Maanantaina vietimme minun sekä tyttömme yhteisiä syntymäpäiväjuhlia.
Tyttö leikki innoissaan vieraidensa kanssa,
eikä oikein malttanut edes syödä täytekakkuakaan,
kun uudet, lahjaksi saadut lelut kutsuivat.
Ilta sisälsi paljon lapsia, iloa ja naurua!
Muistan vieläkin neljän vuoden takaa,
kun tammikuun 13. päivänä vietimme syntymäpäivääni
pienimuotoisesti yhdessä serkkuni perheen kanssa.
Laskettu aika oli ollut 7. pv., eikä mitään kunnon tuntemuksia ollut.
Siinä vähän harmittelin, että ihanin syntymäpäivälahja olisi ollut
saada vauva vihdoinkin maailmaan.
Seuraavana päivänä alkoivat supistelut ja tyttömme syntyi 15.1.
Aika menee aivan liian nopeasti!
Ihanalta Ystävältäni sain suloisen syntymäpäivälahjan,
joka pääsi esille isolle tarjottimelle.
Nämä pienet tekstikyltit ovat minusta niin kauniita
ja hyviä elämänohjeita sisältäviä.
Kiitos Riikka todella mieluisasta lahjasta!
<3
Kauan tuli erilaisissa verkkokaupoissa pyörittyä Greengaten tuotteita,
ja varsinkin suht uuden sarjan, Star warm grey, lattekuppeja, lautasia ym. etsien.
Mutta viimeinkin ne, mitä olin ajatellutkin,
tuli laitettua tilaukseen ja nyt ei auta muu kuin odottaa tuotteiden saapumista.
Tuota Greengatea kun ei ole saatavilla tavallisimmista kaupoista,
eikä läheiseni tiedä, mistä sarjasta tarkemmin pidän,
on ollut helpompaa toivoa joulu- sekä syntymäpäivälahjani rahana.
Tällöin olen saanut itse tilata erilaisista verkkokaupoista keräämäni sarjan tuotteita.
Tästä linkistä pääset näkemään tämän vuoden Greengaten kuvaston:
Keräätkö Sinä jotain tiettyä astiasto tai muuta sarjaa?
Kauniita pakkaspäiviä kaikille täällä kävijöille!
<3
~ Emppu ~
Onnittelut synttärisankareille :)
VastaaPoistaMulla on astioita tosi paljon mutta himoitsen noita ihania GG.tä, ne vaan on niin ihania :)
Kiitos Susanne onnitteluista! <3
PoistaMinunkin GG-innostukseni alkoi pikku hiljaa reilu vuosi sitten. ;) Jostain syystä piti pitkään miettiä, ovatko minun tyylisiäni, ja olivathan ne. :D
Onnee synttärin johdosta!! ♥ En varsinaisesti kerää mitään sarjaa mutta GG:t kiinnostaa aina. :)
VastaaPoistaKiitos Mervi onnitteluista! <3
PoistaAstoiden kerääminen on minulle tuttua jo rippikouluikäisestä, sillä siitä lähtien keräsin Iittalan Paratiisia sekä Teeman keltaista sarjaa. Nyt on vain keräilykohde vaihtunut. ;)
Onnitteluhaleja teille molemmille♥ Olen varmaan ihan outo, kun en omista yhtään GG-astiaa:D
VastaaPoistaHymyjä viikonloppuusi♥
Kiitos SisustEllen onnitteluista! <3
PoistaNo et ole todellakaan outo! ;) En tiedä ketään muuta lähipiiristäni kuin minä, joka kerää kyseistä sarjaa. Vasta täällä blogimaailmassa tuohon törmäsin. ;)
Auringonsäteitä halausten kera viikonloppuusi! <3