tiistai 8. huhtikuuta 2014

Uusi pöytä- ja kaitaliina








No niin, nyt sitten viimeinkin selvisi, miksi bloggeriin lataamani kuvat ovat 
viime syksystä lähtien näyttäneet liian tummilta kuvien muokkaamisista huolimatta. 
Google+ oli näköjään kysymättä asettanut kuviini automaattisen kuvien parannuksen. 
Nyt kyseinen asetus on poistettu ja ah, nämä lataamani kuvat näyttävät viimeinkin siltä, 
miltä niiden on tarkoituskin näyttää! 
Aikaisempia kuvia en jaksa ruveta poistamaan ja lataamaan uudelleen, 
joten mennään näillä. 

H & M:ltä tilaamani paketti saapui reilu viikko sitten 
ja uusi pöytä- sekä kaitaliina pääsivät esille olohuoneen ruokapöydälle. 
Voi että miten tykkään näistä! 
Pöytäliinan tekstikuviointi on juuri sitä mitä olenkin etsinyt 
ja kuvastaa niin hyvin omaa tyyliäni.  

Alkuun jouduin hetken miettimään ennen tilauksen lähettämistä, 
onko kaitaliina liian pitsinen ja romanttinen omaan makuuni, 
mutta pöytäliinan päälle levitettyäni tiesin tehneeni oikean ostopäätöksen. 
Kaitaliina antaa kivan lisän varsinaiselle pöytäliinalle, 
sillä tekstikuviot kuultavat kauniisti kaitaliinan läpi. 
Ja mikä parasta, eivät tulleet maksamaan paljoa! 

Hmm, taidanpa lähteä keittämään päiväkahvit ja 
nauttia piristävää juomaa uuden pöytäliinan ääressä.. 

Aurinkoista tiistaita täällä kävijöille! 

~ Emppu ~

10 kommenttia:

  1. Hieno liina ja kaunista teillä!
    Mukava kun kuvaongelmakin ratkesi!
    Kivaa viikkoa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari toivotuksista! <3
      Tuo liina oli tilattava heti kun sen bongasin H & M:n verkkokaupasta. ;) On se aika ihqu..! ;)

      Suloisia kevätpäiviä Sinulle sinne! :)

      Poista
  2. Kappas vaan, onkohan tuollainen asetus minunkin blogissani, kun välillä tuntuu että kuvat jotenkin muuttuvat?! No hyvältähän nuo edellisetkin kuvasi ovat silti näyttäneet <3

    Onpas muuten kaunis pöytäliina! Ihanat tekstit siinä, ja pitsinen kaitaliina antaa kivan kontrastin romanttisuudellaan :)

    Iloa ja aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Iida Emilia! <3
      Oli aika yllätys että tuollainen täppä oli asetuksissa, vaikka google+ ei ollut erikseen kysynyt asetuksen laitosta.. :/ Sieltä voi näköjään löytyä ihan mitä vaan, täytyy vielä joku päivä käydä tarkemmin tutkimassa mitä muita asetuksia siellä onkaan päällä.

      Kiitos, minäkin tykkään liinoista ihan hirmuisesti! ;) Kiva kun kerrankin löytää jonkun super-ihanan vaikka vaan liinan, mutta kyllä siitä iloiseksi tulee. :)

      Mukavaa viikkoa Sinulle sinne! :)

      Poista
  3. Enpä ole tuollaisesta asetuksesta kuullut ennen...osaiskohan sitä tarkistaa tilanteen omalta kohdalta:D Ihan huippuihana kangas, tykkään noista teksteistä<3
    Haleja ja hymyjä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3
      Kannattaa käydä kurkkaamassa tarkemmin omia asetuksia. ;)
      Kiva kun tykkäät liinasta, hih, niin minäkin! ;) <3

      Halaukset myös täältä! <3

      Poista
  4. Kauniit liinat ja juuri kuvia katsellessani kiinnitin huomiota tuohon miten kivasti teksti näkyy pitsin alta. :) Kivaa päivää sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina! <3
      Kannatti tilata tuo pitsinen kaitaliina, vaikka sitä pitkään ensin emmin. ;)

      Poista
  5. Onpa teillä kaunista ja kotoisaa. :) - Netta-

    VastaaPoista

Kiitos vierailustasi!