tiistai 5. maaliskuuta 2013

Ruusujen ihanuutta

Aamun auringonsäteet enteilevät jo kevättä 
ja vaikka öisin pakkanen paukkuu, 
niin päivisin ollaan päästy jo nollan teinoille. 
Niin ja takatalvethan enteilevät myös kevään tuloa! 

Maaliskuussa odotellaan lumen sulamista, 
rapakelejä, pääsiäistä. 
Keväisiin tunnelmiin pääsin löytäessäni Prisman 
lehtihyllystä ensimmäistä kertaa 
Jeanne d`Arc Livingin lehden! 
Selaan aina ensin lehden alusta loppuun 
kuvia silmäillen ja vasta sitten alan 
lukemaan tarkemmin artikkeleita. 

Olohuoneeseen päästin kevään valloilleen 
ja aika paljon on nyt pastellisävyjä 
kukka-asetelmien sekä kynttilöiden tuomana.






Ruusuja löytyy meiltä asetelmissa, 
mutta ruusukuvioisia tekstiilejä 
ei niinkään, ainoastaan häissämme 
olleen pöytämme liinassa.


4 kommenttia:

  1. Myydäänkö Prismassa JDL lehteä? Olenkin miettinyt että mistä muualta saisi kuin Stokkalta, asutaan niin kaukana ettei ole monestikaan keskustaan asiaa. Hyvä tietää. Minä olen parin vuoden ajan ostanut aina JDL lehden. Se on kuin sisustuskirja eikä vain lehti. Kauniita ruusuja:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin, tuo JDL-lehti ei edes oikein muistuttanut nykyisiä lehtiä, jotka pursuavat monta sivua mainoksia. Kuvatkin olivat reilun kokoisia ja ihan eri tyylisiä, kuin monissa suomalaisissa sisustuslehdissä. :)
      Arvaa, huomasin muuten muutama päivä sitten käydessäni meidän paikallisessa S-marketissa, että siellä myytiin myös tuota lehteä!!
      Ihanaa kun nyt sieltäkin löytyy edes yksi ihastuttava sisustuslehti, jota tulen jatkossakin seuraamaan! <3

      Poista
  2. Ihania ruusuja! Kauniisti olet ne asetellut! Aurinkoisia kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinulle! <3
      Ensimmäistä kertaa kokeilin asetella ruusuja useampiin erikokoisiin pikareihin ym., ja siitä tulikin yllättävän kaunis kokonaisuus! <3
      Pakko kokeilla tätä myös ihan vaikka juhlapöydän somistamisessa. ;)

      Auringonsäteitä myös Sinun päivääsi! :)

      Poista

Kiitos vierailustasi!