torstai 6. elokuuta 2015

Äidin sisustuslöytöjä





Pienen blogitauon jälkeen palailtu takaisin läppärin ääreen! 

Elokuukin on jo päässyt alkuun ja ensi viikolla alkavat koulutkin. 
Syksy saapuu, mikä tuntuu itse asiassa minusta jo ihan mukavalta! 
Joskus vuosia sitten syksy tuntui sateineen ja putoavine lehtineen alakuloiselta vuodenajalta, 
mutta viime vuosina olen alkanut tykkäämään myös syksystä. 
Marraskuu on kieltämättä se hankalin kuukausi, 
sillä ulkona näyttää tuolloin kovin lohduttomalta. 

Ehkä nyt voi jo hieman raottaa salaisuuden verhoa, pienesti ja varovasti. 
Meidän perheessämme on marraskuu tällä kertaa kovin odotettu, 
sillä ankean kuukauden loppupuolella on laskettu aika tyttömme sisarukselle. 
Tämä odotusaika on puolivälistä alkaen ollut haasteellinen, 
josta johtuen blogikin on päivittynyt edelleen harvakseltaan. 
Alkuraskauden väsymys oli totaalinen ja nyt kuluneen kuukauden aikana 
supistukset ovat luoneet omat raaminsa ja rajansa olemiselleni ja tekemiselleni.
Olotila on tosin kovin tuttu kuuden vuoden takaa, jolloin odotin esikoistani. 
Raskausblogia tästä ei tule paljastuksesta huolimatta, 
sillä haluan blogini keskittyvän pääosin pienen, mutta rakkaan kotimme sisustamiseen, 
askarteluihin ja käsitöihin sekä kotoiluun.

Tästä aasinsillasta pääsemmekin viimein näihin kuviin, 
jotka on otettu jo muutama viikko sitten. 
Pienetkin asiat saavat monesti hyvän mielen aikaan, 
mm. nämä kauniit servetit, jotka löysin Alexandra`s Lifestyle-sisustuspuodista. 
Tarjouksessa ollut tähtiliina on jo hetken ollut olohuoneen ruokapöydällä
(tämähän on varsinaisesti astiapyyhe, mutta soveltuu myös pieneksi pöytäliinaksi). 
Wanhanaikaisia saksia olen katsellut puodissa käydessäni monia kertoja 
ja nyt viimein ostin ne itselleni. 

Eilen saimme nauttia ajoittain kuumankin tuntuisesta auringonpaisteesta, 
tänään on sää ulkona täysin toinen. 
Nautitaan kuitenkin näistä loppukesän päivistä! 

Halauksin!

~ Emppu ~

8 kommenttia:

  1. Voi miten ihana uutinen! Onnea loppuraskauteen <3 Onkin kyllä ihana odotella nyt syksy pikkuista. Hän tupsahtaakin sitten maailmaan juuri parahiksi ilahduttamaan kaiken pimeyden keskelle. Jotenkin aavistin tämän silloin kun aiemmin vihjasit pienesti muutamalla sanasella blogissasi, mutten kehdannut kysyä. Parhaita uutisia nämä tällaiset!

    Ja ihania ostoksia. Tuollaisista saksista haaveilen itsekin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpimät kiitokset onnitteluista! <3
      Tästä ei ole oikein uskaltanut sen suoremmin aiemmin hiiskua ja mietinkin, että huomasikohan lukijani silloin aiemmin kun taisin puhua ympäripyöreästi alun väsymyksestäni. :D
      Kyllä nyt tästä lähin syksykin tuntuu ihan erilaiselta! ;) Tässä saa vähän jännittää, miten pitkään vauva aikoo masussa viipyä sitten, kun laskettu aika on saavutettu. Että meneekö kuitenkin joulukuun puolelle.. ;)
      Nuo vanhat sakset ovat kyllä aivan ihanat ja muuten tosi terävät kun niillä kokeilin leikata! :)
      Mukava kun kävit täällä ja jätit kommenttia! <3

      Poista
  2. Onnea♥ vauva keskelle pimeintä aikaa, saa kestämään sen paremmin, tiedän kun olen keskimmäisen saanut isänpäivänä. Mukava uutinen ♥
    Mukavia ostoksia olet tehnyt :) sakset minäkin haluaisin, kun vastaan tulevat ostan kyllä. Niin ja tähti jutut on niin ihan vieläkin, juuri ostin tähti servettejä :D

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos Marika onnitteluista! <3
    Voi teilläkin on marraskuun lapsi, ja vielä isänpäivänä syntynyt! <3 Kyllä vauvauutiset ovat aina yhtä mukavia kuulla, niitä kun ei hankita vaan saadaan. :) Meidän esikoinen on vallan innoissaan vauvasta ja suukottelee mahaani päivittäin. ;) <3
    Tiedätkö, tähtikuviot kolahtaa täälläkin edelleen aina vaan! :) Ei kyllä muutenkaan tule hirveästi trendien mukaan elettyä. ;)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea ja tsempit loppuodotukseen <3
    Tähdet on munkin lemppareita, ei niihin taida koskaan kyllästyä :)
    Ihania ostoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niina onnitteluista! <3
      Tämä, kuten esikoisen raskausaika oli haasteellista juuri supisteluiden vuoksi, mutta se on jännä miten ihmismieli ajan saatossa unohtaa ikävät asiat. Kaikkein tärkeintä oli tuolloin ja on nyt, että päästään mahdollisimman pitkälle vauvan odotuksessa. :)
      Tähtiä näkyy muotivirtauksista huolimatta, ne vaan ovat minustakin tosi kivoja! ;)

      Poista
  5. Kun iloitsee pienistä asoista voi iloita usein :). Toivon hyvää vointia, odotusta ja kesän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tarja toivotuksistasi! <3
      Olen samaa mieltä, monesti nuo pienet ilon aiheet ovat niitä parhaimpia! :) Kun pienetkin jutut antavat hyvää mieltä, on helpompi olla myös onnellinen. <3

      Poista

Kiitos vierailustasi!