perjantai 15. marraskuuta 2013

Kahvipöydän kattaus





Huh, mitä kiirettä ja touhua on kuluneeseen viikkoon sisältynyt! 
Vasta nyt sain vähän omaa aikaa ja pääsin päivittämään blogiani, 
josta johtuen menneen Isänpäivän kattauskuvatkin näette vähän viiveellä... 

Pakko oli kuitenkin tarjoilut tänne ikuistaa, 
sillä tämän "Kahden suklaan moussekakun" tekemiseen 
vierähti pari tuntia sunnuntaiaamulla. 
Reseptiin tutustuin jo viime joulun alla erästä joulukirjaa lukiessani. 
Siellä oli tämä Mustikkamäen Tiinan kirjoittama leivontaohje 
ja koska kakku näytti niin herkulliselta, 
oli reseptiä kokeiltava aatonaattona. 
Edelleen kakku maistui yhtä hyvältä sitä Isänpäivänä nauttiessamme.
Muuten tarjottavat olivatkin valmiina ostettuja. 

Vielä lopuksi pakko vinkata lukija-arvonnasta,
johon on aikaa osallistua sunnuntain puoleen yöhön saakka! 
Vielä siis ehtii kirjautua blogini Lukijaksi 
ja jättää kommenttia kyseiseen postaukseen.  

Se olisi viikonloppu edessä, 
kunhan tämän päivän iltavuoro on ohitse! 
Siispä rentoa ja iloista viikonloppua Teille, Lukijani! 

~ Emppu ~

4 kommenttia:

  1. Sanattomana ihastelen täällä taas! Ja namskista mitä herkkuja ja mikä tunnelmallisuus kuvista välittyy <3 Todella kaunista! Silmä lepää! energistä ja pirteää viikonloppua Sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lauski toivotuksista! <3
      Ja kaunis kiitos kehuistasi! <3

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Saikku! <3
      Välillä on kiva laittaa kahvipöytä vähän koreammaksi. ;)

      Poista

Kiitos vierailustasi!