... seuraamaan Iloa Ja Unelmaa-blogiani!
Olen 29-vuotias äiti reilun vuoden ikäiselle tytölle sekä vaimo miehelle, jonka kanssa olemme kulkeneet yhteistä matkaa jo 12 vuoden ajan.
Pitkän pohdinnan jälkeen päätin ruveta pitämään blogia, johon voin tallentaa ideoita ja ajatuksia oman kodin sisustamisesta sekä kertoa lapsiperheen elämästä kommelluksineen. Aikoinaan kirjoitin monet päiväkirjat täyteen kannesta kanteen, mutta lapsen syntymän myötä oma, kallisarvoinen aika on kovin vähäistä, jolloin tällaisen virtuaalisen blogin ylläpitäminen on helpompaa ja nopeampaa.
Blogien maailmaan eksyin viime syksynä, jolloin etsin sisustusideoita uuteen vuokra-asuntoomme. Muutimme isoon kolmioon, jossa tilaa on meidän näkökulmastamme jopa 84 neliötä. Vuokralla asumisesta johtuen sisustamiseni on varsin pienimuotoista kohdistuen enimmäkseen tekstiileihin, kalusteisiin ym.
Unelmoin ikiomasta kodista, jota saisi laittaa ja kaunistaa niin paljon kuin vain ikinä haluaisi. Omasta pihasta, omasta nurmikosta. Olemme mieheni kanssa kuitenkin sen verran mukavuuden haluisia, että jos tulevaisuudessa ostamme oman kodin, se tulee luultavimmin olemaan rivitaloasunto. Omakotitalo olisi mahtava, mutta se vaatisi asukkailtaan korjaus- ja remontointitaitoja. Mies kun ei ole remontoijatyyppiä enkä minä ole kovinkaan kätevä käsistäni, täytyy unelmillekin asettaa rajansa. Mutta tuon unelman toteutumista odotellessa aion nauttia tämän hetkisestä asunnostamme ja tehdä tästä kodin, jossa meillä on hyvä olla ja elää.
Toivon, että viihdyt blogini parissa ja innostut kommentoimaan kirjoituksiani!
Innolla odotan siulta juttuja ja kuvia ;)
VastaaPoistaTaisin olla ensimmäinen kirjautuja!
Kaunista kevään jatkoa!
Hei Enkeli fani!
VastaaPoistaOlipas mukavaa lukea ensimmäinen kommentti!!
Sait ihan hymyn huulille! :)
Olen täysin aloittelija bloggaamisen suhteen, katsotaan miten tämä lähtee tästä käyntiin. ;)
Ihania kevätpäiviä myös sinulle!