keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Lisää vihreää!





Viime viikolla ilta-aurinko paistoi parvekkeelle niin kauniisti, 
joten pakko oli kipaista kamera sisältä ja napsia muutama kuva muistoksi. 
<3

Lisää vihreää on tullut ensin basilikan muodossa, 
jonka kokeilin edelliseen postaukseen kommentoineen lukijani ansiosta istuttaa ruukkuun. 
Koska vihreän sävyt näyttivät niin kivalta parvekkeen istutuksia katsellessa, 
hain vaatekomeron perältä vanhat, jo edellisessä asunnossa olleet vihreät sisustustyynyt. 
Parvekepöydälle vaihdoin haalean mintun värisen liinan. 
 Budjetti 0 euroa, näköjään ihan kaikkea ei kannata vuosien saatossa heittää pois. 

Nyt silmä on totutellut vihreän sävyihin, tosin alkuun meinasin viedä tyynyt ja liinan takaisin komeroon. 
On se jännä, miten pienikin määrä väriä vaatii näin kovan totuttelun..! 

Niin ja muuten tuohon vanhaan ikkunanpokaan vaihdoin alunperin eteisessä olleen risusydämen, 
sopi koonsa puolesta pokiin paljon paremmin. 
Nyt tuo sydän näkyy olohuoneeseenkin mukavasti. 

Juhannuskin jo lähenee, joka tosin tietää töitä. 
Kerrankin on juhannusaattona aamuvuoro ja juhannuspäivänä vasta iltavuoro, 
joten grillaussuunnitelmat ystäväperheen kanssa toteutuvat sittenkin! 

Iloa ja auringonpaistetta teidänkin viikkoonne! 
<3

~ Emppu ~

maanantai 1. kesäkuuta 2015

Parveke kesällä 2015










Sateesta huolimatta oikein ihanaa kesäkuun ensimmäistä päivää! 

Onkos teillä ollut jo pitkään kesäkukat terasseja/puutarhaa kaunistamassa? 

Eilen sain jo pitkään odottamani inspiraation 
ja kävin parvekkeen kimppuun ensimmäistä kertaa talven jälkeen. 
Kalusteet, lyhdyt yms. somisteet tuli pyyhittyä pölystä ja lattia kuurattua. 
Tutut matot laitoin parvekkeen betonilattiaa lämmittämään 
ja makuuhuoneesta kannoin nuo H & M:stä pari/kolme vuotta sitten tilaamani tyynyt tuoleille. 

Mitään muuta uutta täällä ei ole, kuin nuo kesäkukat. 
Enkelipelargoniaa ostin kaksin kappalein, olivat niin kauniita etten voinut jättää ostamatta. 
Niin ja arvatkaa mitä?
Täällä on myös pienimuotoinen kokeilu menossa, 
älkää nyt naurako minua pystyyn, 
mutta ajattelin kokeilla, josko tuo ruohosipuli antaisi satoa ruukkuun istuttamisen ansiosta... 
Puutarhamyymälässä kyselin, voisiko ruohosipuli kasvaa em. tavalla, 
siihen ei myyjä oikein osannut sanoa juuta eikä jaata.
Yrtttien istuttamisen suhteen kun olen joka kevät yhtä myöhässä, 
niin voisikohan sitä saada maustetta ruoanlaittoon tällä tavoin...

Kesäiset terveiset teille sinne! 

~ Emppu ~

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pieniä tunnelmapaloja viikkojen varrelta



Ei mitään ihmeellisiä juttuja. 
Muutama kuva kuluneiden viikkojen varrelta, jotka olin ajatellut tuoda joskus tänne esille.
Esimerkiksi tämä yllä oleva kuva herkullisesta aamupalasta, 
joka oli pakko ikuistaa kameran välityksellä. 
Ette uskokaan, miten hyvin ruohosipuli sopiikaan yhteen pekonin kanssa! 
Harvinainen näky meidän aamupalapöydässä.


DecoraFramen kortin löysin pienestä lahjatavaraliikkeestä. 
Smile siinä lukee, mies meillä tavasi korttia hetken pitkään ja hartaasti. 
Tykkäsin fontin tyylittelystä ja muistuttaapa tuo hymyn voimasta harmaanakin päivänä.


Suosikki näkymäni istuessani olohuoneen sohvalla ja katsellessani keittiöön päin. 
Ikkunasta tuleva valo loistaa kauniisti lattiaa pitkin 
ja pallovalot näkyvät myös osalle ruokailijoista olohuoneen ison ruokapöydän ääressä. 

Olette varmaan jo huomanneet, että blogilista.fi lopettaa toimintansa 1.6? 
Täten Iloa & Unelmaa-blogin päivityksiä voit seurata mm. Bloglovin` ja Facebookin kautta. 

Aurinkoiset keskiviikon toivotukset täältä! 
<3

~ Emppu ~

maanantai 11. toukokuuta 2015

Äitienpäivänä







Eilinen äitienpäivä piti alkuperäisen suunnitelman mukaan kulua töissä, 
mutta niin vain tytön perjantaina saama mahatauti tarttui minuunkin.  
Onneksi tauti tuli huomattavasti lievempänä, kuin Uuden vuoden aattona noroon sairastuessani! 
Tulipa äitienpäivää vietettyä sekä lauantaina aamuvuoroni jälkeen että jonkin verran myös eilen. 
 
Tytöltä sain suloisen, päiväkodissa askarrellun kortin sekä kauniin kukkakimpun mieheltä. 
Itse äitienpäivälahjaa vielä odottelen postista saapuvaksi, 
näette siitä kuvia kun paketti tulee perille. 
 
Tänään jäin miettimään noita freesioita sekä ruusuja kuvatessani, 
että miksei sitä voisi ottaa tavaksi ostaa kerran viikossa kukkia? 
Ihan vaikka vaan alkavien vapaapäivien kunniaksi, omaksi iloksi. 
Miten paljon ne aina ilahduttavatkaan, puhumatta vaikkapa kotia kaunistavasta vaikutuksestaan.

Tässä teille ihanille lukijoilleni ruusuista kuvaa vaikkapa alkaneen viikon johdosta! 
Uusia lukijoitakin olen saanut, tervetuloa mukaan! 
<3


Viime lauantaina huomasin, 
että ehkä vähitellen pahin väsymys alkaa pikku hiljaa kaikkoamaan... 
Täällä kotona on kyllä kaikki kotityöt niin rempallaan, että ihan hirvittää..! 
Onneksi mies yllätti viime viikolla imuroimalla huushollin lenkillä ollessani! 
<3

 Auringonsäteitä teille kaikille alkaneelle viikollenne! 
<3

~ Emppu ~

lauantai 2. toukokuuta 2015

Mokkapintaiset tekoruusut





Kovin pitkän tauon jälkeen täällä jälleen! 
Huhtikuukin on jo vaihtunut toukokuuksi, mikä onkin lempikuukauteni. 

Miten teidän vapun vietto sujui? 
Olin monen vuoden tauon jälkeen vappuna vapaalla, 
jota vietimme yhdessä ihanan ystäväperheemme kanssa. 
Teimme yhdessä ruokaa, mm. sitä perinteistä nakkia ja perunamuusia, 
ja päälle joimme vielä maittavat kahvit. 
Vappupäivä menikin oikeastaan rennosti ottaessa ja lepäillessä. 

Tänään kaupungilla käväistessä kipaisin nopeasti kukkakauppa Blummarissa. 
Sieltä löysin nämä suloistakin suloisemmat tekokukat, 
jotka on tehty jonkinlaisesta mokkapintaisesta kankaasta(?). 
Pari isompaa sekä muutama pieni ruusu 
oli pakko asetella PartyLiten kynttiläsomisteeseen koristeeksi. 
Näillä onkin tosi kiva somistaa seuraavan kerran PartyLiten esittelypöytää kynttiläkutsuilla. 

Blogi päivittyy tällä hetkellä näköjään harvemmin... 
Teidän muiden blogeja olen välillä käynyt ahkerammin lukemassa, 
vaikkakin kommentoiminen on myös harmikseni jäänyt. 
No ehkä tässä viikkojen kuluessa alkaa taas jaksamaan eri tavalla. 

Oikein ihanaa alkanutta toukokuuta teille jokaiselle! 
<3

~ Emppu ~

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Haaveilua Jeanne d`Arc Living-lehden siivittämänä







Tiistai-päivän toivotukset täältä! 

Miten teillä on uusi viikko lähtenyt käyntiin? 
Paistaakos teillä päin aurinko vai sataako räntää? 

Nyt juuri hetki sitten täällä Tampereella on aurinko 
varovasti näyttäytynyt pilviverhon takaa. 
Sitä ennen on satanut räntää vaihtelevan vetisessä muodossa. 
Tyystin erilainen sää eiliseen verrattuna, sillä aurinko jaksoi paistaa miltei koko päivän! 
Eilen kävin lenkillä ja voi miten sitä nauttikaan lintujen laulukuorosta ja auringon lämmöstä. 

Tänään ei lenkkeily räntäsateessa houkuttanut... 
No, viimein sain loputkin pääsiäisen koristeet siivottua kaappiin ensi vuotta odottamaan. 
Makuuhuoneesta siirsin muutaman vuoden vanhan pikkukorin olohuoneen pöydälle 
ja kokeilin, josko miltei 10 vuotta sitten Ikeasta hankitut pullot mahtuisivat siihen. 
Ja hyvinhän ne koriin sopivat! Nyt vain pullot odottavat leikkokukkia.
Taidanpa käydä ostamassa niitä jo ennen viikonloppuna olevaa merkkipäiväämme. 
 Meillä on nimittäin lauantaina 12-vuotiskihlapäivä...
Apua, silloin oltiin niin kovin nuoria kun kihlasormukset hankittiin! 

Jeanne d`Arc Living-lehteä on tullut selattua jo useampaan otteeseen, 
ja jostain syystä tämän aukeaman kuvia jään katselemaan pidemmäksi aikaa. 
Niin kaunis ruotsalainen koti ja tyyliltään juuri sellainen, josta pidän! 
Kuvissa näkyvä lattia on todella kaunis ja valkoiseksi maalattu, 
vanha matkalaukku koristeineen on upea. 
Ja tuo valkoinen kulmakaappi..! 
<3

Onko teillä jokin suosikkilehti, jota tulee tilattua/ostettua uskollisesti? 
Mistä pidätte lehdissä kaikkein eniten; 
laadukkaista kuvista, mielenkiintoisesti kirjoitetusta artikkelista 
vai molemmista? 
 Mitkä asiat saavat lehden jäämään kaupan hyllyyn? 

Kiitos aivan ihanista kommenteista, joita olitte kirjoittaneet edelliseen postaukseeni! 
<3
Tuli niin hyvä mieli ja ette usko miten paljon kommenttinne piristivät päivääni! 
<3

Auringonsäteitä teidän jokaisen päiväänne! 
<3

~ Emppu ~

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Pääsiäisen askarteluja





Täällä ollaan jälleen linjoilla pitkästä aikaa! 
Kiitos teille kaikille, jotka olette jättäneet kommentteja aikaisimpiin postauksiini! 
Pahoittelut vastausteni viipymisestä, 
palaan kommentteihinne mahdollisimman pian! 
<3

Viime viikko olikin lomaa, joka hujahti ohitse aivan liian nopeasti. 
Ihan hirveä väsymys pääsi valloilleen, jonka vuoksi blogikin hiljeni täysin. 
Eipä tuo väsymys ole pahemmin kaikonnut, 
sillä vietetyn loman kunniaksi olenkin ollut töissä tiiviisti. 
Jatkossa postaustahti saattaa olla entistäkin epäsäännöllisempää, 
riippuen omasta jaksamisesta ja väsymyksen määrästä. 
Mutta silloin kun tänne pääsen, niin otan kaiken ilon irti! 
Kommenttinne luen edelleen yhtä ilahtuneena, 
vaikka minusta välillä kuuluisikin hieman vähemmän.

Jaksatteko vielä muutaman sanan menneestä pääsiäisestä? 

Pääsiäisen koristelut jäivät meillä suhteellisen rajallisiksi, 
mutta tämän kivan asetelman tein pari päivää ennen pääsiäisen alkua. 
Viime viikon alkupuolella sateisten päivien vuoksi askartelimme tytön kanssa 
ja ensimmäistä kertaa kokeilin puhaltaa pari kananmunaa tyhjäksi maalaamista varten. 
Oli muuten kova homma, eikä näitä paria munaa saanut kovin nopeasti tyhjennettyä!
Mustaksi maalatulla höyhenellä tein muniin kauniin yksinkertaiset koristeet. 
Lisäksi askartelin pari pakettikorttia, joista yhden laitoin asetelmaan mukaan. 

 Enää tämä ja huominen iltavuoro jäljellä, sitten alkaakin muutaman päivän vapaat. 
Mitä kivaa olette suunnitelleet tulevalle viikonlopulle? 
Huomiselle onkin luvattu jo mukavan lämmintä! 
Toivottavasti aurinkoiset säät nyt jatkuisivat!

Auringonsäteitä perjantaihinne sekä mukavaa viikonlopun alkua! 
<3

~ Emppu ~