lauantai 28. joulukuuta 2013

Jouluaaton juhlakattaus





Vielä pieni palanen jouluateriaa varten tekemästäni kattauksesta. 
Havunoksia tuli käytettyä sekä kankaisten servettien päällä koristeena, 
että PartyLiten Kvartetti- kynttiläsomisteen koristeina. 
Servettien koristeina oli lisäksi palanen pitsinauhaa sekä 
tytön kanssa leipomamme piparit.

Jouluaattona syttyivät lukuisat kynttilät aamuvuorosta palattuani 
ja aterian syötyämme tyttömme pääsi jakamaan lahjat. 
Joulupukki kun oli käynyt jo yöllä sullomassa lahjat lahjasäkkiin. 
Ilta menikin uusilla leluilla leikkiessä ja pelejä pelatessa. 

Joulupäivät olin illat töissä ja eilen alkoi vihdoinkin monen päivän vapaat! 
Seuraavan kerran työt kutsuu vasta Uuden Vuoden jälkeen! 

Iloa Teidän jokaisen viikonloppuunne!
<3

~ Emppu ~

maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulukuusi




Eilen illalla koristelin tyttömme kanssa meidän joulukuusen, 
joka on koonsa puolesta vähän pienempi. 
Siinä kuusta pystytettäessäni totesin, 
että ensi vuonna täytyy varmaan hankkia uusi, 
sillä tämä jo ainakin viisi vuotta vanha on kerännyt pölyä sen verran. 
Vaikka kuusta on koko ajan säilytetty laatikossaan varastossa. 
Miehelle totesin, että ensi vuonna meillä voi olla sitten valkoinen kuusi. 
Ei mies ainakaan pahakseen vielä toistaiseksi pistänyt. 

Hmm, niin ja nuo koristeet... 
Pysyivät sen hetken siinä paikassa, johon olin tytön kanssa niitä sovitellut. 
Hetken päästä kuusta katsellessa totesin, että se on jotenkin erilainen...
Tällaisia palloryppäitä oli ilmestynyt parille oksalle tytön toimesta. 
Oli pakko ottaa kuva muistoksi!

Joulukuusi on tytön mielestä niin ihana, 
että sitä on aina välillä pakko käydä halailemassa 
ja kuulemma olisi ihanaa nukkua kuusen alla. 
<3 

Nyt on koti hiljentynyt ja tämän päivän askareet saatu päätökseen. 
Huomista jouluateriaa varten oli pakko kattaa isompi pöytä valmiiksi, 
sillä minulla on nyt "jouluvapaat" vietetty ja huomenna alkaa koko 
joulun kestävä työrupeama. 
Näin joka toinen vuosi, ensi vuonna saan olla koko joulun vapaalla. 

Blogi hiljentyy joulun ajaksi, 
toivonkin kaikille Teille kauniita ja muistorikkaita joulun hetkiä! 
<3

~ Emppu ~ 

perjantai 20. joulukuuta 2013

Kuusenkoristeita








Tämän vuoden kuusenkoristeet on jo nostettu esille, 
sillä huomenna lattioiden puhdistamisen jälkeen kootaan 
meidän ikivihreä joulupuu ja pääsemme tytön kanssa sitä koristelemaan,
Koristeet löytyivät Kodin Ykkösestä ja suosikkikoristeeksi nousi lasinen kuusi. 
Täytyy huomenna ottaa kuvia koristellusta joulupuusta. 

Enää neljä yötä jouluun! 
Alkaako jo jännittämään?

~ Emppu ~

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulupukin apulaisena





Kaikkihan sen tietää, että joulupukilla on 
tähän aikaan vuodesta jo tosi kova kiire. 
Joten täytyi vähän auttaa ja paketoida lahjoja 
ihanalle ystäväperheelle. 

Mahtoi pukki olla tyytyväinen, 
kun työmäärä väheni pikkuriikkisen.
Viikonloppuna täytyy jatkaa paketoimisurakkaa, 
saa nähdä miten lahjapaperi riittää..

~ Emppu ~

tiistai 17. joulukuuta 2013

Meidän jouluvärejä






Aina aikaisempina jouluina pääväreinä ovat olleet valkoinen sekä punainen. 
Tänä vuonna punainen tuntui jo jostain syystä tylsältä, 
vaikka väkisinkin pieniä punaisen ripauksia näkyykin kodissamme. 
Lopulta alkoi tuntumaan siltä, että jotain uutta pitää keksiä! 

Joten, Jeanne d`Arc Living- lehden inspiroimana ajattelin hypätä 
tutusta ja turvallisesta johonkin minulle aivan uuteen, 
ja valita tämän joulun väreiksi valkoisen, vaaleanpunaisen sekä lilan. 
Näihin väreihin puemme joulukuusen viikonloppuna 
sekä muutamissa asetelmissa kuusenhavuja koristaa em. sävyt.

Mitä värejä Teidän kodeissanne näkyy tänä jouluna? 
Oletko puna-valkoisen vankka kannattaja 
vai "ei niin perinteisten" värien ystävä? 

Tunnelmallista viikkoa Teille Lukijani! 
Enää viikko jouluaattoon!!

~ Emppu ~

maanantai 16. joulukuuta 2013

8 yötä jouluun on!



Jouluaatto on jo reilun viikon kuluttua! 
Aika menee hurjan nopeasti ja niin paljon olisi vielä tehtävää... 
Joulusiivoukset tulee olemaan ihan vain ne välttämättömimmät, 
nyt ei riitä energiaa perusteelliseen puunaamiseen. 
Ja tietenkin kynttilöitä poltetaan joka ilta ja kuunnellaan jouluradiota! 
Tulee se joulu kuitenkin vähemmälläkin, eikös niin?

~ Emppu ~

torstai 12. joulukuuta 2013

Ruosteinen kukkavaasi






Ruosteinen kukkavaasi löytyi ihastuttavasta kukkakaupasta. 
Todellakin löytö, joka pääsi senkin päälle muiden asetelmien kaveriksi. 
Kukkavaasissa on pitsilehteä, joka on minulle aivan uusi viherkasvi. 
Ajatella, minulla on pitsiä vaasissa! 
Toivottavasti pitkäkestoista sellaista.

~ Emppu ~

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Vanhat kakkuvuoat





Kovin vanhoja kakkuvuokia nämä eivät kyllä ole, äitini peruja. 
Joskus olen kirpparilla pyöriessäni yrittänyt löytää lisää kakkuvuokia,
mutta huonolla menestyksellä. 

Nämä ovat niitä erilaisia asetelmia pöydillä, 
joista pari postausta sitten pikaisesti mainitsin. 
Vuokien pohjille laitoin meriheinää, jotta havunoksia 
ei tarvitsisi niin paljon vuokaan latoa. 
Katsotaan, miten pitkään asetelma pysyy nättinä, 
kun pohjalla ei ole vettä. 

Päälle sommittelin kuivattuja ruusunnuppuja, 
vaaleanpunaisia helmiä, käpyjä ym. 
Vähän mitä kaapista sattui löytymään. 
Mukavan erilainen joulutunnelman luoja kotiin. 
Tykkään ihan hirveästi! 

~ Emppu ~

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Jouluisia valmisteluita








Jouluisia valmisteluita pikku hiljaa. 
Havuja, kuivatettuja ruusuja, käpyjä sekä vaaleanpunaisia helmiä. 
Erilaisia asetelmia senkillä sekä pöydillä. 
Joulun tunnelma alkaa vähitellen hiipiä kotiimme...

~ Emppu ~