Kovasti yritän noin ajatella ja pitää kaksin käsin kiinni näistä parista viikosta, jotka saan vielä viettää kotona pienen tyttömme seurassa. Kovin on välillä haikea mieli, sillä olen kuitenkin tykännyt olla kotona lastamme hoitamassa. Mutta niinhän se on, aika aikansa kutakin! Tunteet ja mielialat kulkee laidasta laitaan, välillä vähän innostaakin palata takaisin työelämään, välillä tulee niin hirveä kaipuu jo etukäteen sillä tiedän sanomattakin, miten kovasti tyttöä ikävöin ennenkuin töissä käymiseen ja tytön hoitoon viemiseen tottuu. Ajoittain tulee "mä en haluu!!" ajatuksia mieleen ja melkein rupean pohtimaan, miten voisin jatkaa hoitovapaatani edes vielä vähän.
Onneksi sentään tyttö saa olla vielä elokuun ajan isin kanssa kotona, kunnes syyskuussa tyttö aloittaa päivähoitonsa. Toisaalta, tyttö alkaa nyt jo 1,5-vuotiaana kaivata ikäistensä seuraa ja leikkikavereita. Silti vähän huolissani olen miettinyt, että miten tyttö sopeutuu päiväkotiin ja aiheutuuko hoidon aloituksesta kovaakin eroahdistusta tms. Täytyy vain tsempata itseään ja yrittää suhtautua uuteen elämäntilanteeseen positiivisesti.
Ollaan me kuitenkin nautittukin tästä kesästä! Etelä-Pohjanmaalla oltiin hyvän aikaa molemmissa mummuloissa vieraillen ja saatiinpa herkutella muurinpohjaletuilla makoisten mansikoiden kera. Niin ja jäätelöä unohtamatta! Pentikin Mansikka-sarjan astiasto sopii kesän herkkuhetkiin loistavasti!
Innostuin kattamaan pöytääkin vähän kauniimmin kesäpäivien ja hyvän ruoan kunniaksi.
Appivanhempieni katetusta terassista pääsimme nauttimaan monena päivänä, ja varsinkin iltaisin oli niin rentouttavaa sytyttää kynttilöitä ja juoda vähän punaviiniä hiljaisuudesta nauttien.Terassi on talon takana niin, että usein siellä ollessa tuntuu kuin olisi mökillä jossain kaukana. Aivan mahtava paikka rentoutua ja hiljentyä! Nämä lasimaljakot kuvastavat hyvin värimaailmaa, jota terassin sisustamisessa on käytetty.
Ystäväperheen kanssa olimme yhden viikonlopun Ikaalisissa. Kävimme Ti-Ti Nallen Talossa, jossa lapset viihtyivät niin hyvin, että kauemminkin olisi voinut olla jos aikataulu olisi antanut myöden. Lipun hinta (11 e) ei ollut mielestämme kallis ottaen huomioon miten iso tuo Talo oli ja miten paljon siellä oli lapsille nähtävää sekä tekemistä. Kävimme myös Ikaalisten kylpylässä samaisena päivänä. Oli muuten ensimmäinen kerta kun tyttömme pääsi uimaan. Alkuun tyttö tietysti vain katseli ja ihmetteli, mutta aika nopeasti tottui lämpimään veteen ja viihtyikin lasten altaissa mielellään.
Näille parille viikolle ei olekaan sen kummempaa ohjelmaa. Sukulaisia ja ystäviä nähdään nyt, kun vielä ehtii ennen töiden alkamista. Ja eihän se kesä vielä lopu, onhan tässä vielä elokuukin edessä!