torstai 11. helmikuuta 2016

Muutoksia olohuoneessa






Se on jo torstai! 
Miten tämä viikko on hujahtanutkin niin nopeasti?!

Sain viikko sitten erään ajatuksen pojan vieressä makoillessa, 
itsekin miltei puoliunessa ollessa. 
Idea oli sen verran mielenkiintoinen, että nousin vaivihkaa ylös 
ja etsin käsiini mittanauhan. 
Leveyden ja pituuden mittausta sekä pientä pähkäilyä. 
Miehen kotiutuessa iltapäivällä en malttanut olla heti kertomatta suunnitelmastani, 
jonka mies hyväksyi vastaan sanomatta ja kommentoiden, 
että itse asiassa ajatus on hyvä senkin puolesta, 
sillä eteiseen tulee lisää tilaa. 

Olohuoneen lattian leluista raivaamisen jälkeen ryhdyimme töihin. 
Pienen puhkumisen ja hetken huilaamisen jälkeen se oli vihdoinkin siinä! 
Nimittäin wanha Singer-pöytä sai uuden paikan olohuoneen nurkkauksesta, 
johon se mahtui juuri sopivasti! 

Ja samantien totesin ääneen, että miksi en ollut tullut tätä jo aiemmin hoksattua! 
Pöytä nimittäin sopi nurkkaukseen todella kivasti, 
ihan kuin sen oikea paikka olisi aina ollut siinä. 

On muuten jännä juttu, että monesti ne parhaimmat ideat 
olen saanut juuri hetkeä ennen uneen vaipumista! 
Onko teillä sama juttu?

Kertokaahan, mikä on paras idea, jonka olette kyseisenä hetkenä saaneet! 

Touhukasta torstaita myös teille sinne! 
<3

~ Emppu ~

2 kommenttia:

  1. Ihanasti sopii tuo pöytä tuohon, tosiaan niin kuin olisi aina siinä ollut=)
    Mulle tulee yleensä keskellä yötä noita huippu idiksiä. Ja sitten ne on PAKKO toteuttaa heti aamusta kun mies on töissä=) Useamman kerran on mies tullut töistä ja tuumannut, että miten sä oot nuokin saanut yksin liikutettua :D Ei vaan malta odottaa iltapäivään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! <3
      Nyt kun tuota pöytää on tässä katsellut, niin eipä sille olisi parempaa paikkaa löytynyt! ;)
      Kun hyvän idean saa, niin pakkohan sitä on heti päästävä toteuttamaan! :D

      Poista

Kiitos vierailustasi!