sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Mansikkakakkua, heinäkuun herkkua!









Oi ja voi millä herkuttelimmekaan viikolla! 
Ostin rasiallisen mansikoita ja päätin kerrankin tehdä oikein mansikkakakkua. 
Tosin jouduin oikaisemaan helpomman kautta ja etsin kaupasta valmiskakkupohjan. 
Eihän se ihan niin hyvää ole, kuin itse leivottu, 
mutta välillä olosuhteiden pakosta on päädyttävä valmiiseen. 
Tuli itseasiassa flashback menneiltä vuosilta, kun opiskelut aloitin 
ylioppilaaksi valmistumisen jälkeen. 
Silloin tein usein oman ja mieheni merkkipäivinä syntymäpäiväkakun valmiista kakkupohjasta. 
Voi niitä aikoja...! 

 Nyt oli muuten nuo virkatut kattausliinat ensimmäistä kertaa testauksessa 
ja ihan kivat niitä oli käyttää!
Kattaukseenkin sai erilaisen, mukavan kotoisan tunnelman niillä. 
Noita luonnonvalkoisia tabletteja löytyikin vain 4 kpl (aikoinaan jostain tilattuja), 
joten tähän mennessä olen saanut virkattua jo yhden tabletin 
samaisesta langasta, josta nuo mukinaluset on tehty. 
Ajattelin kokeilla, josko tyyliltään vähän erilaisia tabletteja 
saisi yhdistettyä kivaksi kokonaisuudeksi.

Merkkipäivistä puheenollen, meillä on miehen kanssa 8-vuotishääpäivä ylihuomenna! 
Toivottavasti saamme tytölle vähän lapsenhoitoapua, 
jolloin pääsisimme miehen kanssa viettämään kahden keskistä aikaa. 

 Täällä paistaa aurinko ja välillä satelee vettä. 
Toivottavasti pian tulisi vähän lämpimämpiä päiviä! 

Rentoa sunnuntai-iltaa täällä kävijöille!
<3

~ Emppu ~

6 kommenttia:

  1. Voi, miten kaunisti olet kattanut pöydän ja mitä ihanaa mansikkakakkua!
    Söpöt ovat nuo virkatut lautasliinatkin.

    Oikein ihanaa kesän jatkoa sinulle Emppu<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti Sari! <3
      Tuo kakku oli kyllä niin hyvää, itseasiassa liiankin hyvää, sillä sitä taisin syödä enemmän kuin mitä piti. ;) Täytyy sitä kerran kesässä saada nauttia mansikkakakkua. ;)
      Kiva kun tykkäsit noista virkkauksistakin! <3
      Kiitos toivotuksistasi! :) Suloista kesän jatkoa sinullekin sinne!

      Poista
  2. Voi, miten sievät on nuo pienet pitsiliinat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pia! <3
      Niistä tuli lopulta aika söpöt tuon pitsimäisen reunan ansiosta. :)

      Poista
  3. Mansikkakakku on ihan super hyvää, nam :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, ja mansikkakakku kyllä kuuluu ehdottomasti kesään! :)
      Harmi kun tänä kesänä laatikollisesta mansikkaa saa maksaa kunnon hinnan.. :/

      Poista

Kiitos vierailustasi!