torstai 3. tammikuuta 2013

Kuulaan valkeaa nostalgiaa

Päivällä, kun jaksoin olla jonkin aikaa ylhäällä, 
päätin kokeilla tehdä pienen lavasteen 
ja ottaa valokuvia tämän blogin 
uutta ulkoasua ajatellen. 

Miehellä on nyt sopivasti hieman aikaa 
ruveta vähitellen työstämään blogiani. 
Aivan mahtavia ideoita tulvi mieleeni, 
ihan kaikkia en kyllä hetken touhuttuani 
jaksanut ruveta toteuttamaan.  


Valoa riittää edelleen niukasti valokuvaamiseen.
Onnekseni olen saanut hyvin valovoimaisen linssin 
jolla saa kuvattua ilman suurempaa pelkoa 
kuvan tärähtämisestä.
Lisäksi Mieheni oli apunani pitelemässä 
heijastinlevyä ja suuntaamassa arvokkaita 
valonsäteitä oikeisiin kohteisiin. 
Heijastetulla valolla kun saa aikaan 
pehmeän lisävalaistuksen.


Miten paljon olenkaan oppinut valokuvaamisen suhteen, 
rakkaan Mieheni kärsivällisesti opettaessa ja
ohjatessa minua. 
Kiitos tästä harrastuksestani 
kuuluu kultaiselle Miehelleni!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos vierailustasi!