on toinen blogi,
jonne tulen keskittämään kaikki höpinäni
kynttilöistä, somisteista sekä Party Liten
konsulttina toimimisesta.
Blogi tulee olemaan täysin epävirallinen,
ihan itse perustamani,
ei siis ole millään tavalla suoraan kytköksissä
Party Liteen.
Tämä sen vuoksi,
että tämä ensimmäinen blogini pysyisi
edelleen henkilökohtaisena
ja olisi toisen blogin valmistuttua
"mainostamisesta vapaa."
Blogimaailmassa pyöriessäni olen huomannut,
että aika moni lukija ei halua seuraamansa
blogin tunnelman olevan kaupallinen tms.
Eli siis ne, joita Party Lite kiinnostaa,
pääsevät jossain kohti tutustumaan aivan uuteen blogiin!

Tunnelmallista viikonlopun jatkoa Lukijoilleni!
<3

~ Emppu ~


perjantai 24. elokuuta 2012

Olo on kuin jouluna konsanaan

Niin uskomaton määrä tuli
Party Liten konsultin aloituspakkauksessa tänään!
Työkavereiden tilauksia joudumme odottamaan
vielä ensi viikkoon asti,
pahoittelut kun innostuin liian varhain!!


Muutamia kynttilöitä sekä kynttiläsomisteita
kokeilin jo tänään,
todella kauniita ovat!




Nyt täytyy mennä unten maille,
jos sikäli vain uni suostuu saapumaan
moisen illan jälkeen!

~ Emppu ~

Malttamattomana

Täällä sitä odotetaan ensimmäistä 
Party Liten tilausta saapuvaksi!
Kyllä nopeaa on toimitus,
sillä tilaus on laitettu vetämään maanantaina
ja
tuotteet ovat lähteneet Hollannista saakka!
Tänään sain viestiä Itellalta,
että tuovat tilauksen kotiovelle saakka.
Hienoa!

Saa nähdä, miten saan
pakkauksia kuljetettua huomenna työkavereille...
Täytyy sitten viedä vaikka kahdessa erässä,
jos tavaraa on paljon ja tuntuu kovin hankalalta.

Aikani kuluksi kuvailin vähän keittiön näkymiä
senkin päällä olevan peilin kautta:

Kannussa olevat ruusut alkavat vähitellen lakastumaan.
Niin energisen värisiä että aamutkin lähtevät mukavammin käyntiin!

Eilen sain tuunattua isomman tulitikkuaskin valmiiksi.
Askin reunassa on koristeena pitsimäistä tarraa,
joka ei näytä niin tarramaiselta kuin voisi aluksi kuvitella.


Jos vain tänään ennätän,
niin pakko tuoda jo illalla kuvia Party Liten
konsultin aloituspakkauksesta.
Pakkohan noita kynttilöitä ja somisteita
on myös kokeiltava käytännössä!
Ei kyllä enää millään meinaisi
malttaa odottaa...!

~ Emppu ~

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Tunnelmavalossa

Jos aiemmin päivällä tuntui syksy olevan vähän lähempänä,
niin kyllä ainakin meillä loppuilta muistutti
lähinnä lokakuun sateista ja harmaata arki- iltaa.
Sen verran satoi vettä taivaalta.

Nyt onkin ihana kääriytyä viltin alle
ja nauttia lämpimästä teestä
kynttilöiden tunnelmavalossa!



~ Emppu ~

Pihlajanmarjoja siellä ja täällä

Syksy on todellakin saapumassa,
sen huomasin ollessamme aamupäivällä
koko perheen voimin ulkoilemassa.
Koivuissa lehdet ovat alkaneet kellastumaan
ja pihlajien oksat notkuvat marjojen painosta.

Keräsimme tytön pyörän koriin 
useamman pihlajan oksan
ja
kotona sainkin asetella marjanippuja sekä lehtiä
moneen eri vaasiin ja lyhtyyn.
Kyllä nyt on syksyn tunnelmaa sisälläkin!

Party Liten kynttilälyhdyt saivat jälleen
uudet somisteet:



Pieneen lasivaasiin...

...sekä pieneen lasipurkkiin
laitoin marjoja kaunistukseksi.
Lasipurkissa on tietenkin tytön omat pihlajanmarjat,
joita oli pakko matkan varrella maistella.

Tytön kastemalja sai myös syksyisen somisteen.

Kuten huomaatte,
pihlajanmarjoja ja oksia kulkeutui kotiimme
runsain mitoin!
Jossain vaiheessa aloin jo miettimään,
mihin ihmeeseen saan kaikki maljat
sun muut esille!
Parveke jäi koristelematta,
sinne voisi kerätä joku toinen päivä
lisää noita marjoja.
Aivan niinkuin näitä marjoja ei olisi jo tarpeeksi...!

~ Emppu ~

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Syksy tuo mukanaan uusia tuulia...

Voi kuinka tunnelmallinen päivä eilen olikaan!
Vietimme nimittäin Party Lite- kutsuja
yhdessä kuuden vieraan kanssa.
Kynttilät paloivat 
ja 
pöydällä oli esillä 
monia erilaisia kynttiläasetelmia.
Rennon ja hauskan tunnelman
kruunasi ulkona paistava aurinko.
Kaiken kaikkiaan mahtava päivä!
Toivottavasti vieraat viihtyivät
ja saivat uusia sisustusideoita
tulevalle syksylle!

Kieltämättä perhoset lentelivät vatsassani,
sillä eilen kutsuilla toimme julki erään 
uutisen,
jota olin pitkään pyöritellyt
mielessäni koko kesän ajan.
Syksy tuo mukanaan uusia tuulia
elämääni,
sillä...


... eilisestä päivästä alkaen
ryhdyn toimimaan Party Liten konsulttina!
Harrastuspohjalta,
täysin omilla ehdoilla,
omien voimieni mukaan.
Toivon tämän uuden harrastuksen
tuovan mukanaan kaivattua vaihtelua
päätyötä ajatellen.
Osittaisen työajan puolesta
pystyn kokeilla siipiäni 
tässä uudessa ja innostavassa työssä.
Jos tuntuu, että tämä ei ollutkaan 
minun juttuni,
voin pitää taukoa konsultin työstä
tai lopettaa sen kokonaan.
Tällä hetkellä olo on
sanoin kuvaamattoman kutkuttava,
jännittävä ja silti jotenkin ihmeen tyyni!
Mielessä on jo toinen toistaan
mielenkiintoisempia somistusideoita,
sillä haluan tehdä tätä työtä omalla tavallani,
tuoden esille niitä kauniita sisustuksellisia ideoita
myös asiakkaille jaettavaksi.
Tuntuu, että tätä kautta pääsen toteuttamaan
sitä puolta itsestäni,
jota vielä koskaan aiemmin en ole tuonut
päivänvaloon.
Alkukesän pakollisen pysähtymisen myötä
olen vihdoinkin tajunnut sen,
että minulla on omanlaistani silmää nähdä
kauneutta
ja
omanlaistani taitoa tuoda sitä esille 
esim. askartelujeni kautta.
Tällä en nyt tarkoita kehua itseäni tms.
negatiivisella tavalla,
halusin vain kertoa suoraan mitä olen oppinut itsestäni
käydessäni pohjalla 
ja opetellessani nyt kapuamaan ylöspäin.
Elämä opettaa toisinaan sillä rankimmalla tavalla...


Tulipa kirjoitettua kovin syvällisistä ajatuksista!!
Mutta toisaalta se myös kuvastaa sitä,
millainen olen ihmisenä
ja välillä on hyvä tuoda esille myös niitä tärkeitä asioita
näiden pinnallisempien, 
sisustuksellisten asioiden lisäksi.

Asiasta kolmanteen;
kutsuille oli tarkoitus saada valmiiksi uusi
somiste tällaiseen kapeampaan 
Party Liten Symmetria- kynttilälyhtyyn.
Toisin kävi,
kiire tuli ja oikeasti sellainen hoppu,
että sain valmiiksi vain kuvassa näkyvän
pienen taulun,
jossa on nuotteja tulostettuna.



Voihan kynttilälyhtyä somistaa myös ulkopuolelta käsin.
Joskus aiemmin tehneeni paperikukan solmin lyhdyn ympäri.
Kuvissa asetelma näyttää jotenkin pliisulta,
mutta livenä siitä tuli mielestäni tosi kiva!


Pidemmittä kirjoitteluitta;
uusia tuulia myös Teidänkin viikkoonne!

~ Emppu ~

torstai 16. elokuuta 2012

Torstain toivotukset



~ Emppu ~

Vihdoinkin valmis!

Tätä laatikkoa ryhdyin uudistamaan jo pari kuukautta sitten,
mutta nyt vasta sain sen valmiiksi.
Hiljaa hyvä tulee!
Laatikko oli alunperin vaaleanvihreä
ja molemmissa kyljissä oli maalatut kuvat.

Sain maalata kahteen otteeseen valkoisella akryylimaalilla,
jotta vihreä väri ei kuultanut läpi.
Netistä etsin vanhanaikaista käsialakirjoitusta,
pitkällisen etsimisen jälkeen sopivan löydyttyä
teksti tulostettiin ja paperista revin sopivan mallisen palan.
Laatikon kanteen sivelin ensin gloss- liimaa
ja sen päälle asetin vedellä kostutetun paperin.
Uudelleen samaista liimaa päälle
ja sen jälkeen asettelin riisipaperista revityn kuvan tekstin päälle.
Gloss- liimalla kiinnitin riisipaperin
ja kuvan kuivuttua lakkasin akryylilakalla koko laatikon.

Ensimmäisestä kuvasta tuli aika tumma,
mutta seuraavasta kuvasta näkee paremmin lopputuloksen.



Tämän kuvan olen käsitellyt Photoshopilla vanhahtavaksi.


Uusia tulitikkulaatikoita on myös valmistunut lisää.



Tänään on ohjelmassa kodin perusteellisempaa siivousta.
Olen selkeästi sellainen ihminen,
joka tarvitsee kunnon kimmokkeen siivoamiseen...
Lauantain Party Lite- kutsut lähestyvät,
huomenna töiden jälkeen ajattelin vähän leipoa
pitkästä, pitkästä aikaa.

Appivanhemmat saapuvat myös huomenillalla
tuoden mukanaan tytölle uuden, isomman sängyn.
Tuon sängyn saimme käytettynä edullisesti tutultamme,
jonka tytön mm. pieneksi jääneitä vaatteita olemme saaneet
paljon näiden reilun parin vuoden aikana.
Onni on, että vielä on olemassa ihmisiä,
jotka omasta halustaan ja pyyteettömästi
haluavat laittaa hyvän kiertämään,
ilman odotuksia.
Kiitos Sinulle, Johanna!
<3

~ Emppu ~

maanantai 13. elokuuta 2012

Tuunatut tulitikkuaskit

Party Liten kutsut lähenevät
ja niiden innoittamana päätin kokeilla,
miten tulitikkuaskeista saisi, 
no, huomattavasti kivemmat katsella.
Maalasin askit ensin valkoisella akryylimaalilla,
jonka kuivuttua kiinnitin sopivan kokoisiksi
leikatut ja kastellut paperinpalat gloss- liimalla.
Lopuksi liiman kuivuttua lakkasin pinnat.


Toiseen askiin solmin paperinarua rusetille.
Toisaalta tykkään rusetista,
toisaalta taas pidän tulitikkuaskista ilman sitä.



Töistä kotiin tullessa oli niin suloinen vastaanotto!
Tyttö hihkuu "äitiiii" ja kipittää kovalla tohinalla syliin.
Siinä sitten saakin hetken kuunnella tytön puhetulvaa,
kovasti on asioita kerrottavana.
Paras mahdollinen päätös työpäivälle!
<3

~ Emppu ~