lauantai 23. heinäkuuta 2016

9-vuotishääpäivä ja kesän kuulumisia



Vietimme torstaina miehen kanssa 9-vuotishääpäivää.
Vaaleanpunaisista sekä keltaisista ruusuista tuli niin kaunis kimppu,
jonka vuoksi kuviakin tuli otettua useampia.
Pastellisävyt sointuvat upeasti yhteen ja tulikin todettua ääneen,
että jatkossakin voisi ostaa pari eriväristä ruusukimppua
ja yhdistää ne kotona isommaksi kimpuksi.



Hääpäivää emme ehtineet viettää vielä erityisemmin,
sillä tyttömme loukkasi jalkansa puutarhakeinussa vajaa pari viikkoa sitten
ja reisiluun murtuman takia jalka kipsattiin.
Aika on mennyt tehokkaasti vauvan lisäksi reipasta potilasta hoivatessa.
Tyttö liikkuu jo näppärästi pyörätuolilla täällä kotona
sekä kävelee hienosti myös kyynärsauvoilla.
 Vielä 2,5 viikkoa kipsin kanssa on elettävä,
onneksi murtuma oli ollut siisti eikä jalkaa tarvinnut leikata!
Tyttö saakin kipsin pois juuri ennen eskarin alkua.
 



Näinä pilvisinä päivinä tulee välillä sytytettyä kynttilöitä palamaan
ja nautittua tunnelmasta.
Lämpimämpiä päiviä ovat monet jo kaivanneet,
mutta kipsin vuoksi ei viileämmät säät ole niin kovasti haitanneet.
Tosin ensi viikon aikana helteet taitavat palata.



Loppukesää eletään ja heinäkuun viimeinen viikko pyörähtää kohta käyntiin.
Jostain syystä tuntuu siltä, että tämä kesä on livahtanut ohi kuin varkain...
Johtuneeko siitä, ettei vauva-arjen pyörityksen lomassa ole ehtinyt niin nauttia kesästä,
ja yöllisten heräilyjen vuoksi sitä on toiminut puolella teholla.
Tosin vaikuttaa siltä, että moni muukin on ihmetellyt kesän olemista jo loppupuolella.
Vai onko viileämmät säät tehneet tehtävänsä eikä enää pariin viikkoon ole kesä tuntunut kesältä.
Niin tai näin, yritetään ottaa kaikki irti vielä näistä reilusta parista viikosta ennen koulujen alkua!

Lauantain kunniaksi taidankin mennä laittamaan vohveli (meillä päin moklu) taikinan alulle
ja yllättää potilaamme sekä vieraana olevan serkkunsa maistuvalla herkulla.
Iloa teidänkin lauantai-iltaanne!
<3

~ Emppu ~

8 kommenttia:

  1. Onnea hääpäivänne johdosta ♥ Kaunis tosiaan tuo ruusukimppu, vaikken itse olekaan mikään keltaisen ystävä.

    Harmillinen tuo tyttösi jalan murtuminen, mutta onneksi ei tosiaan tarvinut leikata ja lapsilla taitavat parantuakin tuollaiset murtumat yleensä tosi hyvin.

    Minustakin vähän tuntuu siltä, että tämä kesä on vain hyjahtanut ohitse. Ensi viikko vielä lomaa jäljellä ja sitten kääntyy kyllä mulla jo syksyn puolelle, kun elokuu koittaa.

    Mukavaa loppukesää Sinulle, Emppu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krisse ihanasta kommentistasi! <3
      Kyllä nuo lapset ovat niin uskomattoman reippaita ja sisukkaita, moni aikuinen olisi ollut vastaavassa tilanteessa kipeämpi ja mielialakin olisi varmasti useammin maata viistävä. ;)
      Kiitos myös hääpäiväonnitteluista! <3

      Hyvää alkanutta elokuuta sinullekin! :)

      Poista
  2. Hyvää hääpäivää ♥ todella kaunis on kyllä ruusukimppu. Tsemppiä pikkupotilaalle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kaisa onnitteluista sekä tsempeistä! <3
      Tuo kimppu kesti kyllä tosi pitkään, täytyy useammin ostaa vaikka vaan itselleen kauniita kukkia piristykseksi. :)

      Poista
  3. Kaunis kimppu ja kuvat myös. Onnellisia vuosia edelleen teille ja potilaalle paranemista ♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista ja tsempeistä sinullekin pajuliini! <3
      Ruusuja tuli kuvattua paljon, iso ilo kauniista kimpusta! :)

      Poista
  4. Onpas ihana kimppu ja mikä loistava idis, miten sitä tuleekin aina ostettua vaan yhtä väriä vaikka ostaiskin useamman kimpun?!

    Tuo on niin totta, että kesä on mennyt ihan huomaamatta ohi. vastahan sitä odotettiin niin kovasti ja lueteltiin mitä kaikkea kesällä sitten tehdään. Ja ens viikolla alkaa jo koulu, APUA!
    Mä uskon, että mullakin tuohon vaikuttaa Minean syntyminen, itse on tullut oltua pikkuisen kanssa aika paljon sisällä.

    Toivottelen teille nyt kuitenkin vielä aurinkoisia ja lämpöisiä elokuun päiviä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla ihanasta kommentistasi! <3
      Kyllä nämä pikkuiset vievät tehokkaasti kaiken yli liikenevän ajan, kuten kuuluukin. ;) Meillä kun ei päikkäreitäkään oikein nukuta nimeksikään, joten kovin paljoa täällä ei oikein ehdi tekemään. Mutta aika aikaansa kutakin, lapset kasvaa loppujen lopuksi ihan liian nopeasti!

      Oikein ihanaa syksyn alkua sinulle ja perheellesi! <3

      Poista

Kiitos vierailustasi!