lauantai 23. helmikuuta 2013

Rakkaudella tehty

Kummityttömme 3-vuotissyntymäpäivää varten 
sain askarreltua tällaisen rasian. 
Puinen rasia löytyi yllättäen Prisman askarteluosastolta 
ja vasta jälkikäteen harmittelin kun tuli 
ostettua vain yksi.


Rasian maalasin jälleen valkoiseksi ja 
kannen koristelin riisipaperilla. 
Pitsinauhat liimasin erityisellä liimalla. 


Myös rasian sisäpuolen koristelin 
riisipaperista leikatuilla, 
sopivan kokoisilla paloilla.


Rakkaudella ja ajatuksella tehty. 
Jotta kummitytöllä olisi myöhemminkin 
kiva muisto kummitädistään.


Rasiaan voi nyt säilöä vaikkapa 
hiuslenksut ja pinnit, 
myöhemmin kummitytön kasvaessa 
vaikkapa kauneimmat korut. 

Itse tehty lahja on saajalleen 
monesti paljon tärkeämpi, 
ja toivonkin että kummityttöni 
pitää rasian elämän matkallaan 
mukanaan.
<3


sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Askartelua Ystävälle

Ystävänpäivää ajatellen tuli askarreltua eräälle 
aivan ihanalle ja rakkaalle Ystävälle 
tällainen herttainen sydän.


Puisen sydämen maalasin valkoisella maalilla, 
jonka jälkeen päällystin sydämen pitsisellä 
riisipaperilla. Koristeeksi liimasin 
molemmille puolille romanttisen 
ruusuiset kuvat.

Pienet vaaleanpunaiset sydämet muotoilin 
itsekseen kuivuvasta massasta veitsellä, 
jonka jälkeen maalasin ne sormiväreillä 
ja lopuksi lakkasin molemmilta puolilta.


Kovin, kovin myöhässä tulen alla olevan 
kuvan myötä kiittämään myös Teitä, 
rakkaat Lukijani ja täällä vierailevat 
kauniista kommenteistanne 
sekä käynneistänne!! 
<3


Piristätte aina käynneillänne mieltäni 
ja niinpä tätä blogia tulee päivitettyä 
monesti Te mielessäni. 

 Rentoa sunnuntai-illan jatkoa 
sekä iloa alkavalle viikollenne!


perjantai 15. helmikuuta 2013

Sisustuksellinen ovi

Ette usko miten paljon tällä hetkellä harmittaa..!!
Tulin sitten epähuomiossa poistaneeksi 
juuri valmiiksi kirjoittamani 
postauksen taivaan tuuliin, 
enkä löytänyt mistään Bloggerin 
syövereistä roskakoria tms. 
mistä postauksen olisi vielä 
onnistunut pelastaa. 

No.... 
Harmittava takaisku, 
mutta laitanpa silti Teille nämä 
kuvat katseltavaksi. 
Makuuhuoneessamme seinää vasten 
nojailee synttärilahjaksi saamani 
"sisustusovi", joka toimii samalla 
pukeutumispeilinä. 
Ainakin minulle, sillä olen juuri 
sopivan lyhyt!






Vielä toistaiseksi on kovin talvinen tunnelma, 
vaikkakin minua jo kovasti kevättäisi. 

Mukavaa perjantaita Teille, 
ihanat Lukijani! 
<3


keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Rautaisen romantiikan nälkään

Olin jo ensisilmäyksellä ihan totaalisen myyty ja ihastunut 
tähän Pentikin rautaisen romanttiseen tuoliin! 
<3

Alkuun yritin sitä vastustella ja rauhassa 
kiersin koko Pentikin myymälän, 
silmäillen monta muuta ihanuutta. 
Ja lopulta huomasin palanneeni alkupisteeseen; 
seisovani tuoli kaunottaren edessä 
ja pohtivani, miten oikein saisin asioitua 
apteekissa tuoli kainalossa. 
Soitto miehelle ja pyyntö tuolin vahdiksi 
siksi aikaa, kun noutaisin uusitut 
antibiootit sekä miehelle että tytölle. 
Niin ja tosiaankin, 
meillä edelleen sairastetaan..... 
*huokaus*


Eihän sitä kaikkea tarvitse aina järjellä ajatella? 
Kai sitä saa edes joskus antautua 
tunteen ja vision vietäväksi? 
Jos johonkin oikein ihastuu, 
niin ettei sitä saa millään mielestään, 
niin kai sellaisen ihastuksen saa 
edes silloin tällöin kotiuttaa? 

Rautaista romantiikkaa on nyt 
makuuhuoneessamme, 
sisustustikkaiden kaverina. 
Ja voi miten siitä tykkäänkään! 
<3


No, täytyy nyt vielä tunnustaa, 
että löytyi sieltä Pentikistä vähän muutakin.... 
Tällainen herkän kaunis 
"Valkoinen niitty"-sarjan sydänmalja. 
Minulle ihka ensimmäinen Anu Pentik Studion tuotos. 
Nämä ovat kuulemma monilla keräilyn kohteena, 
miten teillä Lukijani; 
oletteko keränneet itsellenne Studion 
keramiikkataidetta?


Huomenna vietämme Ystävänpäivän 
lisäksi miehen syntymäpäivää. 
Hmm, mitähän kivaa yllätyslahjaa 
sitä miehelle keksisi....
Aina sama ongelma, 
miksi miehille on niin vaikea ostaa lahjoja?! 


lauantai 9. helmikuuta 2013

Tervehdys Lukijoilleni!

Tämän mieheni avustuksella tekemäni 
postikortin myötä toivotan 
rakkaille Lukijoilleni:


(Kuvassa olen hyödyntänyt täältä 
löytämääni postimerkki-kuvaa luvallisesti.)


perjantai 8. helmikuuta 2013

Satumaista

on jälleen meneillään todella 
kiva valokuvakilpailu, teemana SATU! 
Kannattaa ehdottomasti osallistua! 
Minäkin olen ajatellut osallistuvani, 
jos vain saan/keksin jonkin aiheeseen
sopivan kisakuvan. 


Toisaalta tänään opettelin mieheni ohjauksessa 
uusia Photoshopin kuvankäsittelytapoja, 
ja tässä näitä pienen harjoittelun tuloksia. 
Näistä tuli aika satumaisia, 
mitäs tykkäätte?


Jotenkin olen ajatellut, 
että kisakuvassa olisi hyvä olla aika vähän  
kuvanmuokkausta, 
mutta toisaalta kilpailun teema 
antaisi nyt hieman enemmän tilaa mielikuvitukselle.


Onko täällä muista blogissa vierailevista 
lähdössä mukaan valokuvakilpailuun?


keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Pieniä ja vähän suuriakin unelmia

Voi, huomasin että Teitä Lukijoita on 
jo 40! Olen aivan otettu! 
Te Lukijani olette rakkaita innoittajiani! 
<3

Tässä on jo pidemmän aikaa ollut 
mielessä eräs idea, joka on osa 
pieniä ja hiukan suurempiakin haaveita... 
Valokuvaus on minulle yhä vain 
rakkaampi ja tärkeämpi harrastus, 
onnekseni minulla on lahjakas mieheni opettajanani. 
Lisäksi nyt on kulunut vajaa vuosi siitä, 
kun löysin itsestäni pienen askartelijan. 

Mitäs sanoisitte, 
jos lähiaikoina tämän blogin kautta 
minulta voisi tilata sähköpostitse 
erilaisia askartelujani (pieniä ja isoja 
tauluja, tuunattuja kovakantisia vihkoja, 
koristeltuja tulitikkuaskeja ym.) 
sekä 
minun ja mieheni ottamista valokuvista 
muokkaamiamme sisustuskuvia 
(ilman kehyksiä, jolloin asiakkaalla 
on vapaat kädet valita itse itselleen 
mieluisat kehykset) 
ja 
uniikkeja, isompia kortteja?

Sisustuskuvista sekä korteista 
on jo alla pari kuvaa esimerkkeinä:

Copyright: Eveliina Haapasaari

Copyright: Mikko Haapasaari

Sisustuskuvat ja kortit tulostetaan 
A2-koon ammattilaistulostimella (Epson). 
Sisustuskuvat tulostetaan taidepaperille, 
joka on asiakkaan halutessa mattapintainen, 
kiiltävä tai puolikiiltävä. 
Halutessa voidaan käyttää myös 
muita erikoispapereita 
(esim. helmiäispintaista). 
Korttien tulostuksessa käytetään 
hyvälaatuista sekä paksua paperia. 

Jossain vaiheessa luon tähän 
blogiin oman sivun, 
jonka kautta tuotteita pääsee katselemaan. 

Nyt olisikin pieni gallupin paikka; 
miten moni Teistä täällä kävijöistä 
olisi kiinnostunut tutustumaan em. 
kaltaiseen pikkuputiikkiin?  


tiistai 5. helmikuuta 2013

Vanha pöytä, uusi ilme

Tämä alunperin eteispöydän virkaa 
toimittava pöytä ei ole itse asiassa 
ollut vielä kertaakaan eteisessämme. 

Alusta saakka se on ollut 
makuuhuoneessamme sivupöytänä 
ja vaikka se ei kovin iso olekaan, 
mahtuu ylä- ja alatasoille mukavasti 
omasta mielestäni kaikkea ihanaa.

Somisteet ovat ehtineet vaihtua jo monta kertaa, 
hyvä että nyt edes muistin ottaa kuvia muistoksi. 
Tällä kertaa inspiroivina 
ovat olleet vintage sekä 
ruusuinen romantiikka.


Rottinkiseen kerrostarjottimeen 
olen koonnut askartelemiani pikkutauluja 
sekä suloisia koristenauhoja.


Kuivuneet ruusunnuput helmineen 
ja höyhenineen kuluneessa puulaatikossa. 
Ovat aina vain yhtä kauniita!


Olen aina pitänyt pellavasta, 
sen itsepäisestä, elävästä kankaasta. 
Minusta se on yksinkertaisuudessaan 
aivan ihana, ja jota voi käyttää monella eri tavalla. 
Lapuan Kankureiden pellavapyyhe 
on tällä kertaa koriliinana. 
Rottinkinen sydänkulho on kovin mieluinen 
ja vieläpä joulun jälkeinen ale-löytö!


Saa nähdä, milloin taas muutoksen tuulet 
puhaltavat makuuhuoneessamme 
ja pöytäkin saa taas uudet 
somisteet ylleen! 

P.S Oletteko muuten huomanneet, 
että Iloa & Unelmaa-blogi on nyt 
myös Facebookissa? 
Tykänneet pääsevät katselemaan 
lisäkuvia mm. kotimme sisustuksesta 
ja askarteluistani. 
Onpa siellä tulossa kohta puoliin 
myös ARVONTA tykänneiden kesken! 
Kannattaa siis klikata ja tykätä! 
<3


sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Greengaten pauloissa

Syntymäpäivälahjaksi saamaani 
GreenGaten Dora whiten kannuun
asettelin jo vähän kuivahtaneet 
ruusut ja hoksasin, 
että viime keväänä hankkimani 
peltipurkki oli yllättäen melkeinpä 
saman sävyinen kuin ruusut!


Tämä Satin sublime-koriliina 
sopi niin kivasti Dora whiten kanssa yhteen, 
että hankittavahan se oli... 
Onneksi siskokin lupautui 
mielellään muistamaan synttäreitäni 
pienellä lahjarahalla, 
jolla siis koriliinan kotiutin.


Joulun alennuksista löytyi 
GreenGaten aivan suloisia pakettikortteja, 
joita ei kyllä millään malta käyttää..!



Kukkiakin voi koristella, 
tällä kertaa kiepaisin ruusunnuppujen 
ympärille helmikoristenauhaa.



Oi ja voi, huomasin nyt että 
Annival interiorissa on tullut 
lisää GreenGaten uutuuksia...!!
Varsinkin Audrey grey-sarja näyttää
aivan ihastuttavalta ja sopisi myös 
Dora whiten kanssa yhteen! 
Hmm, mitähän jos toivoisi 
Äitienpäivälahjaksi...
(jos sinne asti maltan odottaa..!)


perjantai 1. helmikuuta 2013

Arvonnan voittaja!

Pieni potilaamme toimi tänään innokkaana onnettarena 
ja arpaonni suosi osallistujaa nimimerkillä 
liisax!

Laitatko liisax yhteystietosi sähköpostiini: 
iloa . unelmaa @ gmail .com 
niin saan postitettua palkinnon Sinulle.


Suuren suuret onnittelut voittajalle 
ja lämpimät kiitokset kaikille 
osanottajille! 
<3