perjantai 27. helmikuuta 2015

TV-seinän sisustaminen




SisustusUnelmia-blogissa oli kyseinen seinä
sisustettu kauniin kodikkaasti mm. erilaisin tauluin.
Kannattaa käydä kurkkaamassa Johannan tyylikkään inspiroivaa blogia!

Tuosta Johannan postauksesta muistin,
että olin joskus syksyllä ottanut pari kuvaa myös meidän TV-seinustasta.
Heti alkuun täytyy todeta, että tämä seinä on todella hankala sisustuskohde,
sillä sitä rajoittaa miehelle tärkeämmät elektroniset laitteet.
Eikä siinä kaikki, sillä mies sattuu olemaan aikamoinen hifistelijä,
jonka vuoksi mm. kaiuttimet on oltava tietyllä etäisyydellä toisistaan
sekä varsinkin suhteessa kuulijaan ja TV oltava ehdottomasti keskellä tasoa.

Huokaus. Näiden kuluneiden 16 yhteisen vuoden aikana olen todennut,
että parempi etten kajoa miehen elektroniikkaa sisältävälle reviirille.
Mutta onneksi mies omaa myös taiteellisemman puolen,
jonka ansiosta seinälle on kiinnitetty kaksi isoa,
miehen ottamista valokuvista teetettyä taulua. 
Musta-valkoinen taulu on yksi näyttelytauluista,
jotka olivat esillä viime vuonna kahdessa eri valokuvanäyttelyssä.
Täältä pääset kurkkaamaan näyttelyn tunnelmia mm. Galleria2:ssa.

Tunnelmaa olen luonut tuolle seinustalle PartyLiten erilaisilla kynttilälyhdyillä sekä -hurrikaneilla.
Itse TV-taso sekä sen molemmin puolin olevat lipastot hankimme
reilu kolme vuotta sitten tähän asuntoon muuttaessamme.
Tuolloin kriteereinä oli saada johdot piiloon silloin alle 1-vuotiaalta tytöltämme.
Nyt jos uusisimme kyseiset kalusteet, olisivat ne varmasti erilaiset kooltaan ja sävyiltään.
Mutta nuo ovat edelleen hyvät ja toimivat, joten näillä mennään.

Onko teillä sisustusmaku muuttunut paljonkin vuosien varrella?

Perjantai-ilta, kynttilät palavat ja radiosta tulee Parasta ennen.
Ysäribiisit ovat auttamattomasti edelleen lähellä sydäntä,
se sentään on pysynyt muuttumattomana teiniajoista lähtien.

Rentoa iltaa teille sinne ja mukavaa viikonloppua!

~ Emppu ~

11 kommenttia:

  1. TV-seinän sisustaminen on kyllä äärimmäisen haastavaa :) mukava oli nähdä teidänkin tv seinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monesti olen miettinyt, näyttäisikö seinusta paremmalta jos kalusteet olisivat valkoisia. ;) Tosin tytön myötä olen huomannut, että monet kynän ym. jäljet jäävät sopivasti tummaan sävyyn piiloon. :) Jos sitten tytön kasvettua innostun maalaamaan kalusteita valkoisiksi. ;)
      Tosi mukava kun piipahdit täällä! :)

      Poista
  2. Meillä aiheuttaa myös ongelmia tuo TV. Antennipistoke kun on vain yhdessä kohdassa ja ikkunan edessä, joten ei ole paljoa vaihtoehtoja mihin TV:n lykkäis. On terassinovia ja muita esteitä, joten haluaisin kyllä mieluusti keskustella sen suunnittelijan kanssa, joka tämän älynväläyksen on saanut!
    Kivoilta näyttä nuo lyhdyt! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, nuo pistoke- ja antennipaikat määrittävät tehokkaasti sen, mihin kohtaan TV:n laitat. :( Noista pistokkeista, meilläkin on nettipistoke eteisessä, johon on yhdistetty langaton nettimodeemi, jonka kantama riittää ainoastaan olohuoneeseen. Niinpä miehen työpiste on olohuoneen lähimmässä nurkassa. ;) Tosin en kyllä haluaisi tietokonetta makuuhuoneeseenkaan. ;)
      Kiitos, noista PartyLiten lyhdyistä olen tykännyt valtavasti! :) Suosikkini! <3
      Kiitos toivotuksista! <3

      Poista
  3. Tv-seinämä on todellakin niitä haastavimpia paikkoja sisustaa! Mutta kivasti olette tuoneet ilmettä seinälle noilla kauniilla tauluilla, sopivat niin hyvin paikoilleen :)

    Mulla on muuttunut sisustusmaku ihan hirveästi vuosien aikana. Nelisen vuotta sitten sisustuskärpänen puraisi, siihen asti oltiin eletty opiskelijabudjetilla ja sisustus oli todella sekava. Tyyli on pikku hiljaa muokkautunut omanlaiseksi, pitkään sitä sai hakea... Luulen, että se tulee tästä vielä hioutumaan, tuskin kellään maku pysyykään samana koko elämänsä ajan.

    Blogissani on sinulle haaste <3 Halusin muistaa sinua, kun olet niin ahkerasti käynyt kommentoimassa ja jättänyt niin ihania viestejä, kiitos siitä! <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoin sinulle sähköpostia, käyhän kurkkaamassa :)

      Poista
    2. Voi Heli, kiitos aivan ihanasta kommentistasi! <3
      Mielelläni otin haasteen vastaan, pakettia täällä Tampereella jännityksellä odottaen! ;) :) Olipas todella mukava kuulla, että olet tykännyt jättämistäni kommenteista! <3 Sinun blogiasi käyn lukemassa ja kuvia katselemassa aina kuin vain mahdollista! :)
      Meilläkin on vielä pari huonekalua meidän opiskeluajoilta lähtien. ;) Kirjahylly olisi ihan pakko uudistaa, ja sopivan hyllykön etsimistä rajoittaa erinäiset vaatimukset, sillä miehen kameratarvikkeiden tulisi myös mahtua... Pakko osaa kirjoista laittaa varastoon... Juuri oikean kirjhyllyn metsästys on tuntunut jo valmiiksi niin hankalalta, että vielä en ole ruvennut kahlaamaan huonekaluliikkeiden tarjontaa läpi. ;) Muutenkin noita rahareikiä olisi jo valmiiksi, joten hyllyn uusiminen taitaa venyä vähintään pitkälle kevääseen.
      Kiitos Heli toivotuksista! <3

      Poista
  4. Kivasti sisustettu tv-seinä siellä, niin tasapainoinenkin!

    VastaaPoista
  5. Upea tuo mustavalkoinen taulu! Meillä tv-seinä ammottaa tyhjyyttään, vielä ei ole inspiraatio iskenyt, mitä siihen laittaisin...
    http://kivikakku.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tuo miehen näyttelytaulu on minustakin tosi upea! ;)
      Sitä jää monesti ajatuksissaankin katselemaan pitkäksi aikaa! :)

      Poista

Kiitos vierailustasi!