tiistai 24. toukokuuta 2016

Kesä parvekkeella





Meidän parvekkeemme kesäkausi pääsi viimeinkin alkamaan viime perjantaina. 

Saimme lasten isovanhemmat isoksi avuksemme, 
sillä ohjelmassa oli ikkunoiden pesemistä sekä parvekkeen siistimistä. 
Olen todella kiitollinen heidän avustaan, 
sillä pojan syöttämisen sekä hoitamisen lomassa olisi ikkunoiden pesu 
kestänyt minulta yksinään koko kesän. 
Onnea on ihanat isovanhemmat, jotka ovat valmiita auttamaan arjessamme! 

Nyt olenkin miettinyt kovasti, miten voisin vastavuoroisesti auttaa appivanhempiani. 
Kesällä Pohjanmaalla heidän luonaan reissatessamme, samalla anoppilaa siivotessa
helpottaisimme varmasti appivanhempien omaa arkea 
ja antaisi heille mahdollisuuden ottaa välillä hieman rennommin. 

Sisältyi heidän täällä käyntiinsä myös muutakin, 
sillä nyt isovanhemmat pääsivät kerrankin osallistumaan tytömme 
päiväkodin kevätjuhlaan. 
Tytölle isovanhempien vierailu oli täysi yllätys, 
ja voi sitä riemua, kun ovikelloa soitettaessa oven takaa paljastuikin paappa! 
Oli kuulemma ihan mahtava yllätys ja siitä tyttö puhuikin vielä moneen otteeseen. 
<3 

Tytön toisen nimen nimipäivä sattui olemaan juuri isovanhempien saapuessa 
ja lahjaksi saamansa neilikan tyttö siirsi pparvekkeen pöydälle auringosta nauttimaan. 
Olen aina tykännyt itsekin neilikoista, ja jostain syystä ei aiemmin ole tullut mieleen, 
että niitä voisi hankkia vaihtelun vuoksi parvekkeellekin.  



Tänä kesänä parvekkeen sisustus muuttui hieman viime vuodesta tekstiilien osalta. 
Muutoin perusjutut pysyivät samoina, 
sillä parvekepöytä ja -tuolit ovat edelleen varsin käyttökelpoiset. 
Ikean rottinkituoli alkaa pikku hiljaa hapertumaan, 
toivottavasti säilyisi käyttökelpoisena vielä muutaman kesän.
Täältä pääset näkemään parvekkeemme viime vuoden sisustusta.

Tällä hetkellä ainut parvekekukka on tyttömme saama neilikka,
ja Ikean kasvihuone odottaa melkein tyhjänä toista neilikkaruukkua.
Jotain kivaa kasvihuoneeseen on jo silti istutettu,
siitä kuvia lisää jos kasvi hoidossani alkaa menestymää.
Niin ja hei taidetaan niitä yrttejäkin hankkia täksi kesäksi ruokia maustamaan!


Aurinko hellii vielä ainakin tämän päivän,
huomenna saattaa ripahuttaa vettä täällä Tampereella päin.
Kaunista iltapäivää teillekin!
<3

~ Emppu ~

2 kommenttia:

  1. ihanan näköistä ja voi miten mahtava yllätys on varmasti nuo isovanhemmat olleet!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! <3
      Kyllä isovanhempien vierailu oli iso juttu, he kun asuvat pitkän välimatkan päässä niin loppujen lopuksi kovin usein ei heitä nähdä.
      Ihanaa kun saatiin viettää aikaa yhdessä heidän kanssaan siivousten lomassa. <3

      Poista

Kiitos vierailustasi!