perjantai 29. heinäkuuta 2011

Aurinkoenergiaa

Malja aurinkoisille kesäpäiville!



Pakko tunnustaa, lasissa on ihan tavallista kaupan tuoremehua, mutta väriltään oli jotenkin niin aurinkoinen että pakkohan siitä oli ottaa kuva!

Ikimuistoinen kesä ollut kaikin puolin! Paljon ollaan saatu rakkaita ystäviä ja sukulaisia kylään ja tyttömmekin on päässyt kokeilemaan uusia, jännittäviä juttuja, jotka kuuluvat oleellisesti kesään. Nimittäin uimista. Kylpyläreissun jälkeen ollaan käyty pari kertaa läheisellä järvellä uimassa eikä tyttö ainakaan vettä pelkää! Niin kovasti tykkäsi loiskia ja polskia matalassa vedessä, että pois lähteminen aiheutti kovan harmituksen ja pettymyksen. Itsekin kävin kastautumassa sen verran, että sain heitettyä talviturkin virallisesti pois.

Hienoa että tänä kesänä on riittänyt lämpöä ja auringonvaloa, mutta pienen toiveen kauniisti esittäisin; saataisiinko jo vähän viileämpiä ilmoja?

2 kommenttia:

  1. Voin vain kuvitella pikkuneidin iloa ja riemua vedessä - On ihanaa lukea teidän elämästä pieniä paloja arkea. Jotenkin arjelle tulee siinä ihan toisenlainen ulottuvuus ja sitä osaa itsekkin katsoa elämää ja arkea toisenlaisin silmin - hyvänä esimerkkinä tuoremehulasi pöydällä :D

    - Jonna-

    VastaaPoista
  2. Hei Jonna!

    Olipas mukavaa kun pääsit täällä käymään! :)
    Välillä on hyvä vain pysähtyä ja katsella ympärilleen, silloin jotkin ihan pienet asiat näyttää uuden puolensa. ;)
    Tervetuloa uudelleen! :)

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi!